EARL HOOKER – Rockin’ Wild: 1952–63 Recordings
(Soul Jam 806178)
Finnish Blues Societyn lopullinen perustava kokous, missä mm. vahvistettiin yhdistyksen ensimmäiset viralliset säännöt ja valittiin sen varhaisin täysilukuinen hallitus, pidettiin Helsingin Kulttuuritalossa 24.5.1970. Niihin aikoihin meidän nuorten miesten ja naisten suhtautuminen bluesiin ja sen esittäjiin oli kieltämättä erinomaisen ihannoivaa ja jopa ylenpalttisen romanttista. Niinpä tapahtuman yhteydessä tuotiin julki yhteinen mielipaha Earl Hookerin (s. 1929 tai -30, k. 1970) ja Otis Spannin (s. noin 1924, k. 1970) poismenoista, mistä menettelystä myös kerrottiin Blues Newsissä julkaistussa kokousselvityksessä. Millään hiljaisella hetkellä ei näitä sankareita sentään taidettu silloin kunnioittaa.
Kun Earl Hookerista keskustellaan, yksimielisyys vallitsee kahdesta keskeisestä seikasta. Hän oli nimittäin aivan mestarillinen kitaristi, mutta aika onneton vokalisti. Siksi miltei puolet tämän 30 esityksen mittaisen pyörylän sisällöstä on instrumentaaleja, ja Earlin lauluääntä kuullaan vain yhdellä musiikkikappaleella, silläkin ainoastaan Earlettes-yhtyeen keralla. Varsinaisina vokalisteina esittäytyvät tässä yhteydessä sellaiset artistit kuin Ricky Allen, Jackie Brenston, Harold Tidwell, Lillian Offitt, Junior Wells ja etenkin Aaron Corthen eli A.C. Reed. Äänitteiden selvä enemmistö on 1960-luvun alkupuolelta, sillä vain Race Track ja Frog Hop ovat peräisin edelliseltä vuosikymmeneltä.
Hieman yksinkertaistaen Earl Hookerin levytysura jakaantui kahteen osan. Vuosina 1952–64 hänen taitojaan pantiin talteen singlemarkkinoita varten, kun taas v. 1965–69 hänen äänitteensä suuntautuivat selkeästi albumeiden ostajille. Itse olen eniten mieltynyt hänen myöhäistuotantoonsa, mutta kyllä miehen soitannollinen virtuositeetti käy hyvin selville myös näistä hänen aikaisemmista pienimuotoisista suorituksistaan. Jotakin näytettä hänen musiikistaan suosittelen jokaiselle sellaiselle hyvän bluesin ja r&b:n ystävälle, joka ei ole siihen vielä tutustunut.
Sitä vain yhä ihmettelen, miksi kaikissa lukemissani Earl Hookerin diskografioissa, kuten tämän koosteen liitelehtisessä, on maininta Junior Wellsin mukanaolosta sinällään erinomaisella instrumentaalilla Universal Rock? Sillä kun ei ole kuultavissa sen enempää Juniorin kuin kenenkään muunkaan harpistin soittelua.
Vesa Walamies
(julkaistu BN-numerossa 6/2021)
