DAVE FORESTFIELD – Skull
(Propaganda PRO2141)
Dave Forestfieldin levyjen tiimoilta olen tottunut siihen, että ne eivät petä, mutta saattavat yllättää. Niin kävi tämän yhdeksännen pitkäsoittonsa kohdallakin. Kappalemateriaalista, tulkinnoista puhumattakaan, tunnistaa tekijän ja perusraaka-aineet vaivatta, mutta mausteet ovat osin uudet – ainakin erilaiset. Musiikillisesti Dave pyörii edelleen samoissa maisemissa kuin vaikkapa Bob Dylan, J.J. Cale tai Nick Lowe, mutta kulkee silti tiukasti omia polkujaan.
Siinä missä tottumattoman kuskin käsissä liikkeellelähtö saattaa nykäistä ja rytkäyttää sen verran, että kahvi läikähtää pahvikupista syliin, lähdetään Daven kyydissä liikkeelle pehmeästi. Pianosointujen viemänä levyn rauhallisesti avaa Bright Light Somewhere lähtee rullaamaan kuin varkain. Matkan varrelta mukaan poimitaan kaikenlaista kivaa, mm. juuri ne oikeat äänet tuuttava torvisektio.
Musiikillisena pohjana levyllä soi juureva rock ajalta, jolloin rokin ei tarvinnut, eikä se saanut olla sataprosenttisesti rock. Blues, soul ja country ovat vahvasti läsnä, eikä jazzahtavia sävyjäkään ole unohdettu. Big Blue Bill tarjoaa levyn bluesimmat hetket. Urkujen ja torvisektion kutoessa tyylikästä sinisävyistä perinnemattoa lataa Forestfield isännän elkein rouhean kitarasoolon. Rennosti svengaava Cannonball Sly on hakenut vaikutteita vanhan jazzin suunnasta. Hands In The Mud, Thoughts On High menee kivasti horjahtelevana rockabillyna. Hey, Mr Song Writer (What Is My Woman Doing In Your Song) on etenkin tekstiltään puhdasverinen country ja instrumentaali Hill Country Hop on sitä soitoltaankin. Fantasy Living Boy voisi hyvin olla Nick Lowen levyltä. Ovelasti pyörivä simppeli kappale nyppää ainakin minut vaivatta mukaansa.
Muutamassa kappaleessa naisäänet tuovat oivaa vaihtelua Daven heleyttä väisteleville tulkinnoille. Fragile Mood, joka on toinen levyn seikkailevaisemmista esityksistä, sisältää jopa hulvattoman scat-soolon. Sen ohella I Belong To The Wind tarjoaa levyn yllättävimmät käänteet. Näiden hieman pidemmälle vietyjen kappaleiden löytäminen on joka kerta Daven uutta levyä kuunnellessa yhtä palkitsevaa.
Voidaan me sopia, että tämä on Dave Forestfieldin paras levy, ainakin toistaiseksi.
Marko Aho
(julkaistu BN-numerossa 3/2021)
