ANTHONY GOMES – Containment Blues
(omakustanne)
Torontosta kotoisin oleva ja sittemmin Yhdysvaltain St. Louisiin kotiutunut Anthony Gomes on pitkän linjan artisti ja kitaristi, joka aloitti levytysuransa vuonna -98 julkaistulla albumilla ”Blues In Technicolor”. Nyt artisti on julkaissut erikoisella tavalla syntyneen ja hiljattain myös Billboardin bluesalbumilistan kärjen tavoittaneen levyn ”Containment Blues”, joka on hänen 11. studiopitkäsoittonsa. Poikkeuksellisen julkaisusta tekee se, että levyntekoprosessi lähti liikkeelle yhdestä biisistä ja sen saamasta palautteesta. Tämä johti siihen, että jo lähes valmis bluesrockalbumi sai jäädä sivuun pandemiasta johtuvien poikkeuksellisten olosuhteiden inspiroimana.
Idea nimikappaleen ympärille rakentuvasta levystä oli alkuun enemmän ”singer songwriter” -tyylinen, akustinen kitara ja laulu yhdellä mikillä äänitettynä, mutta kun valmistelu eteni ja levyllinen muita kappaleita syntyi nopeaan tahtiin, ajatus alkoi jalostua ja mukaan haluttiin tuoda hieman enemmän soittimia sekä soittajia eri maista, sillä Anthony nimenomaan koki, että pandemia on maailmanlaajuinen asia ja että olemme kaikki yhdessä tässä haastavassa tilanteessa.
Anthony on kertonut, että kappaleet syntyivät pitkälti aamukävelyillä muutaman viikon sisällä ja ne tallennettiin tai laitettiin alulle jo samana iltana studiossa. Niinpä levystä tuli hyvin moniulotteinen ja teksteissä on mukana aikaa kuvaavaa syvyyttä, vaikkakin nimikappale syntyi tarpeesta keventää tilannetta lisäämällä siihen myös huumoria.
Kansainvälisyysajatuksen kautta levylle löytyi Youtube-selailun kautta Anthonylle ennestään tuntemattomia soittajia Ruotsista (Bobby Stone Jr., rummut), Brasiliasta (Gabriel Crespo, koskettimet), Venezuelasta (Hector Ruano, huuliharppu ja Carolina Teruel, sello), Venäjältä (Margarita Chernova, viulu) sekä USA:sta (Paul Tooley, banjo, mandoliini ja viulu). Bassoa levyllä ja nykyisessä kokoonpanossa soittaa Jacob Mreen (USA) ja rumpuja sekä perkussioita Chris Whited (USA).
Vaikkakin albumi on riisutumpi kuin edellinen, vuonna 2018 julkaistu ”Peace, Love And Loud Guitars”, avauskappale Make A Good Man (Wanna Be Bad) on taattua bluesrock-osaston Gomesia. Samaa linjaa jatkaa Hell And Half Of Georgia, parisuhdetarina ”cowbell-mausteilla”. Slovari This Broken Heart Of Mine vie viuluineen sitten ihan eri tunnelmiin ja biisissä Praying For Rain mandoliini ja banjo tuovat gospel-henkiseen tekstiin mielenkiintoisesti countryvaikutteita ja loppua kohti jopa southern rock -sävyjä. Levyn päättävän Containment Bluesin ohella akustishenkisimpiä biisejä on No Kinda Love, jossa Hector Ruanon huuliharppu on isossa roolissa ja teksti kertoo oivaltavasti tyhjistä rakkauden lupauksista. Albumin teemaa luotaava teksti ja Anthonyn vahva, sielukas laulu on pääosassa kappaleessa Let The Love Take Care Of Love, kun taas slidekitaralla lähtevä Stop Calling Women Hoes And Bitches jyrää poljennollaan tärkeän viestin läpi kuulijalle ja menee jalan alle. Pelkistetysti alkavassa Until The End Of Timessa on Johnny Cash -vaikutteita, mutta viulutaustainen kappale kasvaa hienosti loppua kohti ja on yksi omia suosikkejani levyllä. Tell Somebody puolestaan vie kuulijan mukanaan loistavalla southern rock -poljennalla, ennen hienoa sellolla säestettyä balladia The Greatest 4 Letter Word, jossa Anthonyn laulu pääsee todella hyvin oikeuksiinsa.
Levy tuo hyvin esille Anthony Gomesin monipuolisuuden sekä laulajana että biisintekijänä. Teksteistä kuten myös levyn kansikuvituksesta henkii tämä poikkeuksellinen aika, jolloin materiaali on syntynyt. Jos artistin edelliset julkaisut ovat olleet mielestäsi liian bluesrock-henkisiä, tähän levyyn kannattaa ehdottomasti tutustua. Miehen aikaisemman tuotannon ystävät löytävät varmasti taattua tuttua, mutta myös paljon uusia sävyjä tältä monipuoliselta albumilta, mikä ei varmasti suotta ole noussut Billboardin kärkeen.
Kari Viitanen
(julkaistu BN-numerossa 6/2020)
