ACANTHA LANG – Beautiful Dreams
(Magnolia Blue 070002 277415)
Eräs 2020-luvun uutisarvoisimmista ”retrosouliksi” tyyliltään luokitelluista naislauluäänistä on kulkenut tavallaan loogisen mutta suorittamiensa maantieteellisten mutkien kannalta sangen poikkeuksellisen reitin tullakseen julki isossa mittakaavassa. New Orleansissa syntynyt ja sieltä musiikillisen DNA:n mukaansa napannut Acantha Lang ei noussut kotiseutujensa kilpailuherkällä tantereella tähdeksi, eikä häntä tuolloin edes varsinaisesti kiinnostanut ammattimainen musiikinteko. Antiikin Kreikan mytologiasta etunimensä saanut daami tarvitsi itsensä löytämiseen pidemmän tien, joka kulki hänen tapauksessaan New Yorkista Lontooseen.
Hieman yli parikymppisenä ensimmäistä kertaa tosimielellä esiintymislavalle Greenwich Villagen jamiklubilla kiivennyt Lang vakiintui tähdittämään ”Monday Night Blues” -teemaista arki-illan showtaan New Yorkin Harlem Grillissä. Kolmisen vuotta jatkunut kiinnitys tarjosi hänelle arvokkaita kontakteja sekä uuden entistäkin tärkeämmän työpaikan Manhattanilla sijaitsevan The Box -kabareen laulajana ja juontajana. Sieltä matka jatkui samaisen paikan Lontooseen avatulle sisar-yökerholle sekä mahdollisti nyt myös oman bändin perustamisen. Tyyleikseen Lang omaksui alusta pitäen vanhakantaisen eteläisen soulin, funkin ja bluesin, joista hän ryhtyi vatkaamaan itselleen sopivaa mikstuuraa kirjoittamiensa vahvalla henkilökohtaisella sanomalla varustettujen laulujen välityksellä. Debyytti-EP ”Sugar Woman” (2021) herätti sekä kriitikoiden että kuluttajien uteliaisuuden – kasvaen nyt parin vuoden viiveellä esikoispitkäsoitoksi.
”Beautiful Dreamsillä” Acanthaa tukevat useat palkitut Lontoon seudun tuottaja-muusikot kuten Kiris Houston, Luke Juby, Phil Simmonds ja Emlyn Francis. Viimeksi mainitulla kitaristilla onkin erityinen roolinsa myös sovittajana, eräiden kappaleiden toisena tekijänä sekä äänitteitä hallitsevan puhallinvoittoisen bändisoundin johtavana arkkitehtina. Francisin panoksella jalostuneisiin teoksiin lukeutuvat levyn positiivisuudessa kylpevän neo-soulahtavan nimiraidan ohella mm. ”New Orleansin creole-kuningattarelle” eli solistin äidille omistettu Lois Lang, hyökkäävällä sähkökitarasoololla vuorattu tanssinumero River Keep Runnin’ sekä toivontäyteisen viestin jakava Muscle Shoals -henkinen slovari Carry The Weight. Laulaja-lauluntekijä Bruno Major liittyy yhteistyöhön tuotannollisesti paljaammaksi kuoritulla ja Aretha Franklinin työjälkeä muistuttavalla kaihoisalla balladilla Eventually. Albumin säveltäjä-sanoittajiin kuuluu myös Bradley Kohn, jonka osittaista käsialaa on 1970-lukuisen grooven voimin jyskyttävä Ride This Train.
Laulajana Lang tulkitsee musiikkiaan kypsällä ja itsevarmalla tavalla. Hän muistaa vältellä ylimaneereita ja säästelee muutenkin hienovaraisesti kaiken osaamisensa paljastamista yhdellä kertaa. Sanoituksissaan artisti seurailee southern soul/blues -kerronnan traditiota. Tarinoissa kyllä toistuvat tyypilliset hauskanpitoon, elämiseen ja unelmiin liittyvät teemat, mutta niiden lomassa uskalletaan toisinaan ojennella myös yhteiskuntakriittistä keskisormea. Esimerkiksi tuiman jytäsoul-numeron He Said/She Said aiheeksi on valikoitunut covid-vuosina rooliaan voimistanut disinformaation hyötykäyttö vaikuttamisen välineenä. Mihin oikein kannattaa uskoa valeuutisten muovatessa kansainvälisiäkin viestintäkanavia mieleisikseen, vai uskoako enää kehenkään? Totta kai lyriikoissa vilahtelee myös kannanottoja mustan naisen asemaan nykymaailmassa sekä takaumia jokaisen New Orleansin kasvatin mielessä edelleen kummittelevaan Katrina-hurrikaaniin. Lang itse syntyi ja varttui 9th Wardilla, joka koki erityisen pahoja tuhoja luonnonmullistuksen kourissa.
Toistuvat esiintymiset Englannin valtakunnan tv:ssä sekä albumilta lohkaistun It’s Gonna Be Alright -kappaleen Grammy-ehdokkuus osoittavat Acantha Langin olevan suuren läpimurtonsa kynnyksellä – ellei ole jo astunut ratkaisevan korokkeen ylikin. Ilmaisunsa hän pohjaa ennakkoluulottomasti menneisyyteen, muttei silti miellä historian toistamista päämääräkseen. Heikki Suosalon tuoreessa Soul Express -nettilehden haastattelussa nainen kertoo vain halunneensa tuoda levytysstudioon jotakin, mitä sieltä on hänen mielestään jo hyvän aikaa puuttunut: ”Minulle oli erittäin tärkeää, että minulla on ainutlaatuinen soundini. En yrittänyt luoda vintagea käyttämällä analogista nauhaa. Halusimme tehdä levyn, joka taltioi äänen siten kuin soitamme musiikkia livenä lavalla. Sillä tavoin se kuulostaa hyvältä.”
Pete Hoppula
(julkaistu BN-numerossa 5/2023)
