BLACK RIVER BLUES MAN & CROACKIN’ LIZARD
Rat Bone
(Gecko Yell GEYER-005)
(1) Ride No More (2) A Mighty Good Day (3) Rat Bone (4) You Can Stay Right Here, Baby (5) Tired (6) Cardboard And Plastic (7) You Can’t Sit Here (8) You’re Wrong Again (9) Too Long (10) Croacking Lizard (11) Healow

Monet lukijoistamme ovat varmaankin kuulleet kaupunkitarinan kiinalaisessa ravintolassa ruokailleesta asiakkaasta, joka kesken herkkuhetken saikin kananluun kurkkuunsa. Pikaisen ensiavun jälkeen (paikalla siis oli lääkäri, ambulanssi, hengenpelastaja tai joku muu ihmeparantaja) luu saatiin pois kurkusta. Ko. lääkintähenkilö tutki sitä aikansa, katsoi hämmentyneenä potilasta ja totesi, ettei tämä ainakaan kananluu ole. Tämähän on rotanluu! No, varsinainen kaupunkilegenda tämäkin, eikä se ainakaan ole minua saanut vieroksumaan mainioita kiinalaisia ravintoloita. Joskus tarina tietenkin tulee mieleeni, kun äärimmäisen kohteliaat maahanmuuttajat käyvät hymyillen kyselemässä maistuuko ruoka. Ehkäpä sitä tässä kyynisyyteen ajavassa pahassa maailmassa on tullut vain liian yliherkäksi kaikille hymyileville kasvoille: ”Mitähän tuollakin on taka-ajatuksena?”

Ai niin, Black River Bluesmanin uusi levyhän tässä piti olla käsittelyssä. Ajatus taisi jotenkin horjahtaa… Tai ei sentään, tässähän pysytään asiassa. En nyt tarkoita Jukka Juholan alias Black River Bluesmanin taka-ajatuksia tai sympaattista hymyä, vaan levyn nimihän tähän jaaritteluun on syynä. Sehän on ”Rat Bone” – rotan luu.

Black River Bluesman on tehnyt jo kolmannen kokopitkän albuminsa. Kahteen edelliseen olen suhtautunut enemmän kuin myötämielisesti. ”Not A Dog-gone Thing” viehätti kotikutoisilla John Lee Hooker/Lightning Hopkins -sävyillään ja sitä seurannut ”Ants In My Kitchen” oli askel pitemmälle omaan suuntaan. Primitiiviseen bluesilmaisuun sotkeutui enemmän Fat Possum -yhtiölle tyypillistä karuutta kuin myös ns. helpommin omaksuttavia rock-vaikutteita. Black River Bluesman alkoi tinkimättömällä bluesillaan saada ansaitsemaansa huomiota myös maamme rajojen ulkopuolella. Edellisten levyjen jälkeen myös yhtyeen kokoonpano on muuttunut Cockroach Combosta Croackin’ Lizardiksi. Kun viime vuoden puolella sain kuultavaksi Black River Bluesmanin uuden albumin kolme kappaletta sisältäneen demolevyn, havaitsin äijän hakeutuvan entistäkin rankempaan suuntaan. Ei siinä mitään, luutunutta musiikkimaailmaa on ravisteltava. Siitä huolimatta tämä ”Rat Bone” ravisuttelee odotettuakin enemmän.

Moni Puistobluesin idyllisessä kesätapahtumassa bluesinsa valkoviinin tai keskioluen rentouttamana tottunut perusbluessukankuluttaja saattaa kavahtaa tätä rotanluiden kolistelua. ”Broileria tilattiin, mutta rotanlihaa eteen lykättiin”, voisi olla jonkinlainen ravintolamaailmaan liittyvä vertauskuva. Tämä blues nimittäin ON tylyä!

Tuskinpa Black River Bluesman on tarkoituksellisesti kuitenkaan karkottamassa kuulijoitaan. Hänen tapansa tehdä bluesia ei luultavasti sovi Storyvillen tyhjäpäitä tanssittamaan tai ”kotirouvien tiskausmusiikiksi”. En myöskään ihmettele vaikka kaikki itseään vakavina bluesin harrastajina pitävät eivät siitä liiemmin innostuisi, sillä ”Olikos tämä nyt näin rankaksi vietävä” -kommentti tulee helposti mieleen? Sen sijaan veikkaan, että nuorempaa vaihtoehtoisen rockin tai jopa perinteistä kiinnostunutta metallimusiikin harrastajaa se voisi houkutella tutustumaan bluesiin. Jokaisella sukupolvella tuntuu olevan oma bluesinsa, ja yhteisiä tekijöitä lienee enemmän kuin mitä moni meistä ns. vanhemman polven bluesdiggareista heti edes huomaa. Black River Bluesman sen sijaan lienee asian huomannut.

Honey Aaltonen