ALBERT KING
The Definitive Albert King On Stax
(Universal/Stax 0888072327658)
CD 1: (1) Don’t Throw Your Love On Me So Strong (2) Laundromat Blues (3) Oh, Pretty Woman (4) Crosscut Saw (5) Born Under A Bad Sign (6) Cold Feet (7) (I Love) Lucy (8) Blues Power (9) Killing Floor (10) The Sky Is Crying (11) Drowning On Dry Land (12) Tupelo (13) Water (14) Wrapped Un In Love Again (15) Hound Dog (16) Can’t You See What You’re Doing To Me (17) Honky Tonk Woman
CD 2: (1) Everybody Wants To Go To Heaven (2) She Caught The Katy And Left Me A Mule To Ride (3) Tell Me What True Love Is (4) Angel Of Mercy (5) I’ll Play The Blues For You (6) Breaking Up Somebody’s Home (7) Answer To The Laundromat Blues (8) Match Box Blues (9) I Wanna Get Funky (10) Playing On Me (11) That’s What The Blues Is All About (12) Flat Tire (13) Crosscut Saw (14) Santa Claus Wants Some Lovin’ (15) Driving Wheel (16) I’m Doing Fine (17) Dust My Broom

Kollega Marko Aho esitteli hiljattain (BN 248) jälleen uutta tulemistaan kokevan Albert Kingin & Stevie Ray Vaughanin ”In Session” -yhteistuotoksen, ja totesi kuinka paketti oli herättänyt hänessä halun ottaa Stevie Ray jälleen soittolistoilleen. Minulla kävi justiinsa päinvastoin, paketti herätti halun kuunnella aivan liian pitkän tauon jälkeen Albert Kingiä. Arviolevy tuli siis vähintäänkin passelisti hollille, ja kun vapaaehtoista arvioijaa ei heti ilmaantunut (ihmeellistä mutta totta), niin levy sitten päätyi minun tutkailtavakseni.

Albert King (1923-1992) kuuluu blueskitaran keskeisiin tekijänimiin ja hän lanseerasi termin ”blues-power”, jonka paras ilmenemismuoto hän itse oli. Vasenkätisenä kitaristina hänellä oli kielet soittimessaan nurin päin ja näin hänelle tarjoutui tilaisuus venyttää soittimensa kieliä aivan eri malliin kuin kollegoilla. Albertin vaikutus blueskitaran soitossa on suunnaton ja apinoitsijoita – sekä vilpittömiä ihailijoita piisaa.

Ihailu levisi varsin laajalle, myös Suomeen, lainasihan eräs Pekka Järvinen, joka tuli tunnetuksi Hurriganes-yhtyeen kitarahirmuna taiteilijanimensä juuri tästä osoitteesta. Albert Kingistä löytyy laajemmalti juttua BN:stä #146, jonka yhteydessä esittelin Rhinon julkaiseman ”Ultimate Collection” -tuplan. Nopean laskutoimituksen jälkeen totesin, että tällä julkaisulla on peräti kaksikymmentä tuolta koosteelta puuttuvaa raitaa.

Pitkän, sekavan ja rönsyilevän intron jälkeen päästäänkin käsiksi tähän uutuuteen, joka muuten juhlii oikein poikkeuksellisen komeilla soundeillaan. Miehen ensihitti oli (1#1), joka vuonna -61 kipusi R&B-listan paikalle nro 14. Muuten tämä paketti keskittyy pääosin miehemme Stax-tuotantoon 1966-1975, jota kutsutaan vihkossa osuvasti Albert Kingin ”Golden Decadeksi”. Mukana on tusina listoille kavunnutta singlebiisiä tältä ajalta, eikä sijoituksissakaan ole mitään hävettävää. Vai mitä sanotte tästä listauksesta? (1#2) R&B 29 v. -66, (1#4) R&B 34 v. -67, (1#5) R&B 49 v. -67, (1#6) R&B 20 v. -68, (1#7) R&B 46 v. -68, (1#16) R&B 50 v. -70, (2#1) R&B 38 v. -71 (2#4), R&B 42 v. -72, (2#5), R&B 31 v. -72 (2#6), R&B 35 v. -72 (2#11), R&B 15 v. -74. Blues-tyyppinen ratkaisu olisi tottavie paljon tylsempää ilman Albertin vaikutusta genreen, se on yksinkertaisesti monumentaalinen mittasuhteiltaan.

Hittibiisien ohella löytyy täältä muutakin huomion arvoista materiaalia, kuten mainio vauhtipala (1#3), musertavan poweripitoinen livenäkemys nimikkobiisistä (1#8), hyvä ulvovasusi-kierrätys (1#9), Elmoren iki-ihana (1#10) tai vaikuttava (1#11). Pop Staplesin keralla tuotettiin myös hienoa gamaa, kuten urat (1#12 ja 1#13) todistavat. Edelleen passaa ihastella nättiä biisiä (1#14) tai Elvis-tributointia (1#15). Yllättäen Alppu saa puhallettua henkeä myös Rollari-numeroon (1#17). Kakkoskiekolta voisi hittien lisäksi poimia Taj Mahalin luoman nimihirviön (2#2), hienon aikanaan julkaisemattoman raidan (2#3) tai miehen omaa ideaa kierrättävän (2#7). Huikea live-työstö (2#8), samoin kuin putki (2#9, 10, 11) on tiukkaa ryhmää. Joulublues (2#14) toimii sekin, kuten myös vuoden -74 uusintaversio (2#13).

Levyn loppupäässä alkavat soundit hieman modernisoitua, mikä tietysti tämän päivän kuulokulmasta havainnoituna kuulostaa vanhanaikaiselta, mutta ajan hermolla koitettiin pysyä. Sellaiset Stax-kauden loppuvaiheen työt kuin (2#12), (2#15) ja (2#16) eivät ole enää aivan huippusiivuja, vaikka hyviä ovatkin. Kiekon päätös (2#17) julkituotiin vasta vuoden -84 albumilla ”Phone Booth”, eikä Elmore-kierrätys oikein jaksa nousta siivilleen.

Sittemmin Albertin ura jatkui Tomato- ja Fantasy -merkeillä ja mies sai punnerrettua R&B-listoille vielä puolentusinaa singleä. Tässä olisi nyt tarjolla sitä ”blues-poweria” ja mitä upeinta blues-kitaran soittoa. Jos aikoo pärjätä vain yhdellä Albert King -koostella, niin se voisi aivan hyvin olla tämä.

Mikke Nöjd