THE FABULOUS THUNDERBIRDS – Struck Down
(Stony Plain SPCD 1495)
Oh-hoh! Nyt pääsivät vanhat kunnon T-Birdsit yllättämään oikein kunnolla ja vieläpä erittäin myönteisesti. Tunnustan, etten ole enää viime vuosina kovinkaan tarkoin seurannut Ukkoslintujen edesottamuksia, mutta onhan toisaalta bändin edellisestä studioalbumista ”Strong Like That” (2016) kulunutkin jo kahdeksan vuotta.
Niinpä Fabulous Thunderbirdsin uusi albumi ei etukäteen synnyttänyt järin suurta innostusta, mutta jo voimakas avausbiisi Struck Down By The Blues muutti tilanteen kertaheitolla. Bändihän on huimassa vireessä, tekisipä mieleni sanoa kuin uudelleen syntynyt.
”Struck Down” on T-Birdsien 50-vuotisjuhlalevy, eikä todellakaan mitään väsynyttä kelailua. Bändi tosiaan perustettiin Austinissa, Teksasissa jo 1974, vaikka me bluesin ystävät tunnemmekin sen parhaiten 1980-luvun timanttisten albumien sarjasta alkaen ”What’s The Wordistä” (1980) ja päättyen ”Tuff Enuffin” (1986) megamenestykseen.
Juhlalevyn onnistumisen kummisetänä toimi Stony Plain Recordsin johtaja Geoff Kulawick, joka johdatti kanadalaisen blueskitaristin Steve Strongmanin ja yhtyeen ainoan alkuperäisjäsenen, huuliharpisti ja vokalisti Kim Wilsonin yhteen. Se oli kuin match made in Heaven, sillä herrojen kemiat toimivat alusta asti loistavasti yhteen.
Tuloksena syntyi nopeasti 17 uutta biisiä, joista juhlalevylle valittiin yhdeksän ja niiden jatkeeksi yksi cover-versio vuosikymmenten takaisesta Memphis Minnien biisistä Nothing In Rambling. Se on yksi albumin kohokohdista, rakastettavasti tunnelmoitu akustinen tulkinta, jossa Kim Wilsonin huuliharppu saa seurakseen Bonnie Raittin (laulu), Keb’ Mo’n (laulu ja slidekitara), Taj Mahalin (laulu) ja Mick Fleetwoodin (lyömäsoittimet).
Ukkoslinnut tosiaan käy uusien biisien kimppuun ärhäkästi, kuin nuoruuden innolla. Kim Wilsonin, 73, ääni on upeassa kunnossa ja bändi huippuvedossa.
Nykyisillä jäsenillä on tosiaan isot saappaat täytettävänä, kun ajatellaan, millaisia tekijöitä T-Birdseissä on vuosien varrella soittanut Jimmie Vaughanista ja Duke Robillardista alkaen. Mutta ei huolta, todella mainiosti leiviskänsä täyttävät Johnny Moeller (kitara), Bob Welsh (piano, kitara), Rudy Albin (rummut) ja Steve Kirsty (basso, saksofoni).
”Struck Down” on niitä fiksuja levyjä, joissa nimekkäät vierailijat eivät ole itsetarkoituksellista täytettä, vaan he palvelevat ennen kaikkea kokonaisuutta. Tästä on erinomaisena esimerkkinä Payback Time, jossa ZZ Topin Bill Gibbonsin kitara ja Wilsonin huuliharppu viettävät makoisia hetkiä. Aivan yhtä pätevä todiste hyvin harkitusta vierailijavalinnasta on Terrance Simien, jonka haitari johdattelee cajun-tunnelmiin biisissä Don’t Make No Sense.
Kaikki lähtee kuitenkin onnistuneesta sävelmateriaalista. Ja ovathan ”Struck Downin” elämänmakuiset biisit aivan eri planeetalta kuin edeltävän albumin jotenkin ponneton tarjonta.
Tiukassa vedossa olevan Fabulous Thunderbirdsin kelpaa nyt nautiskellen soittaa Wilson-Strongman -yhteistyön hedelmiä kuten I’ve Got Eyes, That’s Gold ja vaikkapa The Hard Way. Hienosti toimivia kappaleita kaikki, mutta paras kaikista on kyllä Sideline, Wilsonin aikuisen miehen tunteella laulama levyn hidas päätös, jonka kruunaa Steve Kirstyn fonisoolo.
Onpa hieno come back -levy, onpa todella. Nauttikaa!
Harri Aalto
(julkaistu BN-numerossa 5/2024)
