THE DANGERMEN – Tranquille Shore
(Gas GASCD-10)
On vaikea uskoa, että Goofin’-yhtiön instrumentaalimusiikille pyhitetyn sisarmerkin Gas Recordsin edellisestä julkaisusta on todella vierähtänyt jo yli vuosikymmen, samoin kuin 2000-luvun alussa perustetun helsinkiläisen surf-rautalankakokoonpanon The Dangermenin ”Meet The Men Of Danger” -debyyttialbumistakin. Tätä hämmentävän nopeatahtista hiekan valumista tiimalasissa on täytynyt mielessään aprikoida myös levymoguli Pete Hakonen, joka on vihdoin vastannut kaivattuun haasteeseen ja äänitemarkkinoiden vaikeita aikoja uhmaten ravistellut arvostetun brändinsä hereille horroksestaan. Toki tämän kaiken olisi mieluusti suonut tapahtuneen paljon varhaisemminkin. Päivänsäteen nyt kohdannutta materiaalia orkesteri on nimittäin hionut studioyhteistyössä Lasse Tervon ja Janne Haaviston kanssa tuotantovalmiuteen jo vuosina 2016–2019.
Kokeneista muusikoista koostuva The Dangermen saavutti esikoisensa tekoaikoihin ansaittua huomiota soundtrack-sävyisellä ilmaisullaan, jossa erityisesti John Barryn ja Ennio Morriconen vaikutteet kuuluivat voimallisina. Sittemmin molemmat säveltäjämestarit ovat jo itse siirtyneet ajasta ikuisuuteen, mutta heidän henkensä elävät vieläkin yhtyeen matkassa – huomattava osa uutuuskiekon lainakappaleista kun on yhä jollain tapaa elokuva- tai tv-perusteista. Aidan matalimmasta kohdasta suomalaisinstrumentalistit eivät kuitenkaan ole tyytyneet kulkureittiään ohjaamaan, vaan osaavien alkuperäiskitaristiensa Tomi Pelkosen ja Ben Engblomin johdolla he ovat onnistuneet suorittamaan kunnianhimoisen ja näkemysrikkaan paluuloikan musiikilliselle kotikamaralleen.
Nykyisessä koostumuksessaan vuodesta 2006 operoinut The Dangermen on eittämättä kotimaisen kitarabändisaagan ”kuka kukin on”. Kahden aiemmin mainitun, urkuri Tuomas Siiralan, basisti Timi Murron ja rumpali Harri Kunnaksen soittohistoriat vilisevät alan kermaa toinen toisensa perään (mm. The Charades, The Quiets, The Sleepwalkers, Husky & The Sandmen, The Defusers ja Cosh Boys). Erilaisista yhteyksistä on entuudestaan tuttu myös ryhmän alkuvaiheen kokoonpanossa urkurina toiminut Lasse Sirkko, joka vierailee comeback-levyllä vaihteeksi pedal-steelistinä kahdella The Dangermen -originaalilla, Engblomin käsialaa olevalla heleällä Blue Bay Sunsetilla sekä Peltosen kirjoittamalla tunnelmapalalla Tranquille Shore.
Brittiläisten televisiotunnarien maailmasta ponnistaa heti Alan Hawkshaw’n nuotintama avausesitys Interpol sekä vaikuttavaksi Joe Meek -tyyliseksi urkunumeroksi romantisoitu Theme From Onedin Line samannimisestä 1970-luvun tv-sarjasta (joskin jälkimmäinen on alkujaan Aram Khachaturianin sävellys Adagio baletista Spartacus vuodelta 1954). Agenttileffojen pettämättömästä lähteistöstä on puolestaan kurinalaisena kitaratulkintana poimittu Theme From I Spy ja italowesternien parista levyn ennalta-arvattavimpiin valintoihin lukeutuva Morriconen A Fistful Of Dollars/Finale yli 5-minuuttisessa kestossaan. Edellistä kutkuttavampi nosto sitä vastoin on Ennion lapsuudenystäviin ja työtovereihin kuuluneen säveltäjä-muusikko Alessandro Alessandronin kauhurainateema Devil’s Castle (La notte piu’ lunga del diavolo).
Covereiden hallitsemalle albumille sisältyvät lisäksi verrattomina luentoina mm. miltei tunnistamattomalla ”viidakkorytmisellä” introlla käynnistyvä Gerry & The Pacemakers -standardi Ferry Across The Mersey sekä rautalankaneuleisista ulkoasuistaan huolimatta amerikkalaista perua olevat Twilight City (The Marketts/The Vulcanes) ja Our Men In Hong Kong (The Clee-Shays). Japanilaista ”Group sounds” -traditiota elvyttää vuorostaan Kouichi Sugiyaman ja Jun Hashimoton Sentimental Guitar, jonka ovat ennen The Dangermeniä ennättäneet jo levyttää mm. The Ventures ja Buddy Merrill Yhdysvalloissa, The Spotnicks Ruotsissa sekä täällä meillä Suomessakin The Silver Hawks.
Harvoihin yhtyeen omiin teoksiin kuuluva Siiralan ja Peltosen monikerroksellinen urkupensselöinti Orbital Debris huipentaa katalan harkitusti ”Tranquille Shoren” teemallisen seikkailun, jättäen pahaa aavistamattoman kuulijan harhailemaan usvaiseen agenttimaisemaansa.
Pete Hoppula
(julkaistu BN-numerossa 3/2023)
