LEVYARVIO: FRIED OKRA BAND – Back Into The River (Target, 2015) (BN 5/15)

Levy starttaa pörisevällä tremolokitaralla. Morten Lunnin laulettua toteavaan tyyliinsä ensimmäisen säkeistön liittyy sopivasti häröinen soolokitara mukaan – Thomas Foldberg, otaksun. Kohta jo ilmaantuvat Thomas Crawfurdin rummutkin, joten joukkue on täysilukuinen! Soitto rullaa heti startissa hyvin.

Fried Okra Bandin on mainostettu soittavan eräänlaista (tasamaan?) hill country bluesia. Flatland Groove lienee kannanotto siihen aiheeseen. Avausraidan ainekset on ammennettu bluesista ja bluesia se onkin, mutta tarkempi määrittely on parasta jättää tekemättä. Olisiko kaupungin kaduille siirretty hill country blues vaikka hill street bluesia? Ehkei sentään…

Heti levyn alkumetreillä vakuutun siitä, että arviointi ei tule olemaan vastenmielinen urakka – eikä urakka ensinkään.

Tyyliltään junttaavampi Don’t Go North saa peräänsä hitaan I Never Felt Lostin. Sen maalaileva äänimaisema ja hitusen vaikertava laulu piirtävät verkkokalvoille kuvia led-valoin koristellusta ilmalaivasta.

Omintakeisesti ontuen loikkivan rumpukompin päälle rakentuva Who Is It For on paikoittain jopa uhkaava tilitys. Sävyltään positiivisempi My Kind Of Woman sen sijaan yllättää olemalla terhakkaa amerikanrokkia ramoneskuoroineen kaikkineen. Verkkaisen harkitsevaisen kitaran tahtiin starttaava I Can’t Help You Out kerää ensimmäisen minuutin aikana hyvän jännitteen, joka purkautuu väistämättömästi lähestyvään tärskyyn ja bändi heittää pökköä pesään.

Stay No More saa hyvän lisän rumpali Crawfurdin mandoliinista. Isompia hilipateja ei maniskalla tarvitse pilpottaa vaan pelkkä vähäeleinen komppauskin riittää piristämään äänimaisemaa. Piristeeksi voitaneen laskea myös Lunnin soittama diddley-bow. Whitest Boy In Town buugeilee sen viemänä komiasti.

Ten Times Man on raskassoutuinen riffittely, sen päälle Whacky Shack nostaa väkisin hymyn huulille. Simppelissä, komppivaihteluin maustetussa instrumentaalirokkauksessa on pidättelemätöntä tenhovoimaa. Lopuksi Fried Okra Band pistää vielä kitarat pörisemään ja sliden ulvomaan. What’s Wrong kruunaa reilun puolen tunnin annoksen tasamaan groovea.

Marko Aho
(julkaistu BN-numerossa 5/2015)

Share