ALBERT KING & STEVIE RAY VAUGHAN – In Session – Deluxe Edition
(Stax/Craft Recordings 00888072525634, 2-CD)
Itsenäisellä kanadalaisella tv-kanavalla CHCH-TV oli musiikkiohjelma nimeltään In Session. Sen kuningasidea oli tuoda yhteen soittamaan muusikoita, jotka tyylillisesti olivat toistensa sukulaissieluja, mutta olivat vain harvoin, jos koskaan aiemmin soittaneet yhdessä. Ohjelmassa kuultiin mm. sellaisia pareja kuten B.B. King ja Larry Carlton, Don Everly ja Burton Cummings sekä Dr. John ja Johnny Winter.
Elämään on kuitenkin jäänyt kahden bluessuuruuden kohtaaminen. Albert King oli 60-vuotias ja Stevie Ray Vaughan 29-vuotias, kun he tapasivat tv-studiossa Ontariossa joulukuussa 1983. Syntyi historiallinen tallenne, ainoa tiedetty äänite, jolla King ja Vaughan soittavat yhdessä.
Pitkän ja maineikkaan uran tehnyt King oli tuolloin jo veteraani, Vaughan vasta uransa alussa. Itse asiassa Albert King ei aluksi edes tunnistanut Stevie Raytä nimeltä. Vasta tapaamisessa hänelle selvisi, että kyseessä oli ”Little Stevie, laiha valkoinen poika”, jonka hän oli tavannut kymmenen vuotta aiemmin soittaessaan Antone’s-nimisessä klubissa Stevie Rayn kotikaupungissa Austinissa, Teksasissa.
Stevie Rayn ura sukupolvensa suurimmaksi bluestähdeksi oli ottanut ensiaskeleensa hänen soitettuaan kitarasoolon David Bowien hittilevyllä Let’s Dance. Debyyttialbumi ”Texas Flood” oli ilmestynyt aiemmin samana kesänä ja tehnyt Vaughanista bluesbisneksen kuumimman nimen. Loppu on historiaa.
”In Session – Deluxe Edition” on kolmas versio bluesin jättiläisten legendaarisesta kohtaamisesta. Ensimmäisen kerran konserttijami julkaistiin 1999, DVD:llä ja sille lisätyillä biiseillä täydennetty toinen versio kymmenen vuotta myöhemmin, molemmat legendaarisella Stax-levymerkillä.
Kolmas ”In Session” -versio (2-CD/3-LP) ei sisällä yhtään biisiä, joita tv-jamista ei olisi aiemmin julkaistu, muodossa tai toisessa. Kaikki kappaleet on nyt kuitenkin masteroitu uudelleen, minkä lisäksi materiaali on vihdoin saatu siihen järjestykseen, jossa se alun perin studiossa esitettiinkin. Sillä on arvonsa, sillä nyt live-kokemus on autenttinen ja eheä.
Taltiointi ei jätä epäselvyyttä siitä, kumpi on isäntä ja kumpi oppipoika. Albert Kingin suhtautuminen nuoreen kollegaansa on kuitenkin ystävällinen ja arvostava. Stevie Rayn asenne ehkä suurimpaan vaikuttajaansa on peittelemättömän ihaileva. Nämä piirteet käyvät ilmi kumppanusten turinatuokioista, joita kuullaan biisien välissä. Tunnelma on leppoisa, mutta vain puheissa. Kun kitaraa kuritetaan, armoa ei tunneta.
Myös ohjelmisto on hyvin Albert King -painotteinen alkaen hänen 1960-luvun klassikkolevytyksistään Blues At Sunrise ja Born Under A Bad Sign. Niin ikään instrumentaalibiisi Overall Junction oli jo pitkään kuulunut hänen vakio-ohjelmistoonsa, kuten myös avausbiisi, T-Bone Walkerin Call It Stormy Monday.
Sen sijaan B.B. King -lainan Ask Me No Questions ja Blind Lemon Jeffersonin Match Box Blues -sävellyksen King oli vasta julkaissut silloin tuoreella albumillaan ”San Francisco ’83”. Tv-studiossa soitti sama yhtye kuin tuolla levyllä: Tony Llorens (urut ja piano), hänen veljensä Michael Llorens (rummut) ja Gus Thornton (basso).
Stevie Ray Vaughnilta mukana on vain kaksi omaa kappaletta, tutut Pride And Joy ja esikoisalbumin nimikappale Texas Flood, joissa molemmissa hän myös laulaa. Mutta kitaristina hän pääsee kyllä runsaasti kuuluville, sillä Albert King jakaa anteliaasti soolotilaa nuorelle tähdelle.
Kitaristien jamihenkiset vuoropuhelut ovat tietysti aivan herkkua, ja niitä kuullaan yltäkylläisesti. Session kohokohdaksi nousee pitkä ja hikinen versio Stevie Rayn Texas Floodista, jonka aikana myös Albert King pusertaa Gibsonin Flying V -kitarastaan kaiken ulos.
Kun tiedetään näiden artistien myöhemmät vaiheet, niin kyllähän tässä helposti näkee sukupolven vaihdoksen olleen ilmassa. Soihdunkantajaa vaihdetaan viimeistään siinä vaiheessa, kun Albert sanoo Stevie Raylle jotenkin näin: ”You’re really good and you’re gonna get even better”.
Käytännössä tämä tapahtuu päätöskappaleessa I’m Gonna Move To The Outskirts Of Town, jossa (aiemmalta DVD:ltä nähtynä) Stevie Ray yltyy sellaiseen menoon, että Albert Kingillä on aikaa kaivaa piippunsa esiin, tuprutella sitä aikansa ja jopa viilata oikean otekätensä (King oli vasenkätinen) kynsiä ja siirtyä lopulta suosiolla syrjemmälle ihailemaan nuoren kitarahurjimuksen ekstaattista soitantaa.
Albert King levytti tämän session jälkeen enää yhden albumin (”I’m In A Phone Booth, Baby”, 1984). Hän kuoli 69-vuotiaana massiiviseen sydänkohtaukseen Memphisissä joulukuussa 1992. Stevie Ray Vaughan menehtyi vain 35-vuotiaana helikopterin maahansyöksyssä Wisconsinissa kaksi vuotta aiemmin, elokuussa 1990.
Harri Aalto
(julkaistu BN-numerossa 5/2024)
