MARKKU SALO – Orjalauluista hiphoppiin – Mustan musiikin sielua etsimässä
(Aviador, ISBN 9789523812932, 460 s.)
Markku Salo on saanut tittelikseen “jazzpastori” erilaissa kulttuuriympyröissä. Tätä hänen kirjoittamaansa kirjaa voidaan pitää evankeliumina tai epistolana edellä mainitulle. Itse olen päässyt tutustumaan Salon pastorointiin hänen parilla käynnillään seremoniamestarina täällä Kalajoella, mm. Iro Haarlan ja Seppo Kantosen yhteiskiertueella, jossa Salo opasti ja kertoi musiikin taustoista ja lausui muutaman runonkin asiaan liittyen.
Iro Haarla nousee myös tässä kirjassa esiin muutamaan kertaan jazzin henkisemmän suuntauksen edustajana kotimaassamme. Viime toukokuussa Salo johti Astro Can Caravania matineakonsertissa Kalajoen kristillisen opiston juhlasalissa. Tapahtuma keskittyi Sun Ra -astrologiseen henkisyyteen ja avaruusmatkailuun. Salo lausui spoken wordina Sun Ran ajatuksia Faarao Pirttikankaan johtaman Caravanin soiton mukana. Arvostan suuresti jazzpastorin toimintaa sanoman levittäjänä maakuntatasolla: “You gotta teach what you preach!”
Kirjassa on kovat kannet ja lähes 500 sivua sisältöä kaikkine liitteineen ja lähdeluetteloineen. Markku Salo on tehnyt valtavan työn kaivaessaan kaiken kansien sisällä olevan faktatiedon. Alaotsikko on ”mustan musiikin sielua etsimässä”, ja Salo pohdiskeleekin tätä hengellisyyden ja sprituaalisuuden merkitystä muusikkojen musiikissa ja elämän virrassa. Samalla hän spiritualisoi kuuntelijaa havahtumaan sisäisiin maailmoihin, joissa jazzia, bluesia, gospelia – tai miksei muitakin genrejä kuunneltaessa liikutaan.
Kirja jakaantuu kolmeen osaan. Aluksi käsitellään bluesin ja gospelin hengellisyyttä, sitten afrikkalais-amerikkalaisen jazzin. Lisäksi lopussa käsitellään 50 sivun verran spritualisuutta ajassa kohti nykypäivää. Salolla on ansionsa myös akateemisen tutkimuksen saralla ja kirjaa varten on nähty suunnattomasti vaivaa lähdeaineistojen sekä haastattelujen läpikäynnissä. Viitteitä löytyy tekstistä 1300 kappaletta.
Blues-osiossa käsitellään varhaisia artisteja, kuten Robert Johnson, Son House ja Blind Willie Johnson. Esittelyt ovat kuin pienoiselämäkertoja, joissa musiikkia, lyriikoita ja elämän kohtaloita kuvataan detaljirikkaasti – painottaen henkisyyttä ja kamppailua ankarissa olosuhteissa.Sitä ennen on pitkä prologi siitä, kuinka lähestyä spiritualiteettiä musiikissa. Samalla Salo naulaa kolme pointtiaan, joiden kautta hän tarkastelee asioita:
1. Afrikkalais-amerikkalaisten yhteisöjen muodonmuutokset, niistä keskeisimpänä moderni yksilöllistyminen
2. Musiikin ja sen muotojen muutokset
3. Musiikin funktionaalisen aseman muutokset afrikkalais-amerikkalaisten yhteisöissä sekä laajemmin heidän kulttuurissaan ja globaaleilla musiikkimarkkinoilla.
Gospel-kirkkojen vaiheet käydään läpi tarkasti ja viljellen koko ajan tarinoita asian ympärillä. Laulajista erityisesti Mahalia Jacksonin urasta saa erittäin hyvän ja tarinallisen kuvan.
Kahdensadan sivun jälkeen siirrytään jazzin puolelle. Mukana ovat Duke Ellington ja Mary Lou Williams, hard bopista ponnistaneista Charles Mingus ja Yusef Lateef. Free jazzin uranuurtajista esittelyyn on valittu John Coltrane, Alice Coltrane, Don Cherry ja Albert Ayler.
Elämäkerrat ovat mielenkiintoista luettavaa ja niistä piirtyy hyvin amerikkalaisen jazzskenen maailma 1960- ja 1070-luvuilla. Sprituaalisuus kamppailee koko ajan lääkkeiden ja huumeiden kanssa ylivallasta. Vaikutteet Afrikasta ja Intiasta tunkeutuvat esille näiden artistien musiikissa ja vaihtelevissa elämäntilanteissa. Individualismi ja yhteisöllisyys poukkoilevat koko ajan esiin Salon tekstissä erilaisissa konteksteissa.
Yhteisöllisyys henkisessä musiikissa ja jazzissa voimistuu Sun Ra Arkestran ja Art Ensemble of Chigacon esittelyissä. Samalla Salo myös syventyy omiin kohtaamisiinsa Suomessakin vierailleiden artistien kanssa. Nämä omat muistelujaksot tuovatkin vähän hengähdystaukoa tiiviille lähteistä poimituille tiedoille levytyksistä, kokoonpanoista, levyjulkaisuista ja niihin liittyvistä sopimuskoukeroista.
Arkestra-yhteisön rakentanut Sun Ra poikkeaa henkisyydestä, sillä hänen sanomansa kulkee astraalitasolla Egyptistä avaruusaluksille. Sun Ran luku on mieleenpainuva osuus, olenhan itsekin nähnyt hänet Helsingin Lepakossa vuoden 1984 kiertueellaan. Chicagon AACM:n voimahahmot Muhal Richard Abrams ja Art Ensemble of Chicago -yhtye sekä basisti William Parker saavat niin ikään omat jaksonsa.
Kolmannessa kohti nykypäivää ulottuvassa osuudessa pohditaan post-traumaattista orjuuden historiaa. Hiphop-suuntausta avataan oikeastaan vain yhden artistin kautta, Lecrae Devaughn Mooren. Lecrae edustaa kristinuskoon liitettävää rap-osastoa ja hänen päätyötään ”Gravity”-albumia tarkastellaan mm. lyriikoiden pohjalta. Bluesin osalta kerrotaan lyhyesti myös kitaristi Walter Troutin urasta ja henkistymisestä.
Kirja penkoo perusteellisesti kolmea aiemmin esitettyä pointtiaan. Sen ohella Salo myös tutkiskelee omaa tapaansa nähdä spiritualisuus musiikin kuuntelijan ja diggarin maailmankuvassa. Lopuksi hän sanoo pyrkineensä tuomaan esille, miten Jumalan etsintä ja hengellisen kodin löytäminen ovat kuultavissa afrikkalais-amerikkalaisessa instrumentaali- ja vokaalimusiikissa. Afrikkalais-amerikkalaisen hengellisyyden hän on löytänyt säveltäjien ja muusikoiden tavassa olla olemassa itselleen, toisille ihmisille, elollisille olioille ja kaikkea muuta suuremmalle voimalle.
Kiitokset Aviador-kustantamolle, joka jatkaa hienosti suomalaisten musiikkikirjoittajien töiden julkaisemista. Siitä, että se on saattanut tämän tärkeän työn päätökseensä kovien kansien väliin.
Jorma Riihikoski
(julkaistu BN-numerossa 5/2024)
