BEN GRANFELT – Because We Can!
(A1 #)
On nerokasta julkaista livelevy näinä aikoina, kun kaikilla on hirveä vaje elävästä musiikista. Kotimaisten konserttialbumien ykköspaikkaa lienee hallinnut Dave Lindholm usean vuoden ajan. Tällä kiekollaan Ben Granfelt tasoittaa pelin ja taitaa myös Hurriganes astua samoille lukemille loppuvuoden julkaisujensa kanssa. Helsingin Vuotalossa 2019 taltioitu keikka oli Granfeltin vuoden viimeinen esiintyminen ja siitä koostettu tuore levy on Granfeltin ensimmäinen tuplavinyyli. Edellisen Granfelt-liven ”My Soul To You – Live” (ks. BN #297) ja tämän välissä on ilmestynyt vain yksi studiolevy ”True Colours” (ks. BN #306).
Päällekkäisyyksiä aiempien livealbumien kanssa luonnollisesti löytyy, mutta asia ei tietenkään haittaa, sillä versiot ovat erilaisia ja tällä kertaa Granfeltia säestää kosketinsoittimilla varustettu kolmimiehinen yhtye. Kosketinsoittajaa ei Granfeltin bändissä ole ollut sitten 2009 julkaistun ”Kaleidoscopen”. Kokoonpano onkin lähes sama kuin tuolla kiekolla, rummuissa Miri Miettinen, kosketinsoittimissa Kasper ”Lassen poika” Mårtenson. Ainoastaan basisti on eri, sillä Joni Vihervän sijasta mukana on luottobasisti Masa Maijanen.
Levy on sitä tuttua ja turvallista Granfeltia ilman suurempia yllätyksiä, ellei sellaiseksi lasketa välispiikkejä, jotka ovat toisella kotimaisella tai siis Granfeltin äidinkielellä. Tuttujen kappaleiden lisäksi mukana on myös harvemmin kuultua herkkua, jota edustaa ”Kaleidoscope”-levyltä löytyvä Soul Searching. Mårtenson ei paljoa sooloaikaa saa, vaan hänen osakseen jää lähinnä värittää sävellyksiä, suoriutuen tehtävästään kiitettävin arvosanoin. Hyvänä esimerkkinä vaikka My Soul To You, jonka kaunista melodiaa kosketinsoittimet kannattelevat. Vaikkei Mårtensonin instrumenttia aina edes huomaa, niin niiden puuttumisen varmasti huomaisi. Because We Can improvisointeineen ja avaruussoundeineen on varsin hillitön veto. Yksi ikisuosikeistani, aina yhtä koskettava Faith, Hope & Love on saanut uutta puhtia kosketinsoittimien ja pidennetyn kitarasoolon ansiosta. Wayward Child on mielestäni parempi kuin ”My Soul To You – Live” -levyn versio. Varsinaista kitaran sekä kosketinsoitinten ilotulitusta tarjoileva lavabravuuri Almighty Blues on ihan extra terrestrial. Toinen ikisuosikkini on Going Home ja tämä taitaa olla jo neljäs livetulkinta aiheesta, mutta siitäkään huolimatta en olisi sitä pois jättänyt. Pidennetty versio Derek & The Dominoes -lainoineen on mainio.
Bändi ei kuulemma harjoitellut ennen keikkaa ja se kuuluu soitossa positiivisesti. Improvisaatiota ja kitarasooloja on kiitettävästi, mutta Granfelt ei missään vaiheessa sorru loputtomaan tilutteluun, ylilyönteihin saati brassailuun. Näyttämisen halua hänellä ei ole, hän antaa musiikin viedä mukanaan. Soundit ovat loistavat, ja niin bändi kuin paikalla ollut yleisökin on vedossa. Granfelt on toiminut levyn tuottajana ja kukapa muu kuin hän ymmärtäisi paremmin, miltä haluaa kuulostaa.
Kiitokset ansaitsevat myös liveäänestä ja äänityksestä vastannut Tuomas Aukio sekä levyn miksannut Magnus Axberg, jotka ovat tehneet loistavaa jälkeä. Balanssi on kohdallaan eikä yleisöääniä ole pyritty eliminoimaan. Paikkauksia ei ole studiossa tehty ja hyvä niin, sillä eihän sellaisia edes saa tehdä. Vaikka kappalejärjestys on eri LP- ja CD-versioissa, niin kokonaisuus on toteutettu oikein ja livetunnelma välittyy molemmissa 100-prosenttisesti. Jos minulta kysytään, niin kyseessä on Granfeltin paras livelevy. Ikävää, kun kamerat eivät paikalla olleet, sillä mielellään tätä olisi kuvallisessakin muodossa katsonut.
Vaikka julkaisu löytyy suoratoistopalveluista, kannattaa suunnistaa lähimpään kivijalkakauppaan ostamaan fyysinen tuote. Joko vinyylinä tai CD-versiona, jonka hankkivat saavat bonusraitana Power Of Passion -kappaleen.
Riku Metelinen
(julkaistu BN-numerossa 6/2021)
