EDWARD SEGER & SOUNDS OF SILENCE – For Greeny
(All4Corners A4CP 27)
Maailman sivu on mieliämme askarruttanut yksi kysymys ja se ei ole kumpi oli ensin, muna vai kana. Siihen tiedämme vastauksen, se oli muna, koska dinosaurukset kuoriutuivat munista. Arvoitus kuuluukin, kumpi on kovempi kitaristi, Eric Clapton vai Peter Green? Asiasta on kiistelty jo ajanlaskumme alusta lähtien ja tullaan vääntämään kättä vielä vuosikymmeniä herrojen kuoleman jälkeen.
Kuten tarkkasilmäisimmät huomasivat, on Edvard Seger uuden bändinsä kanssa lähtenyt tekemään kunniaa Peter Greenille. Levyn kymmenestä kappaleesta suurin osa on Greenin Fleetwood Mac -aikaista tuotantoa ja ainoat poikkeukset ovat Bluesbreakers-ajan The Super-Natural ja The Stumble, joista jälkimmäinen on Freddie Kingin sävellys. Jako menee seitsemän laulettua ja kolme instrumentaalikappaletta.
Aiemmin kitaristina tunnettu Edvard Seger on myös tehnyt uuden aluevaltauksen ja ryhtynyt laulamaan. Hänen originelli tapansa laulaa tuo oman mausteensa lopputulokseen. Myös Nikopetri Paakkunaisen puhaltimet antavat mukavan lisän.
Oh Well on kymmeniköstä kaikista lähinnä alkuperäistä. Kitarasoolossa on sen verran vääntöä, että talon kivijalka meinaa murtua.
The Green Manalishi on aina yhtä maaninen esiintyjästä riippumatta. Verrokiksi kannattaa kaivaa vaikka Nashville-duo LOREn parinvuoden takainen näkemys aiheesta. Albatrossiin uutta näkökulmaa tuo huilu, joka sopii siihen hienosti. Ei välttämättä olisi ollut huono asia, jos huilua olisi ollut kappaleessa pikkuisen enemmänkin.
The Super-Natural on veret seisauttavan tiukka. Long Grey Mare svengaa kuin iso harmaa tamma. Kaivoin verrokiksi Gary Mooren ”Blues For Greeny” -kiekon. Vaikka Moore on käyttänyt levytyksessä Greenin entistä Les Paulia, niin hänen pyrkimyksensä toistaa sovituksellisesti originaalit esitykset ei välttämättä ole se paras ratkaisu. Tällä levyllä mennään hetkittäin hyvin läheltä alkuperäistä, mutta joidenkin kappaleiden kohdalla sovitukset poikkeavat edukseen.
Hyvä näin, sillä tuskin kukaan olisi pidemmän päälle edes jaksanut kuunnella 1:1 versioita, kun tarjolla on Peter Greeninkin versiot. Seger & SOS ei ole yrittänyt keksiä pyörää uudestaan tai tehdä erilaisia tulkintoja vain erikoisuuden tavoittelun vuoksi. Näitä sovituksia ei tehty, ne ovat syntyneet. Se juuri tekeekin levystä erityisen.
Riku Metelinen
(julkaistu BN-numerossa 2/2024)
