THE 24TH STREET WAILERS
Where Evil Grows
(LMB 01) -15

Joskus sitä jaksaa oikein hämmästyä, miten niin rajallisessa ja paikoilleen juurtuneessa genressä kuin retro-r&b voi yhä piileksiä uusia tuttavuuksia, jotka ovatkin lopulta kaikkea muuta kuin keltanokkia omalla sarallaan.

Aikaisemmilla pitkäsoitoillaan "Dirty Little Young'uns" (2010), "Unshakeable" (2012), "Live In Halifax" (2013) ja "Wicked" (2014) pohjoisamerikkalaiset roots-toimittajat vähitellen herättänyt mutta meilläpäin vielä tuntematon The 24th Street Wailers ei ole säikkynyt ennakkoluuloja vaan on painunut jo toistamiseen levyttämään Austiniin, Teksasiin "nykypäivän Cosimo Matassa" -tittelillä siunatun, mm. Nick Curran- ja Jimmie Vaughan -yhteyksistään tunnetun Billy Hortonin studioille.

Hyvinkin leimallisesti juuri Curranin jalanjäljissä meuhkaavalle autenttiselle mustalle r&b-rock'n'rollille omistautunut, kertomansa mukaan yli parinsadan keikan vuositahdilla kotimannertaan kiertävä torontolaisbändi on nimetty pariin otteeseen ehdolle Kanadan Maple Blues- sekä sikäläisten "Grammyjen", Juno Award -palkintojen saajaksi. Ryhmä on myös edustanut maataan Memphisissä vuoden 2012 International Blues Challengessa.

Porukan tulisieluinen laulajatar Lindsay Beaver soittaa kokoonpanossa myös rumpuja ja hänen aviomiehensä Mike Archer bassoa. Kitaroista vastaa Elliot Sowell, fonisti Jon Wong on toisen polven kanadanjapanilaisia ja Jesse Whiteley täydentää comboa pianistin ominaisuudessa. Naaraspuoliseksi Curraniksi tähtäävällä Beaverillä ei tavoite jää ainakaan keuhkojen käyttövaroista kiinni. Roima rock'n'roll-avaus Cursed kuten myös seuraavana kuultava New Orleans -keinuttelu Just Wait sekä Sonicsin Shot Downia mentaalitasolla muistuttava päätösraita Can't Fight It ovat kaikilta lähtökohdiltaan silkkaa Curran-jatkumoa.

Levyn varsinaisina lainoina kuullaan vain Mickey & Sylvia -duetto Where Is My Honey sekä The Falconsin I Found A Love – eräs kaikkien aikojen r&b-slovareista, josta bändi suoriutuu sangen kelvollisesti, tosin liiankin koulukirjamaisella täsmällisyydellä originaalia mukaillen. Balladeina soivat myös swamp pop'mainen All I Think Of Is You sekä albumin nimikappale Where Evil Grows, jonka utuiset bluessoolot soljuvat kitaristi Sowellin lapasissa vaikuttavaan Johnny "Guitar" Watson -tyyliin. West Coast -jumpia 40- ja 50-lukujen taitteen malliin edustavat lisäksi mm. Louis Jordanin tapaan kiihdyttelevä boogie woogienumero You Know sekä pontevat shufflet Don't Worry ja Rock Step. Mollivoittoinen hölkkäblues Spitfire tarjoillaan Ruth Brownin hengessä ja Bobby Hortonin vibrafonilla sievennettynä. Kiekon raivokkaimman black rock'n'roll -palan Don't Cross Me matkassa siirrytään remeltämään hetkeksi soundillisesti 60-luvun alkupuolelle.

Tasaisen vahvaa, retro-orientoituneen perusvireensä huomioiden keskivertoa ilmeikkäämpää tuotantojälkeä tekevästä kanukkiyhtyeestä on vaikea olla pitämättä.

Pete Hoppula

(Julkaistu BN-numerossa 3/2015.)