Blues News 2/2019 (#296)

Lehden pääkirjoitus

Huhtikuussa 2019

Vuodesta 1983 ilmestyneen rock- ja popmusiikkilehden Rumban ilmoitus printtiformaattinsa lakkauttamisesta kannattamattomana tulevan toukokuun aikana antoi jälleen karun opetuksen painettua mediaa piinaavasta sukupuuton uhasta. Vähiin alkavat käydä kilpasisarukset, eikä tällaista kehityssuuntaa voi millään tarkasteluasteikolla pitää suotuisana Blues Newsinkään keskuudessa, vaikkei oma aatteellinen toimintamme pohjaudukaan yksioikoisesti taloudellisen edun tavoitteluun. Valitettavan katoavaiseksi puuhastelumuodoksi on nykyisen teknologiankulun jaloissa tallautunut myös oman musiikkiharrasteeni ”filosofiassa” jo pentuvuosista alkaen tärkeässä roolissa ollut diskografioiden, kotoisemmin levytysluetteloiden laatiminen. Aikana ennen kaikkitietävää, -näyttävää ja -soittavaa internetiä sekä digitaalisia datapankkeja, olivat itse kootut diskografiat likimain jokaisen kaltaiseni maanikkolevynkeräilijän arkipäivää. Eivät nekään aina virheettömiä olleet, mutta ainakin käyttökelpoisimpia juuri omiin tarkoitusperiin. Tätä nykyä etsinnän kohteiksi useimmin päätyvien artistien tuotannot räpsähtävät näytölle riittävällä tarkkuudella jo yhden huolella mietityn hakukone-lauseen avulla. Toista oli vielä allekirjoittaneen teini-iässä, jolloin varttuva pieni tutkijasieluni alkoi yhä kiihkeämmin kaivata juurimusiikin kuuntelun, soittamisen ja levykauppashoppailun rinnalle myös muunlaisia virikkeitä yhä syvemmälle äänitehistorian detaljitasolle tähdänneen informaationnälän tyydyttämiseksi. Uteliaisuus johdatti tietenkin ensin aiheeseen vihkiytyneiden Goldminen ja Record Collectorin tapaisten keräilijälehtien sekä yhtäaikaisesti myös massiivisten diskografia- ja hittilistakirjojen äärelle. Minulle muiden Blues Newsin lukijoiden tavoin kävi mm. selväksi, että painavin Sana löytyi Mike Leadbitterin ja Neil Slavenin ”Blues Recordsista”. Monelle meistä asian laita on tosin tismalleen näin yhä tänäkin päivänä. Vielä kuluvan vuosikymmenen alussa muun muassa Bob McGrath teki ansiokasta työtä tuomalla markkinoille lukuisia todella pedantteja jättiopuksia, kuten Leadbetter-Slavenin uusitun ja jatko-osilla täydennetyn ”The Blues Recordsin” sekä huikean ”R&B Indies” -sarjan.

Tripla-w:n vallankumouksessa on alkanut näyttäytyä kattavan tiedonmetsästyksen kannalta aidosti luotettavaa laatutasoa oikeastaan vasta 2010-luvun varrella, kiitos ennen kaikkea maailmanlaajuisesti aktivoituneiden keräilijöiden kollektiivisen panoksen voimin alati vahvistuvien 45cat.com- ja discogs.com -sivustojen. Sitä ennen netissä ansioituivat lähinnä yksityishenkilöt omine pioneeriprojekteineen (kuten hurjat määrät LP-levyjen sisältötietoja kerännyt Both Sides Now, levy-yhtiöiden sinkkutuotantoihin satsannut Global Dog Productions sekä blues- ja soul-hörhöille suunnatut Soulful Kinda Music, Jazz Discography Project, Soulfulkindamusic, Soulwalking, Red Saunders Research Foundation, Stefan Wirz’s American Music Site ja Sir Shambling’s Deep Soul Heaven). Apuaan diskografisteille tarjosivat myös sekä eBayn, GEMMin, CdandLP.comin ja Musicstacin tapaiset ”kirppissivut”, edellisten myyntitilastoja yhteen koonneet Popsike ja Rate Your Music että isossa kuvassa myös 1995 perustettu megalomaaninen AllMusic. Suomessa juurimusiikillista nettitietoutta ryhtyi diskografiatarkkuudella jakamaan ensimmäisten joukossa Tapio Väisäsen edelleen toimivat Fin-A-Billy-sivut vuonna 1996. Printtiformaatissa vuoteen 2005 saakka jatkanut Soul Express -aviisi viritti niin ikään nettipalvelujaan jo 90-luvulla, nousten sittemmin alansa arvostetuimpien onlinejulkaisujen joukkoon. Vastaavasti suomalaislevytysten parissa merkittävää verkkokulttuurityötä ovat pitkään tehneet myös herrat Raimo Öystilä (Rytmimusiikin syke) sekä Erik Dahlström (Suomen Rock’n’Roll Arkisto).

Koko perinteinen diskografiamaailma on siis ollut rajussa muutoksessa – tai pikemminkin tukehtumassa tietotulvan alla tekijöilleen vaivaansa nähden turhauttavan vähälle huomiolle jäävänä ja vanhanaikaiseksi koettuna informaatiokanavana. Pienistä johtolangoista aiemmin rakentunut salapoliisioperaatio on menettänyt paljon kiehtovuudestaan. Levyluetteloita näkee yhä harvemmin myös painetuissa julkaisuissa, ja siinäkin mielessä BN lienee yksi harvoista vanhan liiton pukareista. Omasta intohimoisesta ja pinttyneestä tavastani tutustua uusien kiinnostavien musiikintekijöiden tekemisiin näkö- ja kuulokokemusten lisäksi myös levyjen kataloginumeroiden, äänitys- ja julkaisuajankohtien sekä sessiosoittajatietojen kautta en silti ole aikeissa luopua – olkoon siitä eräinä todisteina myös BN:n sivuilla majailevat Bluespedia- ja Instropedia-tietokannat. Melkoinen edelläkävijä oli muuten Blues News -saitti itsekin. Aloittihan se elonsa jo 1995, parisen vuotta varsinaisten kotikäyttöön tarkoitettujen nettiyhteyksien lanseeraamisen sekä vain joitakin kuukausia ensimmäisen suomalaisen musiikkiportaalin, syyskuussa 1994 Jarmo ”Latvis” Latva-Äijön toimesta avatun Rockdatan jälkeen. Kauan eläköön tieto, etenkin luettelomuotoon puettu nippeli-sellainen!

Pete Hoppula
(julkaistu BN-numerossa 2/2019)