THE CLAY BAY WOLVES
Taken By The Blues
(CBW CD 001)
(1) Bread Line (2) Troubles Blues (3) Time To Go Wild (4) Taken By The Blues (5) Return To You (6) Broke And Lonely (7) Don’t Play With The Devil (8) Blues For Living (9) Mistreated Child (10) What Blues Is All About

Savilahden Sudet pääsevät yllättämään aivan puun takaa, suoraan syvästä sinisestä. Ja sitä sinistä sekä syvää sointiaanhan yhtiö taidolla ja tyylillä kuulijoilleen tarjoileekin.

Todellakin tällä nelikolla on homma hallussa, kun puhutaan perinnetietoisen bluestyyppisen musiikin esittämisestä. Ja myös tekemisestä, sillä debyytti-albumin “Taken By The Blues” kymmenestä rallista on kaikki yhtä lukuun ottamatta omaa tuotantoa. Ja se yksi lainakin, J.G. Watsonin “Broke And Lonely”, on kuulema mukana vain todisteena siitä, että “kyllä myö osataan soittaa muidenkin biisejä”. Kuten tuosta suorasta lainauksesta voi päätellä, löytyy susilauman pesäluola kotimaamme kamaralta, tarkemmin paikantuen Savon sydämeen Kuopijjoon. Näin se vain on. Autenttisen oloista, toimivaa ja koskettavaa bluesia suattaa nykypäevänä synttyy ihan missä päen mualimaa vuan. Bändin perimmäinen voima onkin juuri noissa omissa biiseissä, jotka ovat todella tyylikkäitä, sielukkaita ja intohimoisia bluesiskelmiä. Ja tarpeeksi monipuolisia myös. Repertuaaria löytyy aina synkästä hituribluesista letkeästi kulkevaan rokkishuffleen asti. Ja kaiken tämän lisäksi lauluissa on mukana myös sanoma. Tekstit eivät ole mitään kliseistä liirumlaaruumia, vaan pitävät sisällään todellista, järjellistä ja ajankohtaista tarinaa tämän päivän väliin rankastakin elosta. Varsinkin synkemmän puoleiset siivut, kuten leipäjonoista kertova rujosti rullaava aloitusralli “Bread Line”, maailman tilaa ja työttömyyden kiroja kuvaileva hidas “Troubles Blues” sekä ei-toivotun ja kaltoin kohdellun ihmisen rankan tarinan maalaava hieno nyyhkyballadi “Mistreated Child” ovat niin musiikillisesti kuin kirjallisesti lähes mestariteoksia. Eivätkä sanat mene kertaakaan korniuden puolelle, kuten tämmöisissä virityksissä niin usein on vaarana. Tulee väliin mieleen Robert Crayn tai Sven Zetterbergin vastaavanlaiset tilitykset. Muutkin lätyn rallit toimivat varsin hyvin, vaikka noissa kevyemmissä vedoissa ei soittokunta aivan yhtä paljoa vakuutakaan.

Orkesterin laulusolisti Petteri Autio alias Boney Back Jackson vastaa yhtiön materiaalista ja täytyy sanoa, että miehellä on biisintekotaitoja jaettaessa osunut useampikin sattuma soppaan. Ja se laulupuolikin toimii tyylillä ja uskottavasti. Muun soittokunnan muodostavat basisti Kari Palokka eli siis tietenkin Rock Burno, rumpali Esa Äikiä eikun ‘Lightning’ Rod Thunder ja kitaristi Papa Pedro, joka tunnetaan myös siviilinimellä Pekka Kortelainen. No jo on äijillä vielä lipevät taiteilijanimetkin. Mitäpä tässä enää lisää voisi toivoa? Soitanto on läpi kiekon niukkaa mutta tyylikästä sekä tiukkaa että koskettavaa. Ja tarinat tosia. The Clay Bay Wolves luo uskoa tämän päivän ja tämän maan juurimusiikin jatkuvuudesta. Blues elää ja voi hyvin ainakin Kuopiossa.

Pokke Korhonen