ESTHER PHILLIPS – Brand New Day: The Lenox/Atlantic & Roulette Recordings (1962–1970)
(SoulMusic QSMCR5194BX, 5-CD)
Vain 48-vuotiaana kuollut Esther Phillips ehti levyttää viidellä eri vuosikymmenellä. Hän aloitti lapsitähtenä elokuussa ’49 ja levytti viimeiset äänitteensä maaliskuussa ’84. Menestyksen vuodet sattuivat 50-luvulla Savoy- ja Federal-merkeillä. Nyt käsissä oleva kooste poimii esiin laulajattaren 60-luvun äänitteet.
Hektisen 50-luvun jälkeen Phillipsillä oli pieni suvantovaihe. Vuonna ’62 hän pääsi sopimukseen pienen Lenox-merkin kanssa. Äänitteet tehtiin Nashvillessä. Materiaali oli sen ajan countrymusiikkia. Nykytermein melkeinpä viihdemusiikkia, sillä mukaan kuuluivat jouset ja Anita Kerr Singers. Ensimmäisessä sessiossa äänitetty Eddie Millerin sävellys Release Me oli yllättävä menestys. Se nousi r&b-listan kärkeen ennen joulua ’62. Countrypohjaisen kappaleen suosio mustalla listalla tuona aikana ei ollut kuitenkaan harvinaisuus: Ray Charles ja Solomon Burke käyttivät samaa konseptia. Julkaistu albumi sisälsi lähinnä tulkintoja 50-luvun countryklassikoista. Seuraavan vuoden sessiossa kuultiin jo vähän juurevampaa musiikkia. Don’t Let Me Go ja Half A Heart oli toteutettu pienemmän yhtyeen kanssa ilman taustakuoroja. Myös muodissa ollutta duettoesitystä testattiin, kun Big Al Downing kutsuttiin studioon Estherin rinnalle: You Never Miss Your Water on pirteä popralli. Lenox meni kuitenkin nurin tämän jälkeen. Atlantic osti masterit ja Phillipsin sopimuksen. Hänet kutsuttiin New Yorkiin levyttämään Bert Bernsin kanssa. Ne neljä kappaletta, jotka Berns tuotti ’64, ovat aikamoisia pettymyksiä ykköslevyn lopussa. Willie Nelsonin Hello Walls jotenkin toimii, muut eivät.
Kakkoslevyllä selviää, mihin suuntaan Ahmet Ertegun ja Jerry Wexler halusivat viedä Phillipsin uraa. Julkaistu albumi ”Sings Great Love Songs” kertoo olennaisen. Mukana oli Edit Piafia, Cole Porteria ja Beatleasia, jonka And I Love Him oli hitti. Irtiotot viihteestä päätyivät yleensä singlen b-puolelle. Näitä olivat mm. Van McCoyn Some Things You Never Get Used To. Hyvä esitys, mutta ei pärjää Irma Thomasin alkuperäiselle. Teddy Randazzo teki Phillipsin kanssa yhden kappaleen: Let Me Know When It’s Over. Olisi saanut tehdä enemmänkin, sillä Randazzon mahtipuolinen sovitustyyli sopi Phillipsille.
Kolmoslevy on aikamoista sillisalaattia. Tuottajat astuivat kohti r&b:ia, mutta materiaali albumilla koostui lähinnä klassikoista (C.C. Rider, Cherry Red, Fever jne.). Onneksi singlepuolella oli vähän parempaa. Jimmy Radcliffen Try Me olisi ansainnut paremman kohtelun, mutta tämä single jäi täysin unohduksiin. Lainamateriaalilla mentiin taas listoille, kun Phillips tulkitsi Percy Sledgen klassikon naisnäkökulmasta (When A Woman Loves A Man).
Atlanticilla oli tapana lähettää laulajia etelään, Muscle Shoalsin studiolle. Esther Phillipsin vierailu ei ollut menestyksekäs. Single I’m Sorry julkaistiin. Sen b-puolesta (Cheater Man) on kuultu myöhemmin parempia tulkintoja, Phillips piipahti v. ’69 myös Roulette-merkillä. Siellä palattiin turvallisesti countryn pariin. Too Late To Worry, Too Blue To Cry saa asiallisen käsittelyn. Myös Bob Dylan -kappaleen Tonight I’ll Be Staying Here With You tulkinnassa on mukavasti särmää. Lyhyt vierailu Chicagossa ei onnistunut. Versio Otis Leavillin Nobody But You’sta jää vaisuksi.
Neloslevy koostuu livetallenteista Freddie Jett’s Pied Piper Clubilla tammikuussa ’70. Se äänitettiin alkujaan triokokoonpanolla, mutta täydennettiin myöhemmin New Yorkin studioilla. Materiaali on pääosin samaa, mitä hän levytti 60-luvulla. Mukavana poikkeuksena on kuitenkin aloituskappale Don’t Let Me Lose This Dream ja setin loppupuolella Bobbie Gentryn Fancy.
Viitoslevyn alkuun saamme muutaman näytteen tuosta edellisen kiekon livekeikasta. Ehkäpä tämä pelkistetty triokokoonpano toimii paremmin. Atlantic lähetti tämän jälkeen Phillipsin Miamiin Criteria-studiolle, jossa häntä säesti Dixie Flyers Dave Crawfordin toimiessa tuottajana. Albumillinen materiaalia äänitettiin. Pari singleä julkaistiin, mutta pitkäsoitto jäi siinä vaiheessa hyllylle. Jos Muscle Shoals -vierailu ei onnistunut, samaa voi sanoa tästäkin. Lainoja Van Morrisonilta, Bobby Womackilta ja Peggy Leeltä sekä pari vaisua Dave Crawfordin uutta laulua eivät vakuuta. Tämän jälkeen Phillipsin sopimus purettiin.
Kuusituntisen kuuntelu-urakan aikana tuli selväksi, että Atlantic vain osittain hyödynsi Esther Phillipsin potentiaalin. CTI:n Creed Taylor käytti tilaisuuden hyväkseen ja nappasi laulajattaren Kudu-merkilleen ja julkaisi 70-luvulla monta nautittavaa albumikokonaisuutta.
Aarno Alén
(julkaistu BN-numerossa 6/2020)
