GA-20 – Lonely Soul
(Karma Chief KCR 12004)
Millaista musiikkia soittaa yhtye, joka on ottanut nimensä Gibsonin vanhasta kitaravahvistimesta? Vanhaa ja juurevaa? Osittain oikein, sillä tämä Bostonista kotoisin olevan parrakkaan duon ensialbumi sisältää monipuolista perinnetietoista bluesia ja muuta juurimusiikkia. Soundi on kuitenkin tyylikkäästi päivitetty, sopivan moderni.
Kitaristi-laulaja Matthew Stubbs on soittanut Charlie Musselwhiten yhtyeessä jo 12 vuotta. Aisaparina hänellä on GA-20:ssä kitaristi Pat Faherty, jonka taustasta löytyy metallimusiikkia ja jazzia. Levyllä rumpuja soittaa Chris Anzalone. Bassokitaraa ei kokoonpanossa ole, mutta se ei tunnu juuri haittaavan. Bassot hoituvat tarvittaessa sähkökitaran bassokielillä. Muutamalla albumin raidalla soittavat vierailevina artisteina mm. Charlie Musselwhite (huuliharppu) ja Luther Dickinson (slidekitara).
Albumin kymmenestä kappaleesta neljä on lainaa, ja ne antavat käsityksen GA-20:n musiikin kirjosta. Cover-biisit ovat Slim Harpon swamp-blues Got Love If You Want It, Bo Diddleyn hidas rumbabolero Crackin’ Up, J.B. Lenoirin ränttätänttä I Feel So Good ja Clifton Chenierin haitari-rytmiblues My Soul. Duon omat sävellykset eivät jää näiden varjoon vaan sulautuvat hyvin joukkoon. Esimerkiksi Naggin’ On My Mind on perinteistä Chicago-bluesia, You Know I’m Right Chicagon West Side -tyyliä á la Magic Sam, ja hidas Happy Today groovaa mukaansa tempaavasti. Albumin päättävä pariminuuttinen nimikappale Lonely Soul kuulostaa lähinnä garagerockilta, sanan hyvässä mielessä.
Täysosuma levy ei ole, mutta varsin lupaava kylläkin. GA-20 onnistuu kuulostamaan samanaikaisesti raa’alta, perinteiseltä, ajattomalta ja nykyaikaiselta. Se ei ole helppoa, sillä vaarana on yhtäältä sortua pikkutarkkaan vanhan kopiointiin, ja toisaalta eksyä niin kauas omiin sfääreihin, että perinteisen afroamerikkalaisen bluesin rosoisuus ja elämän maku katoavat.
Timo Kauppinen
(julkaistu BN-numerossa 3/2020)
