ELINA SAKSALA – Eero Raittinen – Mies matkallaan
(Reuna Kustantamo, ISBN 9789523550384, 382 s.)
Suomalaisen roots-musiikin harvoihin todellisiin suurhahmoihin lukeutuva Eero Raittinen on antanut odottaa pitkän uransa kovakantista yhteenvetoa sangen kauan. On oikeastaan kuvaavaa, että koko ikänsä tietyllä tapaa julkisessa valossa isoveljensä ”varjoista” musiikkiaan luoneen taiteilijan elämäkerta ilmestyy vasta sen jälkeen, kun Jussi on jo saanut aikaiseksi peräti kaksi omista vaiheistaan kertovaa teosta. Tämä on toisaalta ymmärrettävää, onhan varttuneempi Raittinen kaiken kaikkiaan tavannut pitää vuosien saatossa enemmän ääntä tekemisistään – ja viihtynyt Eeroa selvästi useammin itsekin kirjoituspöydän ääressä niin lehtiartikkelien laatijana ja lukemattomien historiikkien tekoon osallistuneena asiantuntijana kuin myös laulujen sanoittajana ja kääntäjänä.
Kieltämättä tämä Eerolle ilmeisen luonteenomainen vaatimattomuus ja taipumus antaa mieluummin tekojen puhua puolestaan välittyy myös hänen nimeään kantavan laitoksen itseään korostamattomista, maanläheisistä ja mahdollisimman kaukana ”lööppiotsikoista” pysyttelevistä sitaateista. Tämä taisikin olla eräs suurimmista haasteista, joita toimeksiantoon tarttunut kirjailija sai pääosan esittäjän kanssa ryhtyä ensitöikseen taklaamaan, jotta huippumuusikon kiistatta huomattavat ansiot samoin kuin hänen perimmäisimmät ajatuksensa musiikinteon ohella myös yleisesti ottaen elämästä, yhteiskunnasta ja politiikastakin pääsisivät painetussa muodossa arvoiselleen jalustalle.
Vaativan tehtävän on ottanut ilahduttavan onnistuneeseen lopputulokseen johtaneella tavalla hoitaakseen soittorosvojen metkut eritoten aviomiehensä Harri Saksalan (mm. Topmost ja Soulset) kautta hyvin tunteva Elina Saksala. Kokeneen toimittajan ja tietokirjailijan aikaisempaan tuotantoon sisältyvät muun muassa elämäkerrat Sakari Kukosta (2017) ja Kisu Jernströmistä (2019). Reiluun kolmeen ja puoleen sataan sivuun hän onkin saanut kiteytettyä uskottavan henkilökuvan Helsingissä 1944 syntyneestä persoonasta nimeltä Eero Nikodemus Raittinen.
Esitystavaltaan ”Mies matkallaan” on sangen kurinalainen biografiateos. Se käsittelee kohteensa elämän etapit kronologisesti, paikoin lakonisenkin toteavaan sävyyn, hieman ”paremmissa” (Eeron luonnehdinnan mukaan porvarillissosialistisissa) oloissa Hämeentien maisemissa vietetystä lapsuudesta oppimenestyksen kannalta ei aina niin nappiin menneisiin kouluaikoihin, muistorikkaisiin kesiin perheen huvilalla Lohjanjärven rannalla, soittoaktiviteettien heräämiseen ensin veljesduona ja sitten moninaisissa yhtyeissä sekä edelleen kohti nykypäivää muun muassa Eeron ja tämän Tiski-vaimon yhteiselossa merkittäviä osia näytelleiden Saariselän Tunturiblues-festivaalin ja Suomusjärven Salitun kulttuurikeskuksen johtotehtävissä. Laulajan harkitut mutta avoimet poliittisemmat huomiot ja kannanotot on koottu yhden luvun alle. Ymmärrettävästi paljon tilaa saavat Raittisen henkilökohtaisissa kommentaareissa musiikin ohella myös rakkaat elokuva-, kirja- ja luontoharrasteet. Läheisistään hän jutustelee totta kai kaunein sanankääntein, eikä katkeruutta saa liioin osakseen Jussikaan, vaikka herrat ovat omat sisarusten väliset eripuransa tunnetusti käyneetkin läpi. Pitkäkestoisen Eero ja Jussi & The Boys -rupeaman viimein päätyttyä kaksikko ei ole yhteistä esiintymislavaa jakanut kuin satunnaisissa erikoistilanteissa.
Tekstin varsinaisessa ytimessä on kuitenkin musiikki. Kovin syvälle eri periodien detaljeihin rajallinen sivumäärä ei tosin tarinan kertojaa päästä. On selvää, että esimerkiksi Suomi-rock -kulttuurihistorian kannalta olennaisista Raittisten esiintymis- ja levytysuran pioneerivuosista 50-luvun lopulta The Esquiresin ja The Soundsin kautta The Boysin perustamiseen 1964 saakka olisi ollut ammennettavissa enemmänkin kiintoisia kuvauksia kuin nyt tarjotun niukahkon 15-sivuisen referaatin verran. Siitäkin huolimatta, että samoja tapahtumakulkuja on toki ruodittu jo aiemmin sekä yleisissä musiikkiopuksissa että Jussin omissa muistelmissa.
The Boys -instituutiota käsittelevän hieman huolellisemman katselmuksen jälkeen kirjan fokus painottuu tietenkin Eeron listaykköseksi heinäkuussa 1968 nousseella Vanhalla holvikirkolla käynnistyneeseen soolouraan sekä menestyksen rinnalla kontrastinomaisesti vähemmän sukseentäyteisiin jaksoihin vaihtelevien bändikokoonpanojen kuten Helpin, Poisonin, Groonin, Rotoxin, Ballin ja Boxcarin parissa. Lisäksi Raittinen käyttää aikaa palatakseen takaumissaan komennukselle Tasavallan Presidentin jäsenenä vuosina 1972–74. Tuolloin hän sai melko kylmiltään paitsi sovitettavakseen Frank Robsonin jättämät suurinumeroiset vokalistin saappaat, myös kohdattavakseen jo liikkuvan junan kyydissä Pressan vaateliaan huippusoittajakunnan sekä kansainvälisen yleisön kovat odotukset. Kirja luo käsityksen, että armottominta palautetta näistä ajoista Eero antaakin lopulta itse itselleen.
”Mies matkallaan” sivuaa luvuissaan tämän tästä termiä blues, mikä onkin Eeron laajaa tyylillistä repertuaariarkkua penkoessa aiheena likimain ohittamaton. The Boysin kanssa levytetyt 60-luvun merkkiteokset, kuten Route 66, So Glad You’re Mine, Stormy Monday Blues, I Just Wanna Make Love To You ja Fine And Mellow olisivat jo sellaisenaan riittävä peruste Raittisen lisäämiseksi osaksi globaalia Blues Hall of Famea. Se ei kuitenkaan hänelle vielä riittänyt. Saatuaan vapaat kädet legendaarisen ”Eeron elpee” -pitkäsoittonsa tekoon laulaja johdatti vuonna 1970 suomalaisen bluestulkinnan kertaheitolla sellaiselle vaativuustasolle, että harvat vastaavassa onnistuivat noihin aikoihin maan rajojen ulkopuolellakaan. Tässä mielessä on pieni harmin poikanen, että näinkin uraa uurtava aikaansaannos ei kirvoita teosta kuin lyhyehköön rutiiniselvitykseen – ei sittenkään, vaikka kirjassa kyllä todetaan Eeron itsensäkin pitävän levyä edelleen yhtenä tärkeimmistä virstanpylväistään. Lisäosviittaa sessioiden kulkuun ja silloiseen vastaanottoon olisi etsivä löytänyt halutessaan vaikkapa Janne Örnbergin toimittamasta ja erityisesti puheena olevaan esikoisalbumiin keskittyvästä Eeron haastattelusta BN-numerossa 5/2016. On valitettavaa, ettei Suomen pitkäikäisimpiin popkentän julkaisuihin lukeutuvaa Blues Newsia ole mainittu teoksessa käytettyjen kirjallisuuslähteiden luettelossa lainkaan, vaikka muutoin kotimaisia aikakauslehtiä onkin valmistelussa hyödynnetty runsaalla otannalla aina Ruotuväkeä myöten. Kenties astetta huolellisemmalla aineistopohjatyöllä myös muutamat sitaatti- ja leipäteksteissä esiintyvät, epäilemättä lähinnä muistin varassa kirjatuiksi tulleet pienet asiavirheet (joita mm. teemaan diskografistin ominaisuudessa yksityiskohtaisesti perehtynyt Raimo Öystilä on avannut tarkemmin ”Rytmimusiikin syke” -verkkosivustonsa taannoisessa kirja-arviossa) olisivat saattaneet karsiutua minimiin.
Sopuisasti kirja säästää noin puolet sisällöstään ajalle 90-luvulta nykypäivään. Päätös on perusteltu, sillä veteraanin vauhti varsinkin nuoremman muusikkosukupolven edustajien kuten Jo’ Buddyn, Knucklebone Oscarin sekä Hustle Fuzz- ja American-yhtyeiden kanssa on vain kiihtynyt kiihtymistään tätä hetkeä lähestyttäessä. Niiden tavoin myös luotsaamiensa Kansainväliset seikkailijat-, Noisy Kinda Men- ja Eldis-orkesterien sekä kiitellyn SF-Blues -kiertuekaravaanin matkassa Raittinen on päässyt viime vuosina rakentamaan taiteilijakuvaansa suosiokkaasti yhä uudelleen itselleen kaikkein kotoisimpien musiikinlajien parissa.
Hienovaraisesti ja sulavasanaisesti juonta eteenpäin kuljettavan Elina Saksalan konkreettisin onnistuminen kirjailijana taas on se, että itsensä sijaan hän on saanut nimenomaan Eero Raittisen äänen välittymään lukijalle vakuuttavalla, paikoin kieltämättä elämäkertakerronnaksi harvinaisen koruttomalla mutta taatusti rehellisimmällä mahdollisella tavalla.
Pete Hoppula
(julkaistu BN-numerossa 1/2021)
