HONKY TONK MEN
Woodbeat
(HTMCD01)
(1) A Little Love (2) Kairo (3) What´s Wrong With Me (4) Crazy Love (5) I’ll Show You The Door (6) My Love Gets Stronger (7) Sackbeer Twist (8) Clear Day (9) My Son (10) The Birch (11) Twistin’ Blues (12) Woodbeat

Lahti-Tampere –akselilla operoivat ja monista muistakin projekteista tutut nimet Ismo Haavisto (laulu, kitara, huuliharppu), Ville Vallila (basso), Masa Orpana (saxofonit, komppikitara) ja Juppo Paavola (rummut) ovat yhdistäneet voimansa ja adoptoineet ryhmänsä tunnukseksi Orpanan sooloprojektista aiemmin tutun nimen Honky Tonk Men. Nimestään huolimatta bändi ei tarjoile kovaotteista kantria, vaan vaikutteet on ammennettu mustemmasta amerikkalaisesta juurimusiikista.

”A Little Love” aloittaa kiekon kierosti nytkähtelevällä rytmiikalla. Etäisesti Henry Mancinin klassikkoriffiä muistuttava kieputtelu oikaistaan kuitenkin säkeistössä suoremmaksi bluesilmaisuksi. ”Kairo” edustaa puolestaan maittavaa jatkumoa suomalaisessa kaukokaipuussa. Nyt ei haikailla Sulamithin perään aavikolla vaan aidossa Kalle Lippos -hengessä seikkaillaan kitarat kädessä suurkaupungin basaarikujilla. Ripeissä orientaalisissa bluestunnelmissa nelistävä viisu omaa jopa hittimäistä tarttuvuutta.

Amerikkalaisen juurimusiikin tyylikirjosta on ammennettu isolla kauhalla ja tyylejä löytyy instrumentaaleista (”Sackbeer Twist”) ja zydecosta (”My Son”) perinteisempään bluesiin (”Clear Day”) kuin funkimpaankin otteeseen (”Woodbeat”, ”What´s Wrong With Me”). Vallilan kauniissa ”Birch”-kappaleessa tunnelmoidaan lähes elokuvallisissa tunnelmissa.

Allekirjoittaneelle levyn suosikiksi nousee aloituskappaleiden lisäksi levyn puolivälin irtonaisesti svengaava ”I´ll Show You The Door”. Tämä on aivan mainio pieni swamppophelmi, jonka tahtiin on helppo kuvitella lyövän lapikasta lattiaan niin Lousianan heinähattujen kuin kotimaan keikkapaikkojen sekalaisen seurakunnan. Voisiko tuo Louisianan valkoisten samaan tapaan monista eri lähteistä ammentava fuusio olla varteenotettava kehityssuunta, sen verran luontevasti tyyli tuntuu bändille istuvan? Monipuolisuus on keikkatilanteessa valtti, jolla ehkäistään kuulijan puutuminen, mutta itselleni kirjoa olisi voinut levyllä vähän tiivistääkin vaikkapa tuosta funkimmasta osastosta.

Bändin soundia värittää kauttaaltaan Orpanan fonismi ja rytmiryhmän pakoton svengi, mutta varsin keskeisessä roolissa on myös Ismo Haavisto, jonka käsialaa suurin osa levyn kappaleista on. Yksitoista omaa tuotantoa olevaa kappaletta kahdestatoista on varsin kunnioitettava saavutus orkesterille covereihin luottavassa bluesgenressä. Tässä tapauksessa jopa Willie Dixonin massiivisesta laulukirjasta lainattu ”Crazy Love” olisi voinut jäädä levyttämättä, sen verran hyvin sulkakynä on pysynyt tekijöiden omissakin käsissä. Omakustanteena julkaistun levyn voi hankkia ainakin bändin kotisivujen kautta (http://www.honkytonkmen.com/musfin.htm), jossa voi myös käydä tekemässä omat johtopäätöksensä musiikin laadusta sivuilta löytyvien musiikkinäytteiden perusteella.

Marko Suutarla