ELLIS AND THE ANGRY TEENS
Stomp Like ’76
(Goofin’ GRLP 61232/GRCD 6200)
Ottihan se aikansa. Etenkin Keski-Euroopassa lähes käsittämättömän suurta suosiota vuosikymmenestä toiseen nauttiva suomalainen rock’n’roll-akti on palannut levyntekoon pitkän mutta alkuperäisen basistinsa Ari ”Ude” Utriaisen menehtymisen 2008 myötä ymmärrettävän harkintavaiheen jälkeen. Ollessaan vielä alkuperäisvahvuudessaan ryhmältä ennätti ilmestyä monien pikkuvinyylien ohella viisi jykevää albumia. Niistä edellisestä on kuitenkin hurahtanut jo 19 vuotta.
Tietenkään nämä äkäiset nuoret eivät ole vain levänneet uutta nousua odotellessaan. Muitakin levyttäneitä kokoonpanoja on riittänyt – Johnny Trouble & The Razors, The Lo-Lites, Rockabilly Boys, Limiteds – mm. niissä kaikissa kitaristi-laulaja Miku Majurilla on ollut käpälänsä keskeisesti pelissä. Lopulta hänkään ei silti voinut enää vastustaa kaiken aikaa kasvanutta vaatimusten tulvaa: Myös Ellis & The Angry Teensin oli tultava takaisin!
Tämän monen teddypojan ja -tytön haaveen yhtye toteutti spesiaalikeikalla vuoden 2021 lopulla, muttei tapaus suinkaan jäänyt ainutkertaiseksi. Esiintymisten sarjan jatkeeksi Majuri, rinnallaan rumpali Kalle Nikulainen sekä The Lo-Lites -yhtyeestäkin tuttu basisti Jate Haro ovat nyt pyöräyttäneet kuultaville rinkulan, jolla väliin jääneiden auringonkiertojen määrän unohtaa välittömästi levyn lähdettyä soimaan. Ehkei sentään aivan palata vuoteen 1976 (jolloin Ellis ja kumppanit vasta lähestyivät oikeaa teini-ikäänsä), mutta vähintään kolmen vuosikymmenen päähän, jolloin originaalikolmikko omakustanteisen debyytti-EP:nsä julkaisi. Sivumennen sanoen tuoreella Goofin’-kiekolla herrojen ilmeisesti oletetaan olevan siinä määrin silmää tekeviä piireissään, ettei heidän nimiään ole nähty tarpeelliseksi painattaa ainakaan albumin CD-version kansiin. Näinhän asian laita toki taitaa ollakin.
Pitkälti Angry Teens siis soi ja kukkuu kuten ennen vanhaan – ja miten se muuksi voisi noin vain muuttuakaan kaiken materiaalin kirjoittamisesta yhä vastaavan Majurin liukuhihnaillessa bändilleen uusia ja taas uusia tyylilleen äärimmäisen uskollisia, ilkikurisen naivistisia ja nokkelia revival-tyylin kappaleita, kuten vaikkapa Real Rock Bop, Stomp My Feet ja Feel Like Beer. Niitä ei kävisi mielessäkään vastaanottaa nuttura liian kireällä. Ellis-maailmassa överiys on tahallisen ylimitoitettua, erityisen viihdyttävää – ja kyllähän se jos mikä paukkuu päästä varpaisiin.
Edes äänitteen kiusallisen nuhruiset kellarisoundit ja ”kerralla livenä sisään” -toteutustapa eivät tunnelmaa latista, pikemminkin päinvastoin – kyse on koplan tavaramerkistä, josta sen tuskin suvaittaisiin koskaan lipsuvankaan. Tempo ei juurikaan laske maksiminopeudesta eivätkä laulujen kestot veny montaakaan kertaa yli kolmen minuutin. Oikeastaan maaginen 120 sekuntiakin on paikoin tiukassa. 15 esitystä on siten löylytetty läpi reilussa puolessa tunnissa.
Vaikkei ”Stomp Like ’76” aivan odotetun kaltaisia välittömiä korvamatoja kuulijoilleen tuotakaan, on Angry Teensillä kyllä hetkensä. Niihin lukeutuvat eritoten persoonallisesti rehvastellut Two Steps Away ja She Wore Leopardskin, joilla Majuri pääsee myös ravistamaan oivallista lyriikkapäätään. Levyn dramaattisen päätöshuokailun, lähes neobillahtavan Rock Like Crazyn kaltaisia neronleimauksia albumille olisi vaivatta mahtunut vielä jokunen lisääkin.
Suoranaista moitetta ei löydy kahdesta lainakappaleestakaan. Brittiläisen beatbändin The Blue Rondosin Little Baby vuodelta 1964 pujahtaa melodisena rock’n’roll-numerona ongelmitta teddy-sotasopaansa. Genren bändien suosima Mickie Mostin Brand New Cadillac -riffitelty That’s All Right taas on vain odottanut myös Angry Teensin tulkintaa. 1960-luvun puolivälin kulttiklassikon normisovitukseen he tosin eivät saa tällä kertaa sullottua mitään erityisen uutta ja mullistavaa.
Levyn kaksi tribuutin kohdetta ovat totta kai ne ilmeisimmät. Crazy Cavan -hengessä nohevasti nenään laulettu Try Me Luck On You sekä Teddy & The Tigersin tavoin viimeiseen tahtiin saakka nikoteltu Sherwood Rockabilly Shakedown käytännössä huusivat läsnäoloaan juuri tällä hengentuotteella jo kauan ennen varsinaista syntymäänsäkin: edesmenneet Cavan Grogan ja Aikka Hakala jos ketkä näet stomppasivat aikamiehen ottein jo muinoin vuonna 1976.
Pete Hoppula
(julkaistu BN-numerossa 4/2024)
