BLUESNAKE – More Stories
(BLSNK 2, omakustanne)
Bluesnaken debyyttialbumi ”Serpent Stories” (ks. BN #292) oli vakuuttava levy, ja nyt bändi on julkaissut sille seuraajan, joka on tietenkin nimeltään ”More Stories”. Äänite on miksattu Punkalaitumella sijaitsevassa studiossa, jossa on kunnostettu Finnvoxin vanha miksauspöytä. Kappaleet ovat kaikki tällä kertaa omaa tuotantoa, ja kun näin hyvää materiaalia osaavat kirjoittaa, niin lainanumerot eivät kaipaa. Mukana on teemoja mm. vanhenemisesta, rakkaudesta musiikkiin ja tietenkin ihmissuhteista.
Keväällä yhtye julkaisi Easy Chair -kappaleesta videon, johon olin kovasti tykästynyt. Kun tymäkän bassari-intron sekä jäätävän kitaran saattelema So Long alkaa soida huomaan, että tulossa on jotain aivan muuta. Herrat ovat astuneet pari askelta koilliseen, sillä levyn soundimaailma on muuttunut videon jälkeen aika tavalla. Avauskappale on mielestäni hyvä, mutta sitä seuraava Demons on varsinainen ässäraita. Melodiassa löydän selkeitä Dave Lindholm B. Inventive -sävyjä sekoitettuna Ben Granfeltiin. Kertosäkeen Demons-huudot on miksattu aiheeseen sopivasti ensin puolelle ja sitten toiselle. Kappaleeseen on lisätty puheosuus, joka vahvistaa kappaleen maanista tunnelmaa. Slidekitara soi komeasti. Alone tarjoilee allekirjoittaneelle kaikista kovimmat säväykset. Stevie Ray Vaughan -tyylisen Age Is Just A Number -kappaleen kitarasoolo lähtee suoranaiseen lentoon. Dark Side voisi olla vaikka Ben Granfeltilta lainattu. Levyn viimeinen raita The Spring Song valmistui vasta hetkeä ennen studiosessioiden alkua, mutta päätettiin ottaa mukaan. Hyvä niin, sillä kappale on oikein mukava ja sitä paitsi siltä löytyy levyn mielenkiintoisin kitarasoolo.
Vaikka olin salaa toivonut ja kovasti odottanut, että keikkasuosikki, Jeff Beckin Spanish Boots olisi mukana, niin näin ei käynyt. En aio siitä pyyhkeitä antaa enkä mieltäni pahoittaa, koska se olisi aivan turhaa. Paketti on toimiva nykymuodossaankin. Laulu on miksattu hyvin esille, rummut ovat mukavan tuhdit ja bassossa on asennetta. Ainoastaan kitaraan olisin pariin kohtaan kaivannut hiukan säröä. Levyllä on käytetty Jimmy Pagen suosimaa kikkaa, jossa basso miksataan niin, ettei se tule bassarin tontille ja näin yleisilmeestä on saatu sopivan tukeva. Eihän pyörää tarvitse keksiä uudestaan, riittää, kun pitää sen pyörimässä, pitää paikkansa tämänkin levyn kohdalla. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.
Riku Metelinen
(julkaistu BN-numerossa 5/2020)
