SARI AUTIO – Jyväskylän bluesihme! Blues Live! ry 40 vuotta
(Jyväskylän Blues Live ry, ISBN 9789529446070, 296 s.)
Kotimainen blueshistoriankirjoitus on viettänyt vuosikymmeniä melkoista hiljaiseloa, mutta 2020-luvulla tämäkin vaiettu aihepiiri on päässyt ottamaan jo useamman kelpo loikan kohti parempaa dokumentoinnin tasoa. Erja Lyytisen ja Jo’ Buddyn kaltaiset musiikinlajissa profiloituneet artistit ovat eittämättä omat kovakantiset opuksensa ansainneet, mutta yhtä lailla tärkeää on myös muistuttaa, ettei tätä sinivalkosävelistä tarinaamme olisi millään tapaa mahdollista kertoa aukottomasti ilman aatteellisia yhdistyksiä, joiden harjoittama ruohonjuuritason toiminta on iät ajat ollut voimallisin tae harrastekentän aktiivisuudelle. Juuri tällainen merkittävä puuhataho on ollut Finnish Blues Societyn alajaostosta itsenäiselle taipaleelleen 1981 siirtynyt Blues Live! ry, jonka järjestämä samanniminen festivaali on kuulunut läpi 40-vuotisen olemassaolonsa ajan syyskauden tärkeimpiin tapahtumakokonaisuuksiin Suomessa.
Taiten mustavalko- ja värikuvitettu noin 300-sivuinen omakustanneteos on Blues Live! ry:n toimintaan itsekin pitkään osallistuneen toimittaja Sari Aution odotetun pedanttia käsialaa. Graafisesta ulkoasusta on vastannut toinen yhdistyskonkari Pertti Kukkola, jonka Blues Live! -festivaalin ystävät muistanevat parhaiten miehenä tapahtuman julisteiden takaa. Niitä hän on suunnitellut 1990-luvun alusta lähtien.
Kirjan esitystapa on ymmärrettävästi pääosin kronologinen. Tästä poikkeuksena ensimmäinen takauma menneisyyteen suoritetaan kuitenkin koukkaamalla lokakuisessa sunnuntai-illassa 1990. Blues Live!läiset ovat ilmiselvästi halunneet ottaa heti kättelyssä äkäisintä härkää sarvista ja purkaa pois tunnoltaan kenties koko elintaipaleensa karvaimman pettymyksen, kun tuolloin festivaalin 10-vuotiskonsertin vetonaulaksi suurella dollarisummalla kiinnitetty Chicago-bluesin legenda Otis Rush petti sekoilullaan jokaisen läsnäolleen odotukset totaalifarssiksi osoittautuneella keikallaan. Jo Aution avaussanat välittävät episodista oleellisimman: ”Näky hotellihuoneessa enteili pahaa. 56-vuotias Otis Rush istui bokserit yllään. Pöydällä oli viinipullo.”
Ilmeikkäästi paperille vangittu katastrofipäivän kulku antaa paljon puhuvan esimerkin yhdistysläisten alati harteillaan kantamista taloudellisista ja taiteellisista riskeistä, niin itsensä kuin yleisönkin asettamista kovista tavoitteista, odotusten täyttymisistä ja täyttymättä jäämisistä sekä loputtomista ponnisteluista tapahtumien käytännön toteutuksen, päätöksenteon, rahoituksen ja markkinoinnin eteen. Peloista, suruista ja turhautumisista, mutta toisaalta myös monista ilon ja ylpeyden hetkistä. Inhimillisen ja tarttuvan kerronnan hallitseva Autio on tässä roolissa elementissään. Eritoten hän onnistuu piirtämään tekstillään tarkan kuvan asialleen viimeistä pisaraa myöten vihkiytyneen ihmismielen järkähtämättömyydestä: kun intohimo ja jääräpäisyys voittavat joskus terveen järjen käytön ja asiat vain päätetään viedä maaliin siten kuin sydän ne kulloinkin parhaaksi kokee.
Ennen kaikkea ”Jyväskylän bluesihme!” antaa kirjalliset kasvot Blues Live! ry:tä alusta pitäen puheenjohtaneelle Heikki ”Hessu” Heinoselle. Yhdistyksen kiistaton keulapersoona onkin ainoa oikea henkilö taustoittamaan itseään korostamattomalla ja usein myös pilkettä silmäkulmastaan vilauttelevalla tyylillä yhdistyksensä edesottamuksia sekä siinä sivussa omaa kauaskantoista uraansa Suomi-bluesin sanansaattajana. Blues-Hessun ohella esittely- ja suunvuoron saavat toki muutkin Blues Live! ry:n kantapukarit, kuten esimerkiksi Antero Perttunen, Veli-Pekka Jäppinen, Hannu Nyholm, Jukka Pirhonen, Ukko Pasanen, Ari Nieminen, Jouni Leino ja Jaska Prepula – joita kaikkia yhdistää toisiinsa myös muusikkous. Oman lukunsa saa lisäksi mm. Kari Kaijanaho, jonka entinen siviiliammatti Jyväskylän ylioppilaskunnan kulttuurisihteerinä taas osaltaan edesauttoi yhdistyksen järjestäytymistä sen alkuaikoina.
Autio on tarttunut toimeksiantoonsa tutkijan tarkkuudella. Käytössään olleesta laajasta lähdeaineistosta hän on rakentanut pala palalta kohti nykytilannetta etenevän jatkokertomuksen, kirjaten ylös paitsi sisäpiiriläisten näkökulmasta yhdistyksen mittavan aikaansaannoshistorian, myös suurpiirteisemmällä tasolla miltei kaikki sen tilaisuuksissa mukana olleet esiintyjät. Perusteelliset vuosikymmenittäin ryhmitellyt selvitykset vievät teoksen 20 luvusta kuusi ensimmäistä ja kaikkiaan laajuudesta noin kaksi kolmasosaa.
Ympärivuotisten festivaali- ja klubitapahtumien runsaus hallitsee vääjäämättä lukukokemusta, paikoittaisen luettelomaisuudenkin uhalla. Oman sivujuonteensa ry:n keikkakirjoon tuo vielä vanhalla höyrylaivalla järjestetyt ”Suomi Laiva Soi” -tilaisuudet, joiden merkeissä Päijänteellä on seilattu jo 31 kertaa. Bluesristeilyjen enimmäkseen kotimaisista artisteista rakentuneet ohjelmistot on koottu kirjan päätteeksi omaksi liitteekseen – kenties samaan pakettiin olisi ollut paikallaan niputtaa vielä yhteenvedon omaisesti kaikki muutkin yhdistyksen livebuukkaukset. Lista nimittäin olisi ollut jopa kansainvälisesti ajatellen mykistävä!
Autio antaa lähdeteoksille suopeasti tilaa myös lopullisessa painotuotteessa. Jyväskylän seudun sanomalehtiarvosteluja samoin kuin esimerkiksi Blues Newsin sekä viime vuosina etenkin verkkoportaali Blues-Finland.comin festivaaliraportteja siteerataan näin ollen teoksen sivuilla sangen vuolassanaisesti. Ratkaisu on tuottanut tekstin etenemiseen tietoisen toistoriskin, mutta kirjailijan vankalla ammattiosaamisella pahimmilta päällekkäisyyksiltä on joka tapauksessa onnistuttu välttymään. Suoria lainauksia on myös peräisin yhdistyksen jäsenkirjeistä, festivaaliesitteistä sekä viestinvaihdosta tapahtumaisäntien ja amerikkalaisartisteja välittäneiden ohjelmatoimistojen edustajien kesken. Viimeksi mainitut näyttäytyvätkin eräinä teoksen kiinnostavimmista osioista, yhtenä keskeisenä tekijänään menestyksekkäästi rapakon takaisia musikantteja etenkin 1980-luvulla maahan tuonut Hannu ”Kala-Hande” Salakka.
Kirjan viehättävintä antia niin ikään edustavat loppuun valitut 12 Blues Live! -vaiheisiin tai sen avainhenkilöihin kytkeytyvää erillistarinaa. Näiden muisteluiden sankareita ovat Heinosen itsensä ohella muun muassa väsymätön Louisiana Red, jota ei kertoman mukaan tahtonut saada ensin lavalta pois eikä sen jälkeen irti kitaran varresta keikan jo päätyttyäkään, Jyväskylässä saunomaankin kutsuttu mississippiläisdaami Jessie Mae Hemphill, ADHD-kohelluksellaan tapahtumajärjestäjiä huolestuttanut Little Victor sekä nuorena nukkunut Nick Curran, jonka kävijäennätyksiä rikkonutta Suomen-debyyttiä Blues Live!:ssä asianomaiset palauttelevat mieliinsä erityisen suurella lämmöllä ja kaiheudella.
Miksi kirjassa sitten puhutaan ”ihmeestä”? Talvisota-rinnastus pätee toki periksiantamattomiin suomalaisiin bluessotureihin jo aivan yleisestikin. Juuri tämän jyväskyläläis-organisaation erityislaatuista onnistumisten ja vastoinkäymisistä toipumisen sarjaa kertaillessa argumentit termin käytölle käyvät silti harvinaisen hyvin selviksi. Määrätietoisella ja laadusta tinkimättömällä työmoraalilla siunattu talkoojengi on muodostunut ajan saatossa itsekin eräänlaiseksi ”bändiksi”, joka rakkaudesta musiikkiaan kohtaan on valmis tarvittaessa vaikka ihmetekoihin. Useiden ulkomaan artistien ensiesiintymisiä Suomessa mahdollistanutta sekä tärkeällä panoksellaan myös kotikaupunkinsa ulkopuoliseen yhteisötoimintaan ja sen kehittämiseen osallistunutta ry:tä voi lisäksi kirjan perusteella hyvin syin luonnehtia valtakunnallisestikin poikkeuksellisen arvokkaaksi bluesmoottoriksi, jonka koneistossa toivon mukaan riittää löpöä vielä kilometrien päähän tulevaisuuteen.
Pete Hoppula
(julkaistu BN-numerossa 4/2021)
