DAVID BARRETT, GARY SMITH & AKI KUMAR
It Takes Three: Three Generations Of South Bay Blues Harmonica
(Greaseland 15001) -15

Levyn nimi, kolme sukupolvea Bay Arean bluesharpisteja, on erittäin osuva, sillä esiintyvistä artisteista Gary Smith on päälle 60, David Barrett noin 40 ja ryhmän täydentävä, uutta nousevaa polvea edustava Aki Kumar kolmekymppinen. Gary Smith on South Bayn alueella jo vuosikymmeniä vaikuttanut harpisti ja tunnettu erittäin puhtaasta, lähes "pilkun"tarkasta soitostaan. Gary on myös tehnyt muutamia opetusvideoita sekä vetänyt Harmonica Masterclass -workshoppeja, ollut Tom Mazzolinin kanssa järjestämässä San Francisco Blues Festivalia sekä vuosittaisia Battle of the Blues Harmonicas -tilaisuuksia. David Barrett taas tietää bluesharpun soitosta, laitteista, virittelyistä ja tuunaamisesta lähes kaiken. Hän on kirjoittanut aiheesta lukuisia kirjoja sekä tehnyt opetusvideoita, pitää omaa harppukoulua ja on perustanut erittäin laadukkaat nettisivut www.bluesharmonica.com . Aki Kumar on puolestaan noussut parin viime vuoden aikana vauhdilla nuorten bluesharpistien harvaan joukkoon ja suoraan sen kärkipaikoille. Kun David oli ollut nuorena harpistikloppina Garyn parhaita oppilaita niin Aki Kumar oli sitä myöhemmin David Barrettin koulussa.

Harpun ja fonien soundeissa on paljon yhtäläisyyksiä – ja eräs kuuluisimmista tämän asian hyväksikäyttäjistä oli varmasti Little Walter, kun hän muotoili Louis Jordanin foniosuudet harpulleen sopivaksi. Samaa oli David Barrettkin miettinyt, mutta hän halusi laajentaa asiaa tuomalla mukaan kolme harpistia. Ajatus hautui muutaman vuoden, kunnes hän sai myös Gary Smithin innostumaan siitä San Jose Jazz Festivaleilla 2009 – ja he päättivät pistää projektiin vauhtia, laulun sanoin, "pyytämällä mukaan vielä yhden harpistin", Aki Kumarin. Näin oli "foniryhmä" kasassa, enää tarvittiin vain taustapoppoo, johon miehet löysivät täydelliset muusikot: Steve Lucky, piano, Mike Phillips, bassot, Marty Dodson rummut sekä Kid Andersen kitara.

Pääosin levy "It Takes Three" tehtiin opetustarkoituksiin – ja varsinkin Barrett toivoo sen saavuttavan niin harpistit kuin myös harppufanit. Siksi soittajat merkkasivat jokaisen kappaleen yhteyteen niillä käytetyt harput, positiot sekä sävellajit. Esitysten teemat ja tyylit ovat Chicagosta tuttuja, vaikka kaikki raidat ovatkin miesten joko yhdessä (5) tai erikseen (David ja Gary 4, Aki 3) tekemiä. Myös heidän käyttämänsä vahvistimet, mikit, harput ja muut välineet on mainittu kiinnostuneiden mieliksi. Äkkiä katsoen aika legendaarisia "leluja" miehiltä löytyykin.

Levyn aloittava jump-tyylinen nimikappale It Takes Three tuo heti kuuluville, mitä tarkoittaa "harmonies" kolmen harpistin kesken. Samaa harmoniaa edustaa myös päätösura Rocket Ride, johon Garyn sanoin on otettu alkuun Rocket 88 -teemaa, joka sulautuu lopuksi T-Bone Walker -numeroon T-Bone Rides Again.

Bombay Strolliin on Aki saanut innoituksen Jerry McCainin Steadysta. Kun Dark Night ja C-kromaattinen harppu positiosta 3 aloittaa hitaan valituksensa niin ei voi erehtyä, ketä Barrett tässä kunnioittaa – tietysti George "Harmonica" Smithia. Omaa kunnioitustaan jakaa myös Kid Andersen Luther Tuckerille. Ei siitä mihinkään pääse: herkkuahan tällainen aina on.

Barrett on ottanut kappaleensa Play It Forward alun Big Leon Brooksilta ja teeman Robert Lockwood Jr:n Steady Groovesta. Kumar puhaltaa vuorollaan ja Marty Dodsonin rummutkin ovat tyylikkäästi mukana. Here We Go'lla Barrett jatkaa nyt lainaamalla Lowell Fulsonin Trampia, viljellen soitossaan ripauksia niin William Clarkelta kuin Junior Wellsiltäkin – sekä melkoisen paljon Paul Butterfieldilta. Seuraavaksi Kumar palaa 40-luvun lopulle raidalla I'm In Love With My Baby, jolla kaikuvat korvissa mm. John Lee Williamsonin Shake The Boogie sekä hieman myös Little Walterin Just Keep Lovin' Her.

Kuten todettua, Barrett on paneutunut syvällisesti harpunsoiton sielunmaisemaan. Siitä osoituksena kuullaan "kummallinen" Blow, Blow, Blow. Kummallinen siksi, että siinä soitetaan ainoastaan ensimmäistä säkeistöä muunnoksena kuudella-seitsemällä eri tavalla. Levyn kansiteksteisssä Barrett tarjoaa tähän selitykseksi paljon musiikillisia termejä, jotka eivät ainakaan minulle auenneet (retrograde, inversion, diminution jne.). In Memoryssä päällimmäisenä on vahva tunnelma, "grief", eli suru. Kappale onkin muistelu Davidin isälle sekä serkulle, jotka menehtyivät jonkin aikaa sitten syöpään. Lisäksi tarjolla ovat Garyn ja Akin instrumentaali A.G. Blues, jonka pohjana on Hortonin Easy, sekä Jr Wellsille omistettu Tribute To JR. Muistuupa taas hyvin mieleen, kuinka kova "poika" Junior aikanaan oli.

"It Takes Three" on MUST! Hieno kunnianosoitus sekä Chicago-bluesille että harpisteille - ja itselleni loistavan harppuvuoden kohokohta. Autiosaarikamaa!

Jari Kolari

(Julkaistu BN-numerossa 6/2015.)