Shemekia Copeland voidaan hyvällä syyllä lukea nykybluesin kärkisolistien kastiin. Vuosien saatossa Johnny Copelandin tyttären ura on edennyt tasaisen varmasti. Samoin tyyli ja ilmaisu ovat koko ajan vankistuneet. Nainen tekee uusimmalla albumillaan paluun Alligator-levymerkille. Oliver Woodin tuottama ”Outskirts Of Love” saattaa hyvinkin olla laulajan paras levytys tähän mennessä.
Tyylillisesti cd:llä liikutaan monipuolisesti roots-musiikin kentällä. Albumilta löytyy rockahtavamman materiaalin ja maalaisbluesin lisäksi niin gospel-tyylistä kuin akustisempaakin folk-henkistä kamaa. Jopa country-sävyjä on tarjolla. Teoriassa hajanaiselta vaikuttavat vaikutteet sulautuvat kuitenkin ehjäksi kokonaisuudeksi. Tätä edesauttavat bändin rosoinen ja riisuttu äänimaailma, laadukkaat sävellykset sekä erityisesti artistin vahvat tulkinnat.
Copeland omaa persoonallisen ja voimakkaan äänen, jossa on runsaasti blues/gospel-vivahdetta. Lisäksi hänellä on kyky käyttää sitä erittäin nyanssirikkaasti. Kiekolla kuultavat, välillä aika rankatkin tarinat saavat rutkasti uskottavuutta Copelandin syvälle pureutuvien tulkintojen ansiosta. Oliver Woodin johtama bändi (Wood, Jano Rix ja Lex Price) komppaavat artistia juurevalla ja sopivan karhealla tyylillä. Pienen yhtyeen tyylitajuinen tuki antaa myös osuvasti tilaa naisen uskottaville tulkinnoille. Lisäapua perusbändille muutamilla kappaleilla vierailevat kitaristit sekä parilla biisillä puhallinosuuksista vastaava Matt Glassmeyer.
Vierailevat artistit antavat cd:llä vahvan panoksen lopputulokseen. Alvin Youngblood Hart soittaa ja duetoi tyylikkäästi kodittoman elämästä kertovassa akustisessa bluesissa Cartboard Box. Billy F. Gibbons kitaroi omalla kappaleellaan Jesus Just Left Chicago. Copeland tekee Z.Z Top -klassikosta omanlaisensa tulkinnan, joka kaikessa yksinkertaisuudessaan on erittäin väkevä. Cd:n huippuhetkiin eittämättä myös kuuluu rankan tarinan sisältämä Crossbone Beach, jossa Robert Randolphin lap-steel ja Copelandin voimaa pursuava ääni luovat hyytävän tehokkaan yhdistelmän. Alkuperäisten biisien lisäksi Shemekia versioi hienosti isänsä Devil’s Child -kappaletta. Myös Albert King, Jesse Winchester ja John Fogerty saavat osansa. Taas kerran jälki on riittävän omaperäistä, eikä kiusallista vertailua alkuperäisiin esityksiin tarvitse tehdä.
Tapasin Shemekia Copelandin Chicagossa viisitoista vuotta sitten Jazz Mart Recods Shopissa. Paikalla oli myös jo edesmennyt blueslady Bonnie Lee. Sain tallennettua ikimuistoisen kuvan, jossa naiset poseerasivat yhdessä hymysuin kameralle. Noista ajoista Copelandin nousu isänsä varjosta itsenäiseksi ja luovaksi artistiksi on ollut huomattavaa. Nykyisellään häntä voidaankin pitää jo tiennäyttäjänä monille muille. Siitä osoituksena esim. tämä uutuusjulkaisu. Ja mikä parasta, nainen saattaa olla vasta lähestymässä parasta luomisvaihettaan.
J-P Berg
(julkaistu BN-numerossa 1/2016)
