WENTUS BLUES BAND & DICK HECKSTALL-SMITH
Man Of Stone
(Ramasound RAMA0115) -15

Wentus Blues Band on tottunut touhuamaan vierailijoiden kanssa. He osaavat olla tallaamatta solistin varpaille, mutta samaan aikaan kuulostavat itseltään. Se on hieno taito. Taustalle jäämisen sijaan Wentus ottaa solistin osaksi bändiä.

Dick Heckstall-Smithin kanssakin homma on toiminut ilmeisen hyvin. Tämä Cantina Westin keikalla vuonna 2002 äänitetty tallenne tarjoaa livemeiningin todisteeksi hyväntuulista musisointia ja pitkiä, inspiroituneita sooloja. Esimerkiksi saksofonin ja kitaran vuorottelu nimiraidan lopussa yltyy huikeaksi.

Monista brittibluesin huippukauden kokoonpanoista ja astetta moni-ilmeisemmästä Colosseumista tuttu puhaltajalegenda Heckstall-Smith ei ollut mikään joka kodin bluesnimi. Se seikka tekee levystä entistäkin mielenkiintoisemman. Hän jazzailee vapautuneesti ja muodostaa välillä yhden miehen puhallinsektionkin törkkäämällä kaksi torvea suuhunsa.

Monesti luovuudesta puhuttaessa törmää ajatukseen, että pitäisi uskaltaa ajatella "laatikon ulkopuolelta". Heckstall-Smithin soolot kulkevat monin paikoin – ainakin bluesmaisesta näkökulmasta katsoen – laatikon vieressä ja ovat siksi virkistäviä. Wentuksen suoraviivaisempi näkemys luo mukavan kontrastin ja pitää homman aisoissa.

Laulusolistina levyllä kuullaan Juho Kinaretin edeltäjää Anders Sjöbergiä. Muilta osin kokoonpano on se ennen taannoista pitkähköä taukoa tutuksi tullut: Niko Riippa, Kim Vikman, Robban Hagnäs ja Mikael Axelqvist.

Kappalevalikoima on melko lailla Mayalliin päin nojallaan. Yli puolet materiaalista on tuttua hänen levyiltään – eikä se ole lainkaan huono juttu. Key To Love, Suspicions – part 2 ja vaikkapa Looking Back ovat oivallisia tunnelmannostattajia. Eivätkä ne ole turhan usein ainakaan meikäläisen korviin osuneita valintoja. Bo Diddleyltäkin on umpitutun Before You Accuse Me'n kaveriksi tarttunut harvinaisempi Pretty Thing.

Muusta materiaalista eroaa melkoisesti Heckstall-Smithin oma sävellys, seitsemäntoistaminuuttinen Woza Nasu. Wentuksen kanssa tämä afrikkalaissävytteinen instrumentaali kulkee alkuperäistä levyversiota rokimpana, mutta mainioin tuloksin. Josko siinä ei aivan Afrikkaan saakka päästäkään niin Korkeasaareen nyt kuitenkin.

Tätä oivallista keikkatallennetta kuunnellessa nousee väkisinkin mieleen, että miksenkös minä koskaan osunut tätäkään ryhmää keikalla näkemään – ja mitenkähän paljon Wentus Blues Bandin arkistoista löytyy lisää vastaavanlaisia aarteita...

Marko Aho

(Julkaistu BN-numerossa 3/2015.)