HUOJUVA LATO – Viimeiset Vanhat Hyvät Päivät
(Bluelight BLR 33206 2)
Kiitosta poikineen muusikon uransa ohella myös toimittajana ja kirjailijana ansioituneesta joensuulaisesta Suonna Konosesta on kasvanut viime vuosina suomalaisen mielenmaiseman huippumaalari, jonka musiikillisena aluskankaana ovat toimineet ensisijaisesti perinteiset folk- ja kantrisävelet. Vuodesta 2008 saakka olemassa ollut Huojuva Lato -yhtye on tarjonnut aikaansaavalle taiteilijalle vakaarakenteisen työateljeen jo kuuden studiopitkäsoiton ajan. Mm. Turenki-yhtiölle aiemmin levyttäneelle kokoonpanolle uutuuskiekko on ensimmäinen Bluelight-merkillä.
”Viimeiset Vanhat Hyvät Päivät” on luontevaa jatkumoa edeltäjilleen. Vaikka Kononen ja kumppanit eivät voi nytkään välttyä jo kliseiltä tuntuvilta rinnastuksilta Freud Marx Engels & Jungiin sekä eritoten kulttiorkesterin edesmenneeseen keulahahmoon ja pääsanoittajaan Pekka Myllykoskeen, ovat Huojuvan Ladon aikaansaannokset itsenäisellä ja uurastuksella ansaittuja. Sanoituksissaan Kononen ei yritä siirtää kuulijaansa Amerikan ihmelandiaan tai muillekaan kaukomaille vaan hänen kuvauksensa ovat vilpittömän Suomi-keskeisiä. Tutut paikkakunnat seuraavat lyriikoissa toinen toistaan, Pirkanmaan seudun Sydänmaantieltä ja Tammerkosken sillalta Jyväskylän, Mikkelin ja Helsingin kautta aina Juurille Iijoen törmässä. Jälkimmäisen tapahtumat kytkeytyvät Kalle Päätalon elämään, Tom Russellin kirjoittamaan October In The Railroad Earth -kappaleeseen pohjautuen. Kotimaan kartalle piirtyy taitavasti myös toinen käännösteos Vaaran laella, eli utuisesti Pohjois-Karjalan maastoihin haahuilemaan siirretty John Dillonin Mountain Range.
Huojuvan Ladon kantripopahtavan äänimaiseman täyttää lähes kauttaaltaan haikeus mutta ei synkkyys. Huolitellusti sekaan on ripoteltu myös kansanmusiikkipiirteitä, jota omaleimaistaa osaltaan vieraileva haitaristi Tapsa Kojo. Levyn yleissävy on myös pohdiskeleva. Yhteiskunnan muutoksia sopiikin aika ajoin pysähtyä Havukka-ahon ajattelijan lailla summaamaan, kuten nimikappaleella esimerkillisesti toimitaan: minne jäivät vanhat hyvät päivät, jolloin lentsu ei kaatanut maailmaa ja huoltamoiltakin sai huoltoa? Folk-popahtava Kevään hopeinen virta rinnastuu niin tunnelmaltaan, soinnutukseltaan kuin mielikuvia tulvivalta sanoitukseltaan J. Karjalaisen tuotantoon. Vanhasta kansanlaulusta menevä Ajetaan viittäkymmentä esitetään sekin Jiin akustisille julkaisuille ominaiseen tapaan kielisoitinspesialisti Ilkka Vartiaisen banjon tanssittamana. Liikuttavan arkisen lemmikinomistajan tarinan Freukkarien hengessä sanoiksi pukevalla Bertalla soittopelit vaihdetaan lennosta sähköisiksi. Ympäröivän ajankulun hetkeksi pysäyttäviin sanoituksiin kuuluu niin ikään heleä tilannekuvaus Auringonläikkä, joka sekoittaa rytmitykseen myös jamaikalaisia sävyjä. Erityisen koskettavan Neil Young’maisen tulkinnan Huojuva Lato saa aikaiseksi laulaja-lauluntekijänä itsekin menestyneen sekä Jarkka Rissasen puolisona ja ”Väärnin Pappilan emäntänä” tunnetun Minna Kettusen kappaleesta Rakkaustähti. Osaavat nuo itäisen Suomen kantrikarpaasitkin herkän puolensa näyttää, jos niikseen tulee.
Pete Hoppula
(julkaistu BN-numerossa 4/2020)
