eri esittäjiä – CRAWLING UP A HILL
(Grapefruit Box 068, 3-CD)
Ei käy kieltäminen, ettei tietoisuus bluesmusiikista olisi levinnyt muuhun Eurooppaan suurelta osin nimenomaan Britannian kautta. Siitähän on minullakin kuten monilla muilla syvällisiä henkilökohtaisia kokemuksia. Tuon tosiseikan huomioon ottaen tällainen kolmen cd-levyn mittainen pakkaus, minkä sisällön selitykseksi on varsinaisen nimen jälkeen merkitty teksti ”a journey through the British Blues Boom 1966–71”, oli omiaan paitsi palauttamaan mieleen erilaisia muistoja niin myös herättämään omanlaistaan kiinnostusta.
Vuonna 1966 brittiläisen blues-innostuksen ensimmäinen ja r&b-boomiksi kutsuttu vaihe, mikä kattoi ensisijaisesti vuodet 1963–65, oli jo kovasti hiipumisen puolella. Saarivaltion sinisten sävelien esitaistelijoista Cyril Davies oli kuollut ja kumppaninsa Alexis Korner oli siirtynyt musiikkihommissa taka-alalle. Rolling Stones -bändin nimen keksijä ja ensimmäinen johtaja Brian Jones oli puolestaan joutunut alistumaan Mick Jaggerin ja Keith Richardsin käskyläiseksi ja aikaisempaa selvästi vähemmän afroamerikkalaispitoisen ohjelmiston toteuttajaksi, ja entinen vahvojen tummansävyisten tunnelmien tulkitsija Eric Burdon oli alkuperäisen Animals-yhtyeen hajoamisen jälkeen hairahtunut syvälle psykedelian syövereihin.
Jotain ja oikeastaan aika paljon myönteistä oli sikäläisissä bluespiireissä kuitenkin havaittavissa myös 60-luvun jälkimmäisellä puoliskolla. Ajanjaksoa 1967–69 on Englannissa kutsuttu nimellä ”Matchbox Days” siksi, että silloin sielläpäin julkaistiin etenkin Matchbox-merkillä huomattava määrä tasokasta maalaisbluesia. Toisaalta taas juuri 60-luvun puolivälin jälkeen suoranaiseen maailmanmaineeseen nousivat sellaiset sähköistettyä bluesia suosineet brittibändit kuin John Mayall’s Bluesbreakers ja Peter Green’s Fleetwood Mac.
Valitettavasti kuitenkin enemmistö tämän koosteen esityksistä on jotain aivan muuta kuin ns. valkoista bluesia. Mukana on kyllä sellaisia country bluesin sankareita kuin Ian A. Anderson, Duster Bennett, Mike Cooper ja Jo-Ann Kelly sekä Mayallin bändin, Fleetwood Macin ja John Dummer Blues Bandin kaltaisia tasokkaita bluesyhtyeitä, mutta nuo artistit ja ryhmät ovat tässä yhteydessä jääneet pahemman kerran monenlaista pop-rockia suoltaneiden kilpailijoidensa jalkoihin. Brittibluesista kiinnostuneita suosittelen hankkimaan tämän triplan lainaksi ja kopioimalla valmistamaan siitä yhden kelvollisen pyörylän.
PS. Samaan aihepiiriin liittyen on syytä selventää erästä asiaa: Äskettäin edesmennyt Charlie Watts oli kyllä Rolling Stones -yhtyeen ensimmäinen vakinainen rumpali, mutta ei kokoonpanon varhaisin perkussionisti. Bändi perustettiin v. 1962, ja sinä vuonna Jonesin, Jaggerin, Richardsin ja basisti Dick Taylorin kanssa soittelivat ainakin Tony Chapman, tuleva Kinks-rumpali Mike Avory, Carlo Little ja jopa myöhempien aikojen Cream-tähti Ginger Baker. Bändin esikoiskeikalla, mikä pidettiin Lontoon Marquee-klubilla 12.7.1962, rumpalina oli joko Chapman tai Avory. Kun saman vuoden loppupuolella Dick Taylor lähti Pretty Things -polulle, hänen tilalleen valittiin koesoiton jälkeen William Perks eli Bill Wyman – ja kun seuraavan vuoden tammikuussa Charlie Watts kutsuttiin mukaan, klassinen ryhmä oli koossa.
Vesa Walamies
(julkaistu BN-numerossa 5/2021)
