DEXTER ALLEN – Keep Moving On
(Endless Blues)
Jotkut BN-lukijat muistanevat Dexter Allenin käännöshaastattelun kahden vuoden takaisesta Blues Newsin ykkösnumerosta (#295), minkä yhteydessä esittelin myös hänen silloin uusimman, mainion cd:nsä “Live From Ground Zero Blues Club”. Vieläkin uskollisemmat BN-tavaajat ehkä muistavat aviisimme vuoden 2015 viimeisessä numerossa (#276) arvioimani kaksi laadukasta Allen-cd:tä “Bluez Of My Soul” ja “Trilogy Of My Bluez”. Muita hänen varhaisempia albumeitaan ovat “Bluezin My Way” (2008), “Bluezin For Life” (2011) sekä “Bluezinology” (2014).
Allenin yksi tavaramerkeistä on kirjoittaa bluesinsa tarkoituksellisesti “z”:lla. Kaiken aiemmin kertomani kuorrutukseksi voin vahvistaa hänen olevan tämän “Keep Moving On” -uutuuden nimen mukaisesti edelleen erittäin varteenotettava ja ehdottomasti tutustumisen arvoinen moderni (soul)blues-artisti. Olen heittänyt taannoin (ennen pandemiaa) peliin jopa verkkoja veteen hänen värväämiseksi Suomen bluesfestariareenoille.
Yksi merkittävä vaihe Dexter Allenin varhaisella uralla oli hänen toimimisensa elävän blueslegendan Bobby Rushin soolokitaristina ennen oman soolouransa käynnistämistä about viitisentoista vuotta sitten. Rushin vaikutteet ovat olleet Allenille mitä ilmeisimmät. Toinen hyvä vertailukohta on huikea Mr. Sipp, sillä molempien miesten musiikki on lähes täydellisyyttä hipovaa gospel-taustoista pohjautuvaa modernin bluesin, r&b:n, soulin ja funkin symbioosia. Heistä kummatkin omaavat tyylikkään täyteläisen lauluäänen, eikä heidän totta tosiaan tarvitse häpeillä soittimiensa hallintaa eikä sävellyskykyjään. Tällä cd:llä Allen hoitelee päällekkäisäänitysten myötä myös basso-osuudet sekä piipahtaa välillä koskettimien ääressä. Aiemmilta levyiltä tuttu Joey Robinson on toiminut nytkin tuottajan roolissa osallistuen lisäksi sekä koskettimien että rumpujen soittoon Christoph Minterin ohella. Aika pienellä miehityksellä on saatu aikaan hieno lopputulos.
Kaikki levyn kappaleet ovat Allenin tavaramerkkinä omia sävellyksiä. Yksitoista raitaa on jaksotettu hienosti vuorottelemalla erityylisiä mustan musiikin osa-alueita. Cd:n nimikappale antaa alkutahdit soulbluesin merkeissä. Sitten jatketaan perinteisemmällä bluesilla, Love Talk, jonka jälkeen siirrytään hempeämpään soulballadiin Blues Eyed Girl.
Jatkossa Pack Up My Bags (raita #4), F.A.B.U.L.I.S.T. Woman (#6) ja Down Home Blues -rytmiikkainen levyn päätös My Cup Of Tea (#11) ovat jälleen tanakkaa bluesia. Niiden välissä piipahdellaan hengähtämässä ja hempeilemässä pehmo-osastossa: I Just Love That Woman (raita #5) ja huikean kaunis I Can’t Live Without You (#9). Terhakkaa funkahtavaa soulbluesia tykittävät puolestaan I Ain’t Got You (raita #7), Sleeping In My Bed (#8) ja palan painikkeeksi I Like The Way (#10). Kaiken kaikkiaan todella harkiten jäsennelty kokonaisuus, jossa tuottaja on oikeasti ollut musiikin hermolla ja miettinyt asiat loppuun saakka.
Oikeastaan ainoa kritiikki liittyy cd:n vaatimattomaan pahvikuoreen, joka ei ole omiaan lisäämään myyntiä eikä todellakaan paljasta, millaisia helmiä sen sisuksista löytyy. Toisaalta tällaisia läpysköjä on helppo pitää mukana keikoilla myytävänä. Uskallan lupailla jo tässä vaiheessa alkuvuotta, että cd päätynee kuluvan vuoden Top 20 -listalleni.
Pertti Nurmi
(julkaistu BN-numerossa 3/2021)
