HOLE IN THE HEAD
Primitive Love
(Sasse & Andy Productions SAP001) -15

THE TRASH
The Trash
(omakustanne) -13

Hole in the Head on Kuopiosta lähtöisin oleva ryhmä, joka on ollut tien päällä jo vuodesta 1997. Nyt on viimeinkin saatu kokonainen 10 kappaletta sisältävä albumi kasaan. Päällimmäisenä touhussa häärii Sasse Savolainen, joka on tehnyt kaikki kappaleet ja hoitaa kitarat ja laulut. Bändin kokoonpano on jonkin verran muuttunut vuosien saatossa. Tällä hetkellä mukana ovat Sassen lisäksi Brother Andy, joka vastaa harpusta ja saksofonista jollain raidoilla sekä Laasanen rummuissa ja Turkka läskibassossa.

Herrojen musiikki on railakas kimara rockabillyä ja kantria, jossa on mukana vivahde autotallirokkia ja popinkin ainesosia. Kyseessä on siis erittäin viehko paketti, joka pysyy vakaasti koossa juuri sopivan mittaiset 40 minuuttia. Musiikissa ei yritetäkään mitään liikoja ja se juuri tekee tästä hyvän suorituksen. Suomessa osataan tehdä tätä tyylilajia ja HITH:n lähtökohdat lienevät juuri Melrosen ja Hearthillin tapaisissa alan pioneereissa. harppu ja foni tuovat muutamiin kappaleisiin myös rhythm’n’blues -sävyjä, jotka vain lisäävät kokonaisuuteen sopivasti väriä. Out Of Hands ja Rude Boy Blues kulkevatkin harpun voimalla Memphisin kompissa särökitaralla. Albumin päättää itämaisia sävyjä uhkuva nahka- ja fetissiveto Bondage Love, joka lupailee, että HITH voi tulevaisuudessa laajentaa repertuaariaan oman genrensä ulkopuolellekin.

Levy on äänitetty jo vuonna 2012 Tomi Leinon studioilla, mutta lopputulosta on kannattanut viilata ja odotella. Bändi on pitänyt keikkataukoa, mutta nyt albumin ilmestyessä on tiedossa keikkojakin. Tämän kuuntelukokemuksen perusteella bändi on hyvä lisä tämän sarjan klubitykkeihin.

The Trash taas edustaa toista vaihtoehtomusiikin alalajia, jota on myös tehty Suomessa määrätietoisesti 90-luvulta lähtien – siis kotipolttoista takamehtien garagerockia Hound Dog Taylorin ja Houserockersien jukejoint-staililla. Tällä polulla The Trash tallaa ansiokkaasti. Levyn kannessa on hyvin vähän tietoa tekijöistä ja tuntuukin, että ei tämä mikään heidän pääprojektinsa taida olla. Soittajat esitellään kansissa vain kuvasymboleina naamareilla.

Tavaraa roimitaan kitaralla, oktaavikitaralla ja rummuilla. Laulu toistuu useissa kappaleissa kuin megafonin läpi laulettuna. Homma kulkee ja sutii ihan aidolla kellarimeiningillä ja vauhtia piisaa. Bluesin saralla tässä kuitenkin osittain kynnetään, trademarkkina primitiiviisyys ja ruhjonta. Trashin kotimaisina innoittajina voisivat olla Läjä Äijälän Sultans, Cosmo Jones Beat Machine, Black Magic Six sekä savolainen Slideshaker. Positiivisesti tätä on peukutettava, sillä tämä tyylilaji on syytä pitää hengissä arktisillakin alueilla.

Molemmat julkaisut ovat erittäin suositeltavia laadukkaine kansineen – ja bändit pitävät yllä moniehtoista keikka- ja musiikkikulttuuria, nyt kun se laaja yhtenäiskulttuuri on muka kuopattu.

Jorma Riihikoski

(Julkaistu BN-numerossa 2/2015.)