HURRIGANES JA KAUAN KAIVATUT LIVEALBUMIT
Tätä kirjoittaessa myytyjen fyysisten levyjen kärkipaikan on vallannut kaksi Hurriganesin livejulkaisua. Aika hurja saavutus, vai mitä sanotte? Ei suoranaisesti mikään ihme, sillä onhan kyseessä yksi kotimaan suosituimmista bändeistä, josta varmasti jokaisella on mielipide puolesta tai vastaan. Toisille Hurriganes edusti (ja edustaa vieläkin) parasta musiikkia ikinä, kun toisille sen kolmen soinnun rynkytys ja finglish-laulutapa olivat yhdentekeviä. Kiihkeimmät fanit olivat valmiita hyppäämään vaikka kolera-altaaseen suosikkinsa puolesta. Itse kuulu(i)n bändin faneihin, vaikka viimeisimpien levyjen kohdalla innostukseni ei ollut yhtä korkealla kuin Love Records -aikakaudella.
Hurriganes oli todella hurja bändi, ja livelevyjen ystävänä toivoin jokaisessa “iltarukouksessa” siltä livealbumia. Aktiiviaikana sellaista ei kuitenkaan julkaistu. Ihmetytti, miksei Love hommaan ryhtynyt edes silloin, kun Remu sattuneesta syystä oli pois muonavahvuudesta. Olisi varmasti tuonut talousvaikeuksien kanssa painivan yhtiön kassavirtaan sitä kaivattua lisäystä enemmän kuin “Sixteen Golden Greats”. Eikö kenellekään bändin jäsenelle, roudarille tai edes Richard Stanleylle tullut mieleen ehdottaa sellaisen tekemistä, etenkin kun materiaalia oli olemassa? Esimerkiksi Kuumat Kundit -elokuvaa varten taltioitu keikka olisi ollut julkaisemisen arvoinen.
“Rock And Roll All Night Long” -albumin etupuolisko oli kyllä elävän yleisön edessä nauhoitettu, mutta se ei ainakaan minulle riittänyt. Vuonna -88 saimme vihdoin “elävää” musiikkia kuunneltavaksi, kun reunion-kiertueelta taltioitu “Live At Cafe Metropol” näki päivänvalon. Huonosti soitettua keikkaa paikattiin myöhemmin Takomo-studiossa vaihtelevin tuloksin ja jälki on sen mukaista. Käsi ylös kaikki te, joiden Top 10 Ganes -listalle “Metropol” mahtuu, jos jätetään laskuista pois viimeisimmät livetallenteet? Itse olen kuunnellut levyn ehkä kaksi kertaa. Vasta -96 julkaistua “Live In Stockholm” -levyä (ks. BN #162) voitiin pitää oikeana Hurriganes-livenä. Muutama vuosi myöhemmin markkinoille saapui “Live In Hamina 1973” (ks. BN #252), jonka materiaali oli pääosin Haminassa äänitetty. Kymmenisen vuotta sen jälkeen hommaa täydennettiin massiivisella “Hamina And Helsinki All Night Long” -paketilla (ks. BN #310) ja samana vuonna päivänvalon näkivät Ylen Iltatähti-ohjelmassa näytetty keikka “Live At Tavastia 1974” (ks. BN #313) sekä “Rockin’ Live 1982” (ks. BN #313).
Nyt meitä Ganes-faneja hemmotellaan oikein kunnolla, kun livemateriaalia on julkaistu useamman levyn voimin sekä kahden eri julkaisijan toimesta. Viime vuoden lopulla kauppoihin saapuivat EP:t “Tsugu Live” ja “Saapasjalkarock Live 1983” ja tämän vuoden helmikuussa “Live At Kalanti 1978”- sekä “Live 1980” -tupla-albumit. Kaikki ovat ilmeisesti bändin omaan käyttöön tarkoitetuista miksauspöytä-äänityksistä tehtyjä julkaisuja.
HURRIGANES – Tsugu Live
(Emsalö Music EMLP027)
“Tsugu Live” on kuuden kappaleen 12” EP tai pitäisikö sanoa minialbumi, sillä eivätkö kaikki alle 30-minuuttiset, yli 4 kappaletta sisältävät levyt sellaisiksi lasketa? Mukana on nimenmukaisesti vain “Tsugu Way” -albumin musiikkia Hurriganesin keikkasetistä 1977–78. Kappaleista Looking For The Tsugu oli mukana pisimpään, aina vuoden 1978 loppuun asti. Tämän lyhyen periodin jälkeen ei levyn musiikkia enää kuultu. Ainoana poikkeuksena Shelton Brooksin nimiin laitettu Rufus Thomasin sävellys Walkin’ The Dog, jota soitettiin satunnaisesti vuoden 1982 keikoilla.
Kansi mukailee ”Tsugu Waytä” siinä määrin, että kuvakin on aivan sama. Ei siinä mitään vikaa ole, mutta eikö yhtään erilaista sessio tai livekuvaa tuolta aikakaudelta löytynyt? Musiikillisesti levy on loistava, soundit ovat kohdallaan ja bändi on kovassa iskussa. Tällaiselta bändi tuohon aikaan kuulosti. Mukana ovat suosikkikappaleeni Lonely Way, Walkin’ The Dog sekä Looking For The Tsugu. Yleisön pyynnöstä soitettu Lonely Way vähän takkuaa, kun Remu ei oikein muista sanoja. Cisse yrittää paikata, mutta on lähestulkoon kuulumattomissa. He eivät selvästi olleet varautuneet soittamaan ko. kappaletta. Looking For The Tsugu on erittäin rankka vaikka ei ihan studiolevyn kaltaiseen nousukiitoon lähde. Tietoa missä musiikki on taltioitu, ei kannessa ole mainittu, ehkä sitä ei tiedossa edes ole ollut.
Riku Metelinen
(julkaistu BN-numerossa 2/2023)
HURRIGANES – Saapasjalkarock Live 1983
(Emsalö Music EMLP028)
Tämä 12” EP sisältää Ylen Saapasjalkarockista taltioimat 4 kappaletta. Mielenkiintoiseksi asian tekee se, että kyseessä on nelihenkinen Hurriganes – enkä tarkoita sitä miehitystä, jossa Ola Kyllönen oli kosketinsoittimissa vaan kahden kitaristin kokoonpanoa. Kun Janne Louhivuori oli ilmoittanut jättävänsä Hurriganesin loppuvuodesta 1983, lupautui Ile Kallio tulemaan takaisin bändiin. Vaihdoksen yhteydessä koettiin mielenkiintoinen välivaihe, kun keikkoja tehtiin muutaman viikon ajan kahden kepittäjän voimin.
Kannet ovat hienot ja Janne Louhivuori on kirjoittanut saatesanat, joissa hän sanoo Saapasjalkarockin keikan olleen sekä kahden kitaristin kokoonpanon että hänen kaksivuotisen pestinsä päätös. Perimätiedon mukaan viimeinen keikka oli kuitenkin seuraavana päivänä Toholammilla, mutta mitäs pienistä, sattuuhan noita.
En sano, että tämä olisi pettymys, mutta ehkä odotin kahden kitaran kokoonpanolta hiukan enemmän. Soundit ovat aavistuksen latteat; vaikka rummut kuuluvat hyvin ja basso pumppaa kunnolla, niin kitarat jättävät toivomisen varaa. Liekö vika YLE:n nauhoituksessa vai missä, mutta tällainen tinnituksesta kärsivä kuudenkympin ja kuoleman välissä oleva loppuunpiiskattu kehäraakki joutuu etsimällä etsimään kahta kitaraa. Tallahassee Lassie on kappaleista se, jossa kahden kitaristin mukanaolon huomaa selkeimmin. Levyttämätöntä materiaalia edustava I Wanna Go Home on levyn helmi ja yksistään riittävä syy levyn hankkimiselle.
Sääli, ettei nelikko ollut yhdessä pidempään, sillä ainakin näiden näytteiden perusteella se olisi ollut toivottavaa tai ainakin suotavaa, ellei peräti pakollista. Harmittaa myös se, että liki tunnin keikkasetistä YLEn nauhalle tarttui vain vaivaiset parikymmentä minuuttia, eikä mukana ole yhtään Cissen laulamaa sävellystä. Olisi ollut mukava lisä, etenkin kun Hurriganes-fanisivuston mukaan seuraava kappale olisi ollut Cissen laulama Cool It Down.
Riku Metelinen
(julkaistu BN-numerossa 2/2023)
HURRIGANES – Live At Kalanti 1978
(Ainoa Productions AOPLP2301, 2-LP)
Ensimmäisen Hurriganes-livetuplan kokoonpanona on Aaltonen, Häkkinen ja Kallio. Ile Kallion astuminen Albert Järvisen saappaisiin saattoi olla monien mielestä tekemätön paikka tai ainakin iso haaste, mutta hyvin nuori mies tilansa otti. Varmaotteisena riffittelijänä ja nopearanteisena pikkaajana hän lunasti monin verroin ne odotukset, joita hänelle asetettiin. Tämän keikan aikoihin kokoonpano oli ollut kasassa jo kolme vuotta ja hitsautunut tiukaksi trioksi.
Vaikka taltiointi on tehty noin vuosi tuon Jarlatetternin (”Live In Stockholm 1977”) keikan jälkeen, niin päällekkäisyyksiä materiaalissa löytyy jonkin verran. Mukana on muutama harvemmin kuultu kappale, kuten herra Tradin kirjoittama Take This Hammer ja tässä vaiheessa vielä levyttämätön Money. Erikoista on, että myös soololevyjen materiaalia on keikkasettiin otettu: Cissen toiselle soololle “Summer Games” päätynyt Only Sixteen ja Ile Kallion “Irockilta” peräisin oleva Drive My Car. Omien sävellysten sijaan Ilen levyltä on valittu Beatles-raita ehkä siksi, kun se on ollut kaikille tuttu. Erittäin hienoa on se, että Cissen laulamia kappaleita on mukana peräti viisi, kun studiolevyille niitä pääsi maksimissaan pari. Pääpaino on silloisen kokoonpanon materiaalissa, mutta muutama vanha keikkasuosikki, tai pitäisikö sanoa pakollinen kappale, Get On, Ain’t What You Do sekä Tallahassee Lassie on luonnollisesti mukana.
Vaikka Walkin’ The Dog, Looking For The Tsugu ja Bop-She Bop löytyvät “Tsugu Live” -kiekolta, ovat versiot todennäköisesti eri keikalta, sillä mielestäni soundit ovat “Tsugussa” vähän tuhdimmat ja basso enemmän pinnassa. Nuo ovat asioita, jotka saattavat johtua masteroinnista ja kaiverruksesta, mutta kuitenkin. Kovimmat järistykset tarjoilevat Money, 11th Street Boogie ja Good Morning Little Schoolgirl. Albert Järvisen mukaan Remu oli kova “kiilaamaan”, mutta tällä kertaa Get Onin intro lähtee ihan puun takaa Ilen aloittaessa soiton muita aikaisemmin, ja ainakin minusta tuntuu, että Cisse ja Remu pääsevät mukaan vähän myöhässä.
Riku Metelinen
(julkaistu BN-numerossa 2/2023)
HURRIGANES – Live 1980
(Ainoa Productions AOPLP2302, 2-LP)
Tällä levyllä kokoonpanona on Aaltonen, Häkkinen ja Järvinen. Nauhoituspaikka ei ole tiedossa. Jos “Kalanti 1978” tarjosi yllätyksiä, niin ei “1980” ole pekkaa pahempi. Itse asiassa se on vielä monipuolisempi kuin Kalannin keikka, sillä setissä on ollut niin debyyttisingle Do You Wanna Dance kuin loppuvuodesta ilmestyvälle ”10/80”-levylle päätynyt Cissen laulama Goodnight Baby. Sekä kaikkea siltä väliltä. Mukana on kappaleita, joita ei koskaan levyillä ilmestynyt, kuten Hully Gully ja Highschool Boogie. Jälkimmäisestä tosin löytyy versio “Rokkidiggari”-elokuvan soundtrackilta. Hienoa on, että myös Ile Kallion aikaista materiaalia on soitettu, kuten vaikka Chinatown ja An Awful Crime, mutta edellisvuonna ilmestyneen hätäisesti kokoon kasatun “Jailbird”-kiekon raidat ovat vähemmistössä. Goodnight Baby on monin verroin levytettyä versiota rockimpi, myös Desiree sekä Shorai Shorai pyyhkivät studioversioilla lattiaa mennen tullen. Keep On Knockin’ on erittäin hurja ja Get On puolestaan tarjoillaan Roadrunner-tyylisen intron kera. Soundillisesti ollaan lähempänä alkupään levyjä kuin “Jailbirdiä” tai “Crazy Daysiä”.
Koska molemmissa levyissä on muutamia samoja kappaleita, on hienoa kuunnella kuinka kaksi erityylistä kitaristia homman hoitaa. Molemmilla on oma näkemyksensä asiasta ja kummatkin versiot toimivat hyvin. Äänityskalusto ei välttämättä ollut suurta hifiä ja kenties kasettinauhakin on saattanut hieman “haalistua” vuosien saatossa. Kaikesta huolimatta hemmetin hyvältä nämä soundaavat. Pieni rosoisuus on pelkkää plussaa. Molempien tuplien puoliskot ovat lyhyitä ja levyä saa olla kääntämässä ja vaihtamassa aika usein, joten siinä mielessä CD-painokset toimivat kokonaisen keikan putkeen kuuntelemiseen paremmin.
Kun Hurriganes-livejulkaisuja alkoi tulla, niin olihan se aluksi kivaa, mutta nykyinen julkaisutahti käy kieltämättä kukkaron päälle. Lisää herkkua on tulossa myöhemmin keväällä, tätä lukiessanne massiivinen, 4 LP:tä sisältävä “Crazy Days On The Road“ -paketti on kauppojen hyllylle saapunut. Kun Ilen ja Albertin aikaisilta kokoonpanoilta on jo mukavasti levyjä julkaistu ja jos jotain vielä julkaistaan, niin olisiko seuraavaksi taas Jannen vuoro saada kitaransa kuuluviin?
Riku Metelinen
(julkaistu BN-numerossa 2/2023)
