COSH BOYS – Rock Is Here To Stay
(Rebel Music RM 5030)
Rock on tullut jäädäkseen, osasivat jo Vexi Salmi ja Esa Pakarinen valistaa nuorisoa vajaat 40 vuotta sitten. Samaan kansanviisauteen on pohjustanut kahden vuosikymmenen ajan johdonmukaisen toimintansa myös brittiläiselle 1960-luvun alun kitarayhtyemusiikille ja rock’n’rollille omistautunut Cosh Boys.
Koska kansitekstien laatimisen tiedetään usein osoittautuvan levynteon haastavimmaksi rastiksi, on tämä yhtye keksinyt viekkaan tavan täyttää julkaisunsa tyhjän pahvitilan pyytämällä jokaisesta albumin esityksestä erillisen korulauseen tusinalta alan vaikuttajalta. Tähän ratkaisuun he ovat päätyneet siitäkin huolimatta,että levyn nimikkokappaleen, alun perin lontoolaisen mod-ryhmän The All Night Workersin Rock Is Here To Stayn keskeinen sanoma kuuluu: ”We don’t care what people say, because rock is here to stay”. Kenties sillä mitä ihmiset sanovat, on lopulta jotain väliä – ja kun englantilaisen Rollin-levymerkin Cyril Blake kehuskelee mainitun kappaleen kohdalla vilpittömän oloisena bändin originaaliutta (osuen virkkeessään myös aivan oikeaan), on hänen kommentaarillaan varmasti myös kuluttajien innostamisen kannalta merkitystä. Vieläkin enemmän voisi kuvitella olevan arvoa Matchboxin Graham Fentonin tai The Flying Saucersin Terry Earlin tapaisten konkarien antamilla puffiargumenteilla.
Rollin’ Rock Recordsin legendaarinen Ronny Weiser villiintyy vuorostaan ylisanoihin Crest Of The Hilliä luonnehtiessaan. Marko Luhtalan soittamalla hootenannyhenkisellä huuliharpulla sekä bändin basistina toimivan Timo Kalijärven poikkeuksellisesti käyttöönsä nappaamallaan kontralla korostettu kappale kuuluukin kiekon ”säännönvastaisimpiin” tekeleisiin. Kyseessä on myös yksi lätyn kuudesta laulaja-kitaristi Timo Kurunsaaren kirjoitustyöstä, joihin lukeutuvat myös mm. brittirevivalin eräänä alullepanijana kunnostautuneelle The Wild Angels -yhtyeelle kiitokseksi osoitettu Real Wild Angel, Screaming Lord Sutchin aikoinaan levyttämän Dracula’s Daughterin eräänlainen vastausraita Frankenstein’s Daughter sekä pistävän teräviksi punotut rautalankainstrumentaalit Lonely Cherokee ja Hidden Fear. Kahdella jälkimmäisellä Kurunsaari myös soittaa normikaavaa särkien soolokitaraa, varsinaisen ykköskepittäjän, niin ikään albumille ilmeikkään surf-sävyisen instrumentaalin Canyon Ride säveltäneen Tomi Peltosen keskittyessä nyt näillä numeroilla komppiosastoon. Ryhmän uutena rumpalivahvistuksena levyllä esittelee itsensä Jouni Jussila.
Solistina Kurunsaaren karismaattisuus kulkee roimasti hänen teknisen osaamisensa edellä, mutta itsevarmana ja kokeneena esiintyjänä mies pystyy kääntämään puutteensa voitokseen. Hieman murtaen lausuttu englantikin muodostuu erityisesti bändin omassa laulumateriaalissa pikemminkin tehokeinoksi. Lainavedoille Cosh Boys on puolestaan järkeillyt muutamia mitä mainioimpia sovituksellisia vippaskonsteja. Esimerkiksi Sam Cooke -bravuuri Shake on sorvattu herttaisen huithapeliksi puoli-instrumentaaliseksi autotallirautalangaksi – ja Arthur Alexanderin alkujaankin erityisen tehokas My Baby -muunnelma Baby Baby on jo itsessään kappalevalintana napakymppi.
Teddy boy -kulttuurista nimensä kähveltäneiden ”Kossipoikien” tarina levyttävänä aktina käynnistyi vuonna 2004. Silloisella omakustanteisella esikoisjulkaisulla Kurunsaaren rinnalla soittivat tyystin muut muusikonretaleet, soolokitaristi Harri Elorannan ohella nyt jo edesmenneet Hannu ”Hande” Pussinen (basso ja laulu) sekä Matti ”Pilsu” Koponen (rummut). Nyt kyseinen ”Be-Bop-A-Demo” on julkaistu virallisesti tämän CD:n laajennusosana. Niin monia asia on kuitenkin kokoonpanomuutoksista ja välissä eletyistä vuosista huolimatta pysynyt yhtyeen tapauksessa ennallaan, ettei eroa entisen ja nykyisen välillä edes tahdo hoksata muutoin kuin hitusen ohentuneesta studiosoundista.
Pete Hoppula
(julkaistu BN-numerossa 1/2023)
