eri esittäjiä – Barrelhousin’ Around Chicago: The Legendary George Paulus 1970’s Blues Recordings
(JSP 2501, 2-CD)
Chicago-bluesin äänitykset ja artistien dokumentointi sai vauhtia 1960-luvun puolivälissä Paul Butterfield Blues Bandin ensilevyn suosion myötä. Delmarkin Bob Koester julkaisi Junior Wellsin ”Hoodoo Man Bluesin”, Sam Charters teki Vanguardille ”Chicago Blues Today” -sarjan ja Pete Welding äänitti artisteja Testament- ja Prestige-merkeille. 1970-luvulla mukaan tulivat Bruce Iglauerin Alligator aloittaen Hound Dog Taylorin ja Big Walter Hortonin levyillä. Pian Michael Frankin Earwig ja monet muut seurasivat perässä. Barrelhouse Records aloitti toimintansa vuonna 1969 Big John Wrencherin ”Maxwell Street Alley Blues” -levyllä, josta tällä arvioitavalla kaksois-cd:llä on mukana yksi kappale, Now Darlin’.
George Paulus oli musiikinkeräilijä, historioitsija ja äänittäjä sekä levymerkkien johtaja, jonka tunnetuimmat yhtiöt olivat Barrelhouse ja St. George. Hän on myös tehnyt yhteistyötä Steve Wisnerin kanssa, joka on äänittänyt ensimmäisen cd:n kappaleet 5–13. Paulus ja Wisner ryhtyivät etsimään Chicagon South ja West Siden kuppiloista vanhoja bluesmiehiä, joita ei ollut levytetty. Paulus julkaisi mm. Easy Babyn, Robert Richardin, Joe Carterin levyt, kokoelman ”Bring Me Another Half Pint” sekä Oranelle-yhtiön savikakkujulkaisut sisältäen Little Walterin ja Jimmy Rogersin tuotoksia. Wisner taas toi saataville omalla Mr Blues -merkillään Good Rockin’ Charlesin, Eddie C. Campbellin ja Mojo Bufordin sessiot.
Raaka, rankka ja rujo downhome-blues ei ollut helpointa markkinoida 1970-luvulla. Kanavia äänityksilleen etsinyt Paulus myikin suuren erän englantilaiselle JSP-yhtiön John Stedmanille 1980-luvun alussa. JSP julkaisi osan näistä kokoelmalevyillä ja mm. Lyin’ Joe Holleyn boogie woogie- ja blues-tallenteet saivat oman julkaisunsa.
Useimmissa Barrelhousen bändisessioissa perussäestysryhmän muodostivat Walter ”Big Red” Smith kitarassa, Mac Thompson bassossa sekä Eddie Payne tai Johnny Junious rummuissa. Toisessa kitarassa oli monesti J.C. Hurds. Joe Carter, joka on tunnettu slidekitaran soitostaan, tyytyy omilla äänitteillään lauluun, ja Eddie Taylor ja ”Big Red” hoitavat rytmit ilman bassoa, Big John Wrencherin soittaessa huuliharppua. Billy Branch tekee levydebyyttinsä mallikkaasti parikymppisenä Hoochie Coochie Man -mukaelmallaan Hoochie Coochie tuoden esitykseen mukaan oman tulkintansa. Lisäksi Billy säestää Mac Thompsonia Something Wrong -kappaleella. Mac tunnettiin paremmin Magic Samin basistina sekä Jimmy ja Syl Johnsonin veljenä. Mac Thompson on tehnyt Something Wrongin myöhemmin uudelleen Mac Johnson -nimellä Rooster-merkin singlenä. Earl Payton puolestaan oli huuliharpistina Freddie Kingin esikoissinglellä ja esittää tällä kokoelmalla oman instrumentaalin Parkway Boogie, joka tuo mieleen Big Leon Brooksin vastaavat teokset. Walter ”Big Red” Smith taas pääsi tekemään instrumentaaliversion kappaleestaan Bottleneck Blues, jossa hän esittelee slidetekniikkaansa Earl Hookerin tapaan. Rumpali-laulaja Kansas City Red heittää Eddie Taylorin ja Mac Thompsonin sekä huuliharpisti Nate Armstrongin kanssa levyn rajuimmat rallit Standing Around Crying ja Crawling King Snake. Huuliharpisti Nate oli Big Daddy Kinsey & Kinsey Report -yhtyeen kanssa Suomessa Rovaniemellä ja Helsingin Storyvillessä 1990-luvulla.
Kakkos-cd esittää bluesin vanhoja perinteitä ja tyylilajeja vuosikymmenten takaa. Paulus on itse äänittänyt Lyin’ Joe Holleyn 15 kappaleen session livenä parturisalongin takahuoneessa South Sidessä. Holley on mainio tarinankertoja ja pianisti, jolla on huumoria ja meininkiä esityksissään, mutta myös vakavuutta löytyy omissa kappaleissa Big Machine Blues ja So Cold In USA. Humoristisempia ovat Drinking Budweiser, Old Twister ja Big Leg Woman. Tyyleinä talkin’ blues, nopeat boogie woogiet ja hitaat bluesit, aiheina taas viina, pilvenpoltto, naiset ja elämän valttikortit. Mieleen tulevat paikoin Champion Jack Dupree, Sunnyland Slim ja muut mestarit. Tämä oli itselleni levyn yllätys ja katoavan perinteen hieno ylistys.
Testament-merkille levyttänyt John Lee Granderson pääsee esittämään kaksi kappaletta soolona slide-kitaralla. Blind Will Dukesia, jonka sanotaan saaneen oppinsa itseltään Robert Johnsonilta, on Paulus äänittänyt Detroitissa. Kitaristi-laulaja on oiva osoitus tradition jatkumisesta.
Osa kappaleista on julkaistu JSP:n kokoelmilla pieninä painoksina. Alkuperäiset levyt ovat kadonneet aikoja sitten markkinoilta. Itselläni on ennestään vain kaksi tai kolme kappaletta, joten tämä kaksois-cd oli iloinen löytö. Paulus julkaisi vielä 1990-luvulla monia blues-, rockabilly- ja rock’n’roll-artistien levyjä, mutta varsinkin St. George -merkiltä uskotaan jääneen myös paljon päivänvalon näkemätöntä materiaalia. Paulus kuoli 66-vuotiaana vuonna 2014 ja perikunnan aikeista julkaista materiaalia ei ole tietoa. Jäämme odottamaan arkistojen avautumista. Siihen saakka voimme riemuita näistä 1970-luvun äänitteistä.
Kari Kempas
(julkaistu BN-numerossa 1/2021)
