PETRI LAHTI – The Rolling Stones – 60 vuotta Rollareita!
(Readme.fi, ISBN 9789523737860, 312 s.)
62 vuotta pumpun perustamisesta ja debyyttilevytyksestä, 59 vuotta ensimmäisestä käynnistä Suomessa – ja matka se vain tuntuu kaikkia todennäköisyysopin ja logiikan odotusarvoja uhmaten jatkuvan.
Pahoittelut John, Paul ja kumppanit, The Rolling Stonesin keulapaikka Suomi-perspektiivissä järkälemäisimpänä brittiyhtyeenä on osoitettu ajan saatossa konkretiaksi jo lukemattomia kertoja. Siitä kielivät ”pyörivien paltereiden” (vain yksi monista bändin saamista ”lempinimistä”) useat menestyksekkäät kiertuevierailut, listahitit sekä etenkin vuosi vuodelta lisääntyneet lehtikirjoitukset, joiden muovaamaan julkikuvaan on Petri Lahti perinpohjaisella mutta mukaansa tempaavalla tavalla uutuuskirjassaan pitkälti keskittynyt.
Suuremman kuluttajakunnan katsannossa ensisijaisesti urheilutoimittajana ja -kirjailijana meritoitunut Lahti on vahvistanut kovakantisten musiikkijulkaisujen katalogiaan huimaa tahtia. Putken avannut ”Kirka – Hetki lyö” (2022) sekä sitä seurannut ”Houlama! – Hurriganes päivä päivältä 1971–1984” (2023) esittelivät hänelle ilmeisen hyvin istuvan prosessointitekniikan, joka pohjaa huolelliseen media-arkistojen ja digitaalitietokantojen kollaamiseen sekä vanhoista artikkeleista tarkkanäköisesti poimittuihin ja niitä mahdollisimman neutraalilla otteella tulkitseviin tiiviisiin yhteenvetoihin. Lapsuudesta saakka ilmeisen läheiseksi muodostunut Rollari-aihe on kuitenkin tällä kertaa kirvoittanut Lahdesta myös edellisnäyttöjä terävämpää henkilökohtaista analyysiä, mikä on paitsi ymmärrettävää, myös ehdottoman tervetullutta.
Toimivaksi lähestymistavaksi osoittautuu niin ikään niteen jakaminen teemallisiin kokonaisuuksiin, joihin Lahti ei suinkaan pyri sullomaan kaikkea mahdollista käytettävissään ollutta tai omassa päässään majaillutta dataa, vaan kiteyttämisen taiturina hän keskittyy tässäkin kohden olennaisen välittämiseen. Tilanteen vaatiessa leikekirjamaisia nostoja niputetaan kyllä siisteihin läjiin ja ohjataan nykyperspektiiviin, mutta jättäen silloinkin oivallisesti tilaa ja luottoa myös lukijan omaan kykyyn tulkita aikalaistekstien sisältöä ja henkeä. Teoksen jälkipuolella saavat lisäksi suunvuoron yhtyeen pitkäaikaisimmat suomalaiset tosidiggarit, jotka pääsevät osaltaan ruotimaan Stones-faniuden filosofiaa ja painoarvoa maankamarallamme.
Näennäisen ”helpon” oloisesta otsikostaan huolimatta ”60 vuotta Rollareita” on hakeutunut suurten ja perimmäisten kysymysten äärelle: Onko suomalaisesta vinkkelistä laaditulla opuksella todella uutta annettavaa valmiiksi läpikotaisin tutkittuun sekä metrikaupalla jo entuudestaan luettavaa poikineeseen teemaan? Siinä mielessä on, että verrattuna vaikkapa pakolliseen verrokkiinsa The Beatlesiin, suomenkielistä Rollari-kirjallisuutta on itse asiassa olemassa vain käännöstuotantona, soittajien henkilökohtaiset elämäkerrat mukaan lukien kaikkiaan noin kymmenen laadultaan ja laajuudeltaan vaihtelevan laitoksen verran. Lahden myötätuntoinen mutta henkilö- ja yhtyepalvonnan samoin kuin bulkkibiografiset jargonit visusti välttävä esitystapa on omiaan virvoittamaan myös lukijassa pienen tutkijan ja punnitsemaan omaa kantaansa yhtä lailla niin jumaloivia kuin yltiönegatiivisiakin tuntemuksia ihmisissä matkan varrella herättäneeseen lontoolaissakkiin.
Tietenkin suuren osan kirjasta nappaavat konserttikäynnit. Aikaisemmin mm. Mikael Huhtamäen kehutussa ”Live in Finland 1955–1979” -teoksessa (2013) jo laajasti kuratoidut Yyterin juhannusjuhlien 1965 sekä Helsingin Olympiastadionin 1970 merkkitapahtumat saavat nyt vieläkin huolellisemman syynin ja taustoituksen johtopäätelmineen, kuten totta kai myös jokainen bändin neljästä myöhemmästä esiintymisestä vuosina 1995–2007. Mitä monivaiheisimmat viranomaishaasteet, journalistiset ennakkoluulot, tiedotusvälineiden väliset eripurat, sopimusneuvotteluihin ja tilaisuuksien järjestelyihin sekä lipunmyyntiin liittyneet kommervenkit käydään läpi eläväisesti ja ensi kertaa tämän konklaavin tapauksessa suomenkielisellä painomusteella painettuna. Yleiskuvaa tarkentavat myös silmäykset naapurivaltioihin ja suomalaisten innokkuuteen reissata suosikkiorkesterinsa perässä myös maan rajojen ulkopuolelle, erityisesti Göteborgiin. Syvemmän päädyn omakohtaisia Suomi-kytköksiä tarjoavat puheenvuoroillaan esimerkiksi Helsingin Pengerkadulla Lasse Liemolan levykaupassa 1960-luvulla nuorisolle Stones-plattoja diilannut Aulis Jokela sekä yhtyettä 1970-luvulla äänittänyt ja siten sen jäseniin paremmin tutustumaan päässyt Tapani Tapanainen (Tapani Talo).
Suomalaislehdistön romanssi ruokottoman rokkibändin kanssa sen sijaan lähti Beatlesin tavoin liikkeelle varovaisesti ja kaikkea muuta kuin sydän syrjällään – pikemminkin vähätellen ja tarkoituksellisen pitkän henkisen etäisyyden sen musiikkiin säilyttäen. Katkelmat 1960-lukuisesta lehtikirjoittelusta sekä eritoten alansa ykkösrintamaa edustaneiden Iskelmä- ja Suosikki-nuorisoaviisien kissanhännänvedosta ovat aihepiireittäin sekä jotakuinkin kronologisesti palasteltuna kutkuttavaa kahlattavaa. Realismia vankistavat edelleen selonteot siitä, miten globaalin kynnyksen ylittäneet Rollari-viitteiset uutiset (kuten Brian Jonesin hukkumiskuolema heinäkuussa 1969, surullisenkuuluisa ihmishenkiä vaatinut ilmaismegakonsertti Altamontin kilparadalla Pohjois-Kaliforniassa joulukuussa 1969 sekä erinäiset bändin omatoimisuudellaan aiheuttamat kohtaamiset virkavallan ja/tai päihteiden kanssa) noteerattiin Suomessa.
Levykeräilijänä itsekin ansioitunut Lahti muistaa totta vie myös painottaa vuolaasti Stones-äänitteitä ja niiden saamaa listasuosiota. Normikansalaiselle levydetaljiikkaan uppoutuminen tällä intensiteetillä on eittämättä haasteellista, mutta tottuneelle Blues Newsin lukijalle nämäkään osiot tuskin tuottavat minkäänasteisia suorituspaineita.
Viimeiset 70 sivua kirjasta ennen pakollisia listakoosteita ja hakemistoja on säästetty levyarviomuotoon puetuille albumikohtaisille sukelluksille jokaiseen vuosien 1964–2023 välillä ilmestyneeseen RS-albumiin. Liitteen omainen paketti puolustaa olemassaoloaan mm. tuomalla esiin sitaatteja meikäläismedian kunkin LP:n ilmestymishetkellä antamista lausunnoista.
Ehkä on silti hieman sääli, että vasta juuri ennen edellä mainittua älppärikatselmusta Lahti vaikuttaa saaneen sisäisen kivensä kunnolla vierimään summatessaan kirjan varsinaisessa päätösluvussa itsenäisemmin sanankääntein suomalaisten maratonsuhdetta ja muistijäljen kestävyyttä Rollareihin. Tämänkaltaiselle spekulaatiolle olisi mieluusti säästänyt sivun tai kaksi enemmänkin.
Pete Hoppula
(julkaistu BN-numerossa 3/2024)
