HENRY GRAY & BOB CORRITORE – Sessions, Vol. 2: Cold Chills
(Southwest Musical Arts Foundation SWMAF 17)
Legendaarinen bluespianisti Henry Gray ja Bob Corritore ystävystyivät ja aloittivat yhteisen soittotaipaleen missäpä muualla kuin edellä mainitulla Rhythm Room -klubilla vuonna 1996. “Sessions Vol. 2” -otsikoinnin taustajuonteena on viisi vuotta sitten Delta Groove -merkillä julkaistu “Vol. 1 – Blues Won’t Let Me Take My Rest” (DGPCD 169). Harri Haka esitteli sen Blues Newsin numerossa 4/2015 toivottaen loppulauseessaan kakkososan tervetulleeksi, ja tässä se nyt sitten tulee. Oikeastaan kaikki Harrin tuolloin kirjoittama pätee tälle uutuudelle kuin nenä päähän näin nenäpäivänä, jolloin kirjoitan tätä esseetä.
Äänitysten aikaikkuna on tällä kertaa reippaat kaksi vuosikymmentä, 1996–2018 (tosin etukanteen on kirjattu vahingossa vuosiluku 1998). Henry Gray ja Bob Corritore ovat ainoat muusikot mukana kaikilla raidoilla. Pianonsoiton lisäksi Gray laulaa iän tuomalla auktoriteetillaan ja sen myötä hieman hauraalla, mutta kuitenkin vakuuttavalla äänellään kahdeksan kappaletta. Muita vokalisteja ovat John Brim, Eddie Taylor Jr, Tail Dragger, Jimmy “Prime Time” Smith sekä Chief Schabuttie Gilliame. Säestysjoukkueen laajuudesta todisteena cd:llä soittaa 10 eri kitaristia, kuusi basistia sekä 4 rumpalia. Levyn alaotsikko “Historiallisia bluesäänitteitä Bobin laajoista arkistoista” pitää totta tosiaan paikkansa.
Vielä hieman taustoitusta. Henry Grayn varhaisurasta voi lukea sangen kattavasti Pauli Koivulan mukavasta artikkelista BN:n juhlanumerosta #200 eli 2/2003. Parhaiten Gray tunnettiin bluesjärkäle Howlin’ Wolfin luottopianistina 1960-luvun lopuille asti, minkä jälkeen hän on kulkenut pääasiassa sooloartistina omia polkujaan Henkilökohtaisen Henry Gray -historiani merkkipaalu oli vuonna 1970 Excello- ja Blue Horizon -levymerkeillä julkaistu tupla-albumi “Swamp Blues”, jolla oli neljä Henry Grayn silloin korvissani kovin dramaattiselta kuulostanutta sooloraitaa. Ihastuin oitis ja olin siitä lähtien myyty mies rämebluesin rytmeille.
Poimiakseni tältä levyltä joitain helmiä, avauksena kuullaan yksi Grayn bravuureista Cold Chills, joka saa nimensä mukaiset kylmät väreet kulkemaan pitkin selkäpiitä jo heti lähtökuopissa. Se ja hieman tuonnempana kuultava Ain’t No Use olivat Grayn ja Corritoren ensimmäiset yhteiset äänitteet tammikuussa 1996. Cd:llä on mukana myös heidän viimeiseksi jääneet yhteissoittonsa The Twist ja You For Me tammikuulta 2018. Niistä jälkimmäinen, jolla on solistina kitaristi/laulaja Jimi “Prime Time” Smith on levyn yksi positiivisimpia ylläreitä. Cd:n herkin hetki on Chicagon yhden pikkulegendan, John Brimin parinkymmenen sekunnin mittainen nauhoitettu puhelinsoitto, jolla hän pyytää linjoja pitkin Bobilta päästä soittamaan yhdessä Henry Grayn kanssa. Lopputulemana kuultava Moonlight Blues on Chicagoa isolla “C”:llä. Robert Jr. Lockwood on kitaroineen mukana vain yhdellä raidalla, mutta hänelle ominainen parin säkeen kitarasoolo on jo yksinään yhden cd:n hinnan arvoinen. Tässä vain muutamia poimintoja. Levy on poikkeuksetta täyttä tavaraa, ilman muuta kuluvan vuoden Top-20 -kamaa.
Cd:llä on 15 kappaletta, mutta kansista on unohtunut tieto, mitkä niistä olisivat julkaisemattomia, samoin puuttuvat tiedot levytyspäivämääristä. Tämä on cd:n ainoa puute ja harmitus kansitekstien muutamien virheellisyyksien ohella. Olin tunnistavinani aiemmin julkaistuiksi ainoastaan kolme kappaletta ja otettuani yhteyttä Bobiin itseensä sain häneltä pikaisesti vahvistuksen, että todellakin albumilla on 12 ennen julkaisematonta raitaa. Loistavaa!
Koko 55 minuutin mittainen kattaus päättyy hyvin oivallettuna ja asiaankuuluvan tunteisiin vetoavasti legendaariseen Going Down Slow -hymniin. Gray laulaa itkunsekaisella äänellään “I have had my fun, if I don’t get well no more, …my health is failing me, and I’m going down slow, …don’t send no doctors, doctors can’t do me no good”. Pianistilegenda kuoli viime helmikuun 17. päivänä täytettyään vain kuukautta aiemmin kunnioitettavat 95 vuotta. Bluesartisti isolla “B”:llä, RIP Henry Gray.
Pertti Nurmi
(julkaistu BN-numerossa 6/2020)
