ARI WISKARI – Seppo ”Suntsi” Järvinen – Suomirokin hymypoika
(Bookea/WiskariArt, ISBN 9789529442348, 185 s.)
Suomalaisista ensimmäisen aallon kitarayhtyeistä on nykyisin saatavilla jo kiitettävän paljon tietokirjallisuutta, mutta varsinaiset elämäkerrat, 1960-luvun suurimpia solistisankareita lukuun ottamatta, eivät ole toistaiseksi huomattavampaa julkaisumyräkkää vielä synnyttäneet. Koska oman teoksensa ansaitsevia muusikkopersoonia on joka tapauksessa odottamassa vuoroaan melkoinen joukko, on onni, että sarja on nyt saatu Ari Wiskarin toimesta avattua erään bändikenttämme keskeisimmän pelinrakentajan osalta.
Vuonna 1948 syntynyt Seppo ”Suntsi” Järvinen muistettaneen parhaiten The Firstin alkuperäisenä ja Leif ”Lefa” Kiviharjun ohella ainoana yhä kokoonpanossa mukana soittavana jäsenenä. Siksi on ymmärrettävää, että myös hänen kirjansa pyörii paljolti juuri tämän vuodenvaihteessa 1964–65 aktivoituneen ryhmän lähituntumassa. Järvinen ehti silti moneen muuhunkin.
Suurten ikäluokkien kasvatti vietti varhaislapsuutensa Tampereella, mutta isänsä saatua työpaikan Helsingistä hän muutti olympiavuonna 1952 perheensä matkassa Kamppiin. Puhallinsoittajana muusikkouden tielle lähtenyt nuorukainen ajautui rock’n’rollin vietäväksi saatuaan 1960-luvun alussa kansakoulukaverikseen Henry ”Remu” Aaltosen. Orastava bänditoiminta alkoi muotoutua samaa opinahjoa käyneen Vasilj ”Gugi” Kokljuschkinin lyöttäydyttyä rumpali-fonistikaksikon jatkoksi kitaraa soittamaan. Näihin aikoihin Teuvo ”Teukka” Grönroos oli perustanut oman kitarakokoonpanonsa The Steelersin, johon hieman myöhemmin sekä Aaltonen että Järvinen pääsivät mukaan. Saksofonin tuuttaamisen lisäksi Suntsi omaksui pian myös roolin Remun tuuraajana, ja rumpupatteristosta muodostuikin jatkosssa hänen pääinstrumenttinsa. Rautalankabuumin hiivuttua The Steelersistä jalostui The Happy Go Fellows ja nuorten villikkomuusikoiden keikkaedesottamuksissa alkoi näkyä yhä enemmän kunnon rock’n’roll-tarinankerrontaankin soveltuvia aineksia. Uudet henkilövaihdokset muokkasivat yhtyeestä seuraavaksi The Firstin, joka kansallista suosiota saavuttaneena aktina vakiinnutti toden teolla nimensä Suomirockin ensyklopediaan.
Kokonaisuutena ”Suomirokin hymypoika” täyttää hyvin tehtävänsä Järvisen bändisukuhistorian kuratoijana. Kronologinen juonenkulku soljuu puhekielen omaisesti toimitetussa muodossa, ja suurin huolenaihe vaikuttaakin olevan aidosti kiinnostavan tekstisisällön riittävyys täysimittaisen opuksen tarpeisiin. Sinänsä mainioiden yksittäisten tapahtumakuvausten ohessa kun lopulliseen tekstiin tuntuu päässeen miltei kaikki muukin mahdollinen, mitä henkilöhaastatteluissa on jututettavista irti saatu. Toisaalta lähtökohtaisesti kutkuttavista aiheista, kuten vaikkapa The Firstin kokemuksista Jimi Hendrixin tai Creamin Kulttuuritalon keikkojen lämmittelijöinä 1967 ei ole syystä tai toisesta rehvakkaampaa juttua lohjennut. Meni hermot -hittivuoden 1967 kiertuekiireistä kuvaannollinen poiminto on juhannusaatolta, jolloin orkesteri puski läpi peräti seitsemän esiintymiskomennusta vuorokauden sisään. Tapahtumarikkaalta kuulostaa myös bändin saman kesän retki Tukholman Gröna Lundiin.
Vuonna 1969 Firstistä oli tullut Lemon, jonka mainetta pyrittiin välillä voimistamaan vilpillisestikin, mm. lehdistölle ujutetun keksityn Englannin-turneeuutisen varjolla. Edeltäjänsä tavoin myös tämä yhtye valoi soundiperustansa stemmalauluun, josta se sai rehellisiä kehuja aina The Holliesia myöten. Suntsin osalta Lemonia seurasivat yhden rock-singlen julkaissut Hurmos sekä rautalankacombo The Diamonds. Kun 1980-luvulla yritysjuhlakulttuuri sekä samoihin aikoihin virinnyt 1960-lukunostalgia herätti niin The Firstin kuin asiaa voimallisesti ajaneen Back To The Sixties -yhdistyksen eloon, sai Järvinen huomata olevansa jälleen halutessaan täystyöllistetty myös muusikkona. Suurimman osan aikuisiästään hän kuitenkin vietti ”oikeissa” päivätöissä ensin Painotalo Tilgmannilla ja sen jälkeen Espoon kaupungin palveluksessa. Nykyisenä eläkeläisenä Hymypojan rummut kuitenkin soivat yhä entiseen malliinsa.
Pete Hoppula
(julkaistu BN-numerossa 5/2021)