JANNE SALMI – Suomi-country
(Partuuna, ISBN 9789526906621, 172 s.)
Suomalaisen populaarikulttuurin aikajanalla eletään tätä nykyä siinä mielessä kutkuttavia vuosilukemia, että myös lähtökohtaisesti rajatapauksilta vaikuttavista genrelokeroista on jo toteutettavissa peräti useampia täysin perusteltuja omia tietokirjojaan ilman kansainvälistäkin aspektia. Countryn – siis meikäläisittäin kantrin vannoutuneinta diggarikuntaa on eittämättä pitkään kismittänyt päätyminen tietynlaisen vähättelyn kohteeksi iskelmä- ja jopa huumorileiman alaisuudessa. Joskus toki painavasta syystäkin, mutta tällä tavoin yleistämällä tullaan piru vie tylysti sivuuttamaan se tosiseikka, että musiikinlajin piiriin laskettavaa ehtaa ymmärrystä ja osaamista on kertynyt runsain mitoin myös kotimaisiin plakkareihin vähintään 1960-luvun jälkipuolelta lähtien.
Tämän teoksen tarjoama näkymä Suomi-countryn vaiheisiin on johdonmukainen kirjailijansa aikaisempien julkaisujen kanssa. Suonna Konosen haastattelupitoisesta ja sivumäärältään selvästi hengästyttävämmästä ”Mystiset metsätyömiehet ja keskikalja-cowboyt” -nidoksesta poiketen Janne Salmi sukeltaa substanssiin tiivissanaisemmin, mutta itsenäisen tutkijan pedanttiudella, keskittäen viestiään ensisijaisesti Suomessa tehtyihin kantrilevytyksiin. Selvitys käynnistyy 1920-luvun lopulta ja huipentuu kompaktiin katsaukseen tämän vuosituhannen kuulumisista. Kehityskaari tarvotaan läpi valtaosin kronologisesti noin vuosikymmenen mittaisin harppauksin, seisahtaen välillä useamman sivun ajaksi tiettyihin erityishuomioon nostettuihin avainaiheisiin, kuten 1970-luvun puolivälissä perustettuun Country Express -yhtyeeseen sekä kotimaisen bluegrassin historiaan.
Akateemisesta tavoitteenasettelustaan johtuen Salmen teksti nojaa paljolti kirjallisuuslähteisiin, joskin toki myös Jussi Raittisen tapaisten elävien ensyklopedioiden asiantuntijatukeen. Kertojan roolin hän on joka tapauksessa suonut enimmäkseen itselleen.
Esiin pengottua massiivista infomäärää yhteen sitovana ja siten Konosen hengentuotetta tältä osin täydentävänä lähdeopuksena Salmen kirjalla ja sen mittavalla pohjatyöllä on tunnustettavat ansionsa. Moniko esimerkiksi on tullut omin päin ajatelleeksi, että Suomikantrin saagaan voisi liittyä myös Annikki Tähti, joka versioi sujuvasti Hank Williamsin There’ll Be No Teardrops Tonight -kappaletta kotimaan kielellä vuonna 1954, tai Laila Kinnunen ja Irmeli Mäkelä, joiden molempien käännöstulkittavaksi päätyi 1960-luvun alussa alkuperäislevytyksenäkin pohjolassa pieneksi hitiksi muodostunut Leroy Van Dyken Walk On By.
Diskografia-orientoituneessa toteutustavassa piilevät vastavuoroisesti myös omat rajoitteensa ja riskinsä. Detaljinrunsauden sovittaminen samaan syssyyn vaivatta eteneväksi kertomukseksi sekä toisaalta mahdollisimman kattavaksi ja virheettömäksi datapankiksi tunnetaan rimana, jota ylittäessä yksi jos toinenkin kirjanrustaaja on ennättänyt vuosien saatossa kompuroida. Täysin horjahtelematta ei selviydy kalkkiviivoille saakka Salmikaan. Vaikka hän onnistuu ihailtavan hyvin pitämään kirjan kokonaismitan aisoissa ja kerronnan luettavuudeltaan sulavalinjaisena, on silti tekstiin jäänyt hienokseltaan toistoa sekä kuuleman mukaan kaikkein armottomimpien pilkunviilaajien mielestä myös erinäisiä knoppipuutteita. Koska valmisteluaikaa tekijällä on käsittääkseni joka tapauksessa ollut sangen runsaasti, muutama extratarkistus- ja toimituskierros olisi saattanut vielä hyvinkin petrata lopputulosta entisestään.
Paikoin tekstiä leimaa myös referoinnin maku. Pitkältä periodilta haalittua kokemusperäistä näkemystä omaavana musiikintuntijana Salmelta olisikin ollut kiintoisaa lukea vaikkapa jokaisen pääotsikon yhteydessä astetta heittäytyvämpiä analyysejä sekä henkilökohtaisia johtopäätelmiä tapahtumien kulusta, muutoin varsin lakonisen ja toteavan kirjoitustyylin vastapainoksi. Tässä mielessä lukijan janoa ei siis ole välttämättä vieläkään saatu täysin tyrehdytettyä. Kolmannen kirjan paikka? Mikä ettei, keskenhän kansallisen ”läpimurtonsa” kynnyksellä edelleen kypsyvän maaseutumusiikkimme tarina taitaa muutenkin olla.
Pete Hoppula
(julkaistu BN-numerossa 1/2020)
