MARKO AHO, ANTERO GUSTAFSSON, KALLE VANHAPELTO – Jaetut retket, kerrotut tarinat
(Maaseutumusiikki, ISBN 9789529452125, 480 s.)
Mitä helvettiä! Kokonainen kirja – ja vielä moinen järkäle? Ja aihehan on lehdessämme useinkin esitelty Jytäjemmarit, solistinaan Pekka Myllykoski. Lyhyemmin PM&JJ. Mistä on kyse?
Nykyisin jo legendan maineeseen kohonnut Pekka Myllykoski on tietenkin tullut suuren yleisön tietoisuuteen Freud Marx Engels & Jung -yhtyeen keulakuvana. Bändillä oli ylä- ja alamäkiä (ei suosiossa, mutta monessa muussa mielessä), joten Pekka ehti puuhastella kaikenlaista muutakin. Mutta oli orkesteri mikä hyvänsä, hänen laulunsa oli aina tunnistettavissa. Niin olivat usein myös laulujen aiheet, jotka eivät olleet aina niitä ruusuisempia – ruusun piikkejä tosin unohtamatta.
Myllykoskestahan tehtiin dokumenttielokuvakin, kai pariin kertaan myös maamme televisiossa esitetty ”Mystinen metsätyömies”. Se oli omiaan valottamaan taiteilijan persoonaa monelta kantilta, mutta…
Kieltämättä, kun dokumentin ensimmäistä kertaa näin, se vaikutti oikein hyvältä. Toisella kertaa tunnelma pääsi kuitenkin väljähtymään. Haastateltavina oli paljon henkilöitä, jotka eivät Pekkaan olleet juurikaan yhteydessä vuosikymmeneen, ja keskeiseksi sisällöksi tuntui nousevan taiteen sijaan alkoholismi. Tietysti, ymmärrettävää, sillä sehän katsojia varmaan enemmän kiinnostaa kuin joku verbaalinen lahjakkuus.
Pitkäaikainen ystävyys, yhteistyö ja avunantosopimus Jytäjemmarien kanssa sai bändin miettimään, tuliko dokumentissa kaikkea kerrottua tasapuolisesti. Siitä siis kirjan kimppuun kävivät Marko Aho, Antero Gustafsson ja Kalle Vanhapelto. Miehillä kun tuntui riittävän yli äyräiden tarinoita kerrottavaksi. Tarinoita, jotka kuvasivat Pekkaa heidän mielestään monipuolisemmin. Kieltämättä Pekka Myllykoski ansaitseekin ns. toisen kierroksen.
Mutta tämän arvion pitäisi tulla ”BN lukee kirjallisuutta” -otsikon alle! Onko tämä oikeaa kirjallisuutta? Kolme ukkoa horisee menneitä ja kirjaa ne ylös ja painattaa kirjaksi. (Kieltämättä olen joskus törmännyt väitteisiin, ettei Blues Newskaan edusta oikeaa journalismia – saattaa pitää paikkansa.) Mutta toisaalta – eihän PM&JJ ollut koskaan edes ”oikea” bändi. Sehän oli lähinnä muutaman musikantin omituinen tapa huvittaa itseään. Kyllähän siitä hupia riitti meille ulkopuolisillekin. Pakko väittää, että ”kolmen ukon horinatkin” ovat oikein viihdyttäviä.
Kirja perustuu siis pääosin muisteluihin Jytäjemmarien ja Myllykosken yhteisistä mökkisessioista. Niissä saatiin aikaiseksi kokoonpanon levytykset, mutta yhteistä aikaa vietettiin muutenkin mitä moninaisimmissa merkeissä. Myllykosken tarinoita tuli näin ollen kerrottua näillä jaetuilla retkillä. Niiden pohjalta Pekka osoittautuukin huomattavasti monitahoisemmaksi mieheksi kuin vain suuren yleisön näkemä ”juoppokantrin isä”. Tämänhän toki kaikki Pekan tunteneet tietänevät ennestäänkin.
Myös Jytäjemmarit (Aho, Gustafsson ja Vanhapelto) pääsevät kertomaan musiikillisesta historiastaan. Se ei ole vähäinen, vaikka ei aiemmin valtaväestölle turhan tutuksi ole tullutkaan. Myyräntyö on sananmukaisesti syvällisempää toimintaa (sitähän se ”undergroundcountry” tietenkin on), kuin pintaliitojulkkujen menestys. Musiikkitaustassa siis pitkälti pitäydytään, vaikka ehkä välillä myös sivupoluille yksityiselämän syövereihin saatetaan hairahtua. Niin bändivaiheiden kuin muunkin setvimistä riittää melkoisesti.
Osansa sivumäärästä lohkaisee kappaleiden lyriikat ja kertomukset niiden synnystä. Monelle lukijalle, erityisesti Jytäjemmareiden levyjä kuunnelleille, nämä osiot saattavat olla jopa kiinnostavinta antia. Mikäli epäselvyyksiä on jäänyt, saattavat mysteerit nyt selvitä. Ja tietenkin monen huonokuuloisemman kannalta pystyy nyt hahmottamaan sanoitusten sisällön paremmin.
Meitä lukutaidottomia luonnollisesti ilahduttaa kirjan kuvitus. Vaikkei mistään varsinaisesta valokuvataiteesta aina välttämättä ole kyse, ovat napsautukset hauskoja. Nehän sananmukaisesti värittävät kirjaa. Lisäksi kuvat tuovat sessioiden luonnetta lähemmäksi lukijaa/katsojaa. Melkein pornoakin on havaittavissa. Sivistyneemmille on tarjolla myös historiallisia lehtileikkeitä.
Kyllähän kirjasta huomautettavaakin löytyy. Jopa tällaisen lyhyen matematiikan oppimäärän juuri ja juuri läpäisseelle nuo juomamäärät, joita kirjassa on lueteltu, tuntuvat hieman alakanttiin lasketuilta. Jonkun terveysviranomaisen mielestä noitakin voisi varmaan kauhistella. En silti usko, että noin hienoa jälkeä olisi niin pienillä promilleilla onnistuttu tekemään. Mutta kauheinta luettavaa oli, että nämä mainiot taiteilijat mökkiretkillään heittivät nuoruuttaan hukkaan juomisen sijaan katsomalla matkatelevisiosta ”urheilua”, eli ravia ja formuloita! Ei voi olla totta, sillä siinä kyllä uskottavuus kärsii! Tätä ei voi kai antaa anteeksi eikä ehkä edes unohtaa.
Mutta lopputulos on noista epämiellyttävistä seikoista huolimatta positiivinen. ”Jaetut retket, kerrotut tarinat” on itsestään selvä pakkohankinta kaikille Pekka Myllykosken faneille ja suositeltava myös suomalaisen kantri- tai muunkin musiikin ystäville. Se on erinomaisen lupsakkaa luettavaa myös vaikkapa kesäterasseille. Ratoksi vaikkapa Kallen ja Jallun seuraksi – keitä sitten lienevätkään.
P.S. Lukuhetkien taustalle kannattaa luonnollisesti hankkia Myllykosken ja Jytäjemmarien musiikkia, vaikka kaikilla valveutuneimmillahan levyt toki jo ovat. Mikäli joku puuttuu, niin niitä saanee sieltä täältä levykaupoista (niin kauan kuin niitä riittää – siis sekä levyjä että kauppoja). Varmin tapa on tietenkin tilata suoraan Maaseutumusiikista. Ohjeet löytynevät jostain netistä. Ei muuta kuin Maaseutumusiikin t-paita päälle, kylmä juoma käteen ja ihmettelemään (menneen) maailman menoa!
Honey Aaltonen
(julkaistu BN-numerossa 3/2021)
