DON JOHNSON BIG BAND
Records Are Forever
(Beat Back/Universal 270 433-7)
(1) L.L.H. (2) Check The Record (3) Get It Right (4) Dirt (5) Take You Home (6) Rush (7) Dead Man's Hand (8) Time Machine (9) Running Man (10) Dey Don't (Don't Dey) (11) Tugboat's Call (12) These Walls (13) All Hope

Tätä levyä kuunnellessani mieleeni tulee visio, jossa DJBB:n pojat ovat istuneet saunan jälkeen kammarissa nauttimassa tuliaisia. Illan päätteeksi he ovat päättäneet laittaa koko modernin kevyen musiikin historian yhdelle levylle. Tuo on ajatuksena aika kunnianhimoinen. Kysyä vaan sopii, kuinka monella bändillä olisi rahkeita lähteä kyseiseen projektiin, entä kuinka moni vielä onnistuisi asiassa?

"Records Are Forever" suorastaan pursuaa erilaisia musiikkityylejä ja vierailijoita. Levyltä ei löydy kahta samanlaista biisiä. Kiekon avaa vankan melodian ja tarttuvan kertosäkeen omaava "L.L.H.", joka on todiste siitä, että herrat ovat lähteneet oikeaan suuntaan levytysprosessissa. Kakkosbiisissä bändi sekoittaa lattarirytmejä perinteiseen hip hop -beatiin. Kolmas esitys nostaa Robert Johnsonin haudastaan ja siirtää paholaisen masurkan suoraan 2000-luvulle. Biisissä deltablues sekoittuu urbaaniin hip hop bluesiin. Jos Jimi Hendrix vielä eläisi ja levyjä tekisi, niin uskoisin lopputuloksen kuulostavan juuri tällaiselta. Neljännellä raidalla lennetään suoraan Nashvilleen ja uppoudutaan kantrin maailmaan. Emma Salokosken avustama biisi tuo mieleen Johnny Cashin America-sarjan levytykset sekä Mark Knopflerin ja Emmylou Harrisin "All The Roadrunning" -kiekon (BN 223). Tunnelmat sekä tyylit vaihtuvat tiuhaan jatkossakin ja vaikutteiden valikoima on erittäin runsas, mutta kuitenkin ne nivoutuvat moni-ilmeisesti yhteen. Monipuolisuudessaan levy tarjoaa jokaiselle jotakin. Levy miellyttää varmasti bändin vannoutuneita ystäviä ja saa uudet fanit todennäköisesti tutustumaan myös bändin aikaisempaan tuotantoon.

Mutta palataanpa ajassa taaksepäin eli alun kysymykseen, kuinka monella bändillä olisi rahkeita toteuttaa tällainen projekti. Sanoisin että tuskin kovinkaan monella. Entä kuinka moni bändi onnistuisi tavoitteessaan? Aika moni olisi mennyt metsään kuin metsurin koira, mutta DJBB:n tuotos on onnistunut. Lopputulos on juuri se, mitä on lähdetty hakemaan. Ainoa miinus tulee siitä, ettei arvioitavaksi lähetetty levyn vinyyliversiota. Erään brittiläisen nuoremman polven valkoisen blueskitaristin keskustelupalstalla käytiin kiivasta keskustelua siitä, kuuluuko blues nykymusiikissa. Vastaukseksi voidaan sanoa, että kyllä kuuluu ja DJBB:n uusi levy on siitä oiva todiste. So, let's get started and enjoy it.

Riku Metelinen