BEN WATERS
Boogie 4 Stu - A Tribute To Ian Stewart
(Eagle EAGCD441)
(1) Boogie Woogie Stomp (2) Rooming House Boogie (3) Worried Life Blues (4) Boogie For Stu (5) Make Me A Pallet On Your Floor (6) Midnight Blues (7) Lonely Avenue (8) Watching The River Flow (9) Roll ‘Em Pete (10) Suitcase Blues (11) Bring It On Home To Me

Joskus vain suunnitelmat alkavat elää omaa elämäänsä, ja Ben Watersin ideoimalle Ian Stewart -tribuutille kävi juuri niin. Levyn kansivihkossa Waters kertoo suunnitelleensa pienimuotoista kunnianosoitusta Rolling Stonesin ”kuudentena jäsenenäkin” tunnetulle pianistille, joka oli ollut hänen tärkein esikuvansa. Waters tuli ohimennen maininneeksi asiasta Charlie Wattsille. Tämä piti ideaa erinomaisena ja tarjoutui soittamaan levyllä. Seuraavaksi Ronnie Wood kuuli levystä ja kysyi, josko hänkin mahtuisi mukaan. Varsin pian muutkin Stonesit – jopa Bill Wyman – olivat mukana juonessa.

Myös Jools Holland päätyi sessioihin, samoin kuin Stewartin Rocket 88 -bändin torvisektio, joten Watersin soololevynä alkanut projekti olikin huomaamatta paisunut kuin pullataikina. Alkuperäisestä suunnitelmasta muistuttavat lopputuotteella kaksi pianosooloa ”Boogie Woogie Stomp” ja ”Suitcase Blues”, molemmat alkujaan Albert Ammonsin tuotantoa.

Jools Hollandin myötä muutamassa laulussa kuullaan oivallista tuplapianismia. Erityisesti nopeampaa boogieta tarjoileva ”Roll ‘Em Pete” ja herrojen yhdessä kirjoittama, svengaava nimiraita ovat messevää kilkutusta. Yleisilmeeltään rauhallisempia tunnelmapaloja ovat ”Midnight Blues” ja ”Make Me A Pallet On Your Floor”.

Etukäteen suurimman mielenkiinnon herätti luonnollisesti ”Watching The River Flow”. Siinä kun Bill Wyman soittaa ensi kertaa kahteenkymmeneen vuoteen vanhojen kuomiensa kanssa. Eivät herrat kuitenkaan samassa studiossa ole olleet, vaan raitoja on taltioitu ympäri maailmaa. Se, että Jagger, Richards ja Wyman tulivat suunnitelmiin mukaan loppuvaiheessa, kun materiaali oli jo menossa miksaukseen, kuuluu lopputuloksestakin. Huuliharppu, kitarat, urut ja puhaltimet joutuvat hieman kisailemaan tilasta keskenään, eikä sitä lopun viimeksi jää oikein kenellekään.

Sen sijaan Richardsin ja Woodin kahdestaan laulama ”Worried Life Blues” toimii hienosti. Pienimuotoisemmassa ympäristössä kumpikin solisti pääsee rauhassa rohisemaan omat säkeistönsä ja Wood soittelee viimeistelemättömään tyyliinsä slidea sekaan. P.J. Harveyn ja Watersin yhdessä koostama ”Lonely Avenue” on melko tavalla muusta materiaalista erottuva välipala ja ihan virkistävä sellaisena. Levyn loppuun on tällätty Ian Stewartin ja Rocket 88:n kahdeksankymmentälukuiselta Montreauxin keikalta taltioitu rullaava tulkinta Sam Cooken hitistä. Se niputtaa paketin kasaan hienosti.

Vaikka ”isojen poikien” mukaan tulo polkikin jalkoihinsa Watersin alkuperäisen suunnitelman, niin kyllähän sen tuloksena syntyi monipuolinen ja hieno hatunnosto tuolle näkymättömälle Stonesille. Ja tokkopa se Britannian sydänsäätiölle tämän levyn myynnistä kertyvää pottia ainakaan pienentää.

Marko Aho