THE 44’S
Boogie Disease
(Rip Cat RC-1002)
(1) Pull My Strings (2) So Low Down (3) Take It Easy (4) Boogie Disease (5) Commit A Crime (6) Goin’ To The Church (7) Blowin’ Like Hell (8) Automatic (9) Johnny Cochino

The 44’s on Los Angelesin alueelta lähtöisin oleva bluesrockyhtye. Ensimmäiset maininnat bändistä muistan lukeneeni vuoden 2007 International Blues Challengen yhteydessä, muuta ei siitä sillä kertaa mieleeni jäänytkään.

Pistin kiekon lautaselle sen enempää tekstejä lukematta ja sain havahtua ensi kuulemalta upeaan kitarointiin – vähän kuin Rick Holstrom, ajattelin, siis tyylirikasta west coast -osastoa. Levy jatkoi mukavaa poljentoaan ja kitaran saundi laajeni jo Junior Watsoniin. Hetkittäin olin kuulevinani jo selvästi Kid Ramosia! Kukas ihme tällainen hemmo on, joka kepittää mennen tullen tavalliset soittajat suohon – paras tavata tarkemmin kansitekstejä, jos sieltä ilmenisi jotain. Ilmenipä hyvinkin, sillä Kid Ramoshan se oli vierailemassa neljällä kappaleella (1, 4, 8, 9) ja lisää mukavia värinöitä saatiin, kun harppukin (Tex Nakamura) liittyi musisointiin.

Kevään aikana on sattunut muutamia mukavia yhteensattumia mm. levyjen, konserttien, tapahtumien suhteen ja harpisti Tetsuya ”Tex” Nakamura on yksi niistä. Tässä tapauksessa yhtäläisyys on v. 1962 perustettu, mutta vasta saman vuosikymmenen lopulla nimensä War:ksi muuttanut yhtye. Tex Nakamura oli järjestyksessä War’n toinen harpisti n. 15 vuotta ja hänen jälkeensä pestin sai Suomessa elokuun alussa kiertänyt Mitch Kashmar. Se War’n ensimmäinen harpistina reilut 20 vuotta toiminut oli eräs tanskalainen nimeltä Lee Oscar!

No levyähän tässä piti arvioida, eikä ”sota”kokemuksia kertoa. The 44’s -yhtyeen muodostavat mm. Lynwood Slimin ja Candye Kanen yhtyeissä musisoineet kitaristi/laulaja Johnny Main ja läskibasson louskuttaja Mike Turturro, rumpali Jason Lozano sekä mainittu War-harpisti Tex Nakamuro.

Kuten jo ehdin todeta niin levy alkaa hienolla Ramosin kitara-introlla, johon Nakamura liittää omat bluesharpun osasensa ja laulupuolesta vastaava kitaristi Johnny Main omansa. Boogie Disease -levyllä pistää mukavasti korvaan monet hienot kitaraosuudet, bluesharputus, tanakka yhtyesoitto sekä erityisesti Lester Butler, jolta on otettu soittolistaan suoraan kaksi kappaletta, ”So Low Down” ja ”Goin’ To The Church”, sekä varsin vahvasti Butlerin tyylille mukaillut Howling Wolfin ”Commit A Crime” sekä Willie Loven ”Automatic”. Maininnan ansaitsee tietysti myös Kid Ramos, joka vierailevan kitaristin osuutensa lisäksi on tuottanut levyn hyvin siniväritteisin saundein.

Willie Dixonille merkattu (jota hiukan kyllä kummeksun) ”Take It Easy” vedetään Magic Sam -hengessä, ja siinä on Johnny Mainin vuoro näyttää hienoa kitaristiosaamistaan. Helvetin tuulet puhaltavat, sitä kai William Clarken ”Blowin’ Like Hell” tarkoittaa. Tex paahtaa ihan kypällä ja tausta kolistelee kuten Clarken levyillä aikoinaan. Päätösraita Johnny Cochino on tuottaja-kitaristi Kid Ramosin sävellys. Ensimmäinen 30 sekuntia mennään vauhdikkaasti Freddie Kingin muisteluissa. Seuraavan minuutin täyttää Nakamuran harppusaundit ja loppuosalla kappaleesta on Ramosin vuoro näyttää, miten häneltä luonnistuu Albert Collins.

The 44’s on ehdottomasti tutustumisen ja kuuntelemisen arvoinen yhtye – nykyaikaisen west coast -tyylin uusia hienoja ilmentymiä. Jos nyt jotain tahtoisi kritisoida niin se on levyn lyhyt kestoaika, vain 38 minuutin cd on nykyaikana säälittävän ja surkean rajamailla.

Keep on Bluesin’ – Jari Kolari