Pete Hoppula:

BIG PETE PEARSON

ARIZONA-BLUESIN PIKKUJÄTTILÄINEN

Big Pete Pearson on kuulunut Arizonan bluesmaailman silmäätekeviin jo 1960-luvulta lähtien. Säännöllisesti keikkailleesta ja asuinalueensa aloittelevien bluesartistien pyyteettömänä isähahmona toimineesta Pearsonista muovattiin kotiseudullaan julkkis jo vuosikymmeniä sitten – siitäkin huolimatta, ettei mies ollut julkaissut ainuttakaan levyä ennen 2000-lukua. Laajemmalta mediahuomiolta sekä fyysisesti että lauluääneltään suuri mies on silti onnistunut piilottelemaan hämmästyttävän pitkään.

Lewis Paul "Big Pete" Pearson syntyi Jamaikalla 4.10.1936. Nuoruutensa hän kuitenkin vietti isovanhempiensa luona babtistikommuunissa St. Johnsissa lähellä Austinia, Teksasia. Peten isoisä oli saarnamies ja isoäiti pyöritti paikallista lähetysseuraa, joten poikakin tuli solmineeksi jo varhaisella iällä läheisen ja rakkaan suhteen musiikin kanssa kirkollisten toimitusten välityksellä. Isovanhemmat patistivat Peten myös pianotunneille. Nuorukainen ei erityisemmin innostunut pianonsoitosta, muttei pistänyt vastaankaan – olihan kyse kuitenkin musiikista, se riitti hänelle tässä vaiheessa.

Pianon lisäksi Pete oppi soittamaan omatoimisesti myös kitaraa ja bassoa. Isoäidiltään hän puolestaan omaksui kädestä pitäen laulamisen niksit. Ensimmäisen julkisen keikkansa hän suoritti 9-vuotiaana paikallisessa kaljabaarissa nimeltä Triple J, tietenkin salassa isovanhemmiltaan, jotka kuvittelivat pojan olevan kirkossa laulamassa gospelia.

Original Hymn Revivers 1950-luvulla, Pete Pearson vasemmassa laidassa ja
Peten ensimmäinen vaimo mehiläispesäkampauksessa pari naista oikeaan
päin (ctsy Big Pete Pearson)

Vähitellen L.P. Pearson -nimellä esiintyneestä Petestä tuli vakiovieras Austinin itälaidan räkälöissä, kuten Victory Grill, Charlie's Playhouse, Big Mary's Bar & Grille, Ernie's Chicken Shack ja Sam's Showcase. Paikkojen raadollisuus ja asiakaskunnan paheelliset elämäntavat olivat toki nuorenmiehen tiedossa, muttei hän voinut mitään kutsumukselleen. Hyvässä myötäisessä olleen artistinuran eteen kannattikin ottaa pieniä riskejä.

1950-ja 1960-lukujen taitteen jukejoint-vaiheeseen sisältyi myös jäsenyys basistina Henry (H.L.) "Blues Boy" Hubbardin yhtyeessä The Jets. Bändi pääsi ainakin kerran myös levytyspuuhiin laulaja-trumpetisti A.J. Manorin taustalla Austinissa v. 1963. Sinkulla "I Know The Blues Are Blues" / "Longing For You" (Twirl 105) soittivat Hubbard (kitara), Pearson (basso), Walter Shaw (tenorisaksofoni), Alvin Henderson (piano) sekä Ural DeWitty (rummut).

Ajoittain Pete vaikutti myös kitaristi-laulaja Tyler D. "T.D." Bellin liidaamassa The Cadillacsissä, jonka kantaesiintymispaikka Austinissa oli Johnny Holmesin isännöimä Victory Grill. Lisäksi hän toimi keskeisenä vaikuttimena ja soitonopettajana serkulleen W.C. Clarkille. Nykyisin sukulaisista huomattavasti tunnetumpi Clark vasta käynnisteli omaa uraansa siinä vaiheessa, kun Pearson oli jo painanut täyttä höyryä useamman vuoden ajan.

W.C. Clark ja Big Pete Pearson (ctsy Bob Corritore)

PHOENIXIIN

Big Pete tutustui Phoenixin elämänmalliin jo 1950-luvun lopulla. 1960-luvun alkupuolella hän muutti seudulle pysyvästi. Ensimmäisen keikkakiinnityksen tarjosi kosketinsoittaja Duke Draper. Oklahomassa vuonna 1918 syntynyt ja Detroitissa kasvanut Draper, oikealta nimeltään Jimmy Staggers, aloitti omat musisointinsa Salt Lake Cityssä, Utahissa gospelyhtyeen The Rocky Mountain Boysin rumpalina. Phoenixiin hän muutti vuonna 1956 ja liittyi yhtyeeseen The Tads laulaen sooloääntä bändin samana vuonna julkaistulla Lee Hazlewoodin tuottamalla Liberty Bell/Dot-sinkkuraidalla "The Pink Panther". Vuonna 1997 kuolemaan päättyneen soolouransa aikana Duke Draper ei tiettävästi saanut aikaiseksi kuin yhden omissa nimissään julkaistun levyn, vuonna 1965 DKR-merkillä ilmestyneen singlen "The Goose" / "Up And Out". Varmaa tietoa ei ole, kuuluiko Pearson hänen yhtyeeseensä juuri tässä vaiheessa.

1960-luvun puolivälin tienoilla Pete liittyi phoenixilaisen valkoisen kitaristin ja orkesterinjohtajan Jimmy (Jimmie) Knightin johtamaan Knights of Rhythmiin. Lisänimellä "The white Ike Turner" tunnettu artisti julkaisi yhtyeensä kera vuoden 1961 tienoilla vahvasti Ike-vaikutteisen instrumentaalisinkun "Flyin' High Pt.1/2" (Top Rock CP 7038) sekä levytti pari muuta neliviitosta Phynk-merkille vuonna 1962 (Phynk 2146: Mike Mitchell with Jimmie Knight: "This Is My Destiny" / "There's Something Going On", Phynk 1753: Jimmie "Playboy" Knight with Henry "Mojo" Thompson, vocals: Little Anne / Henry "Mojo" Thompson: At Nadens Ebony Door, instr.). Knight oli sittemmin tutustunut henkilökohtaisesti idoliinsa Ike Turneriin, jonka kertoman mukaan kitaristi oli muuttanut jossakin vaiheessa Kaliforniaan, missä hän oli kuollut muutamia vuosia sitten. Arizonalaisen juurimusiikin erityisasiantuntijan John Dixonin mukaan Phoenixissa vuosien 1959 ja 1960 vaihteessa taltioituja, toistaiseksi julkaisemattomia Jimmie Knight –äänitteitä on olemassa kuusi kappaletta. Näistä "Jumpin' In The Munin'" ja "Soul Plus Funk" ovat instrumentaaleja ja loput neljä, "Heartache", "Just One More Drink", "Your Cheatin' Heart" ja "Tore Up", L.P. "Big Pete" Pearsonin tulkitsemia lauluraitoja. Esitysten alkuperäiset master-nauhat ovat tällä hetkellä saksalaisen Bear Family Recordsin hallussa.

Big Pete Pearson ja Lowell Fulson (ctsy Bob Corritore)

1970-luvun lopulla Pearson toimi solistina keikkaorkestereissa, kuten Drivin' Wheel ja The Detroit Blues Band. 1980-luvulta eteenpäin hän ryhtyi vetämään omaa Big Pete Pearson Blues Bandiaan, joka esittäytyi usein myös nimellä The Blues Sevilles. Monien paikallisten muusikonalkujen koulutusleirinä toimineessa ryhmässä soittivat 1980-luvulla mm. fonistit Bernard Williams (Dyke & the Blazers), Bob Tate ja Emerson Carruthers, kosketinsoittaja Dr. Fish sekä vuonna 1981 Chicagosta Phoenixiin muuttanut huuliharpisti, radiojuontaja ja tuottaja Bob Corritore. 1990-luvulla yhteiskeikkoja Pearsonin kanssa teki myös San Antoniossa v. 1938 syntynyt ja 1950-luvulla Phonenixissä The Tads-yhtyeessä Duke Draperin tavoin vaikuttanut laulaja Henry "Mojo" Thompson. Useita miehistönvaihdoksia vuosien varrella kokeneen Blues Sevillesin viimeisimmän kokoonpanon muodostivat Moe Denham (laulu/koskettimet), Kirk Hawley (kitara), Kati Ingino (basso) ja Alvieto Robinson (rummut).

Vuonna 1998 tuolloin 61-vuotias Big Pete ilmoitti luopuvansa keikkailusta ja muuttavansa eläkepäivikseen Maineen, Uuteen Englantiin, missä kuulemma sijaitsivat hyvät kalastusvedet... Siltä erää viimeinen Blues Sevilles -konsertti oli jo sovittu pidettäväksi Phoenixissa 9.5.1998, jonka jälkeen taustabändi aikoi jatkaa soittelua omissa nimissään. Jokin kuitenkin sai Peten pyörtämään päätöksensä ja pitäytymään musiikinteossa. Vuonna 2001 oli aika lopulta kypsä myös soololevylle.

Big Pete 80-luvulla (ctsy Bob Corritore)

ONE MORE DRINK
(Blue Witch #), '01
(1) One More Drink (2) Trustworthy Woman (3) Muddy Kind Of Love (4) 24 Hours A Day (A Tribute To T.D. Bell) (5) You Know I Love You (6) Like A Rooster On A Hen (7) No Love Lost (8) Do Me (9) She's Hot, She's Fine (10) Catfish & Whiskey

Phoenixin monimuotoiseen, mutta ulospäin kiusallisen vaatimattomana näyttäytyneeseen bluesklubitarjontaan pitkään tutustunut pariskunta Dale Baich ja Judy Marut olivat päättäneet esitellä kotikaupunkinsa musiikkihahmoista vaikuttavimman, Big Pete Pearsonin, myös suurelle yleisölle. Tarkoitusta varten he perustivat oman levy-yhtiön Blue Witch Records ja tarjosivat Petelle mahdollisuuden levyntekoon. Clarke Rigsbyn tuottamana syntynyt albumi "One More Drink" osoittaa heti vastustamattomasta kitaraintrosta käynnistyvästä tanakasta rytistyssoulblues-nimikappaleestaan lähtien päätöksen olleen oikea. Pearsonin lauluääni on yhtä muhkea kuin mies itsekin. Jerry Donaton saksofonin ja Tom Milesin trumpetin muodostama puhallinvoima pistää koneen todenteolla liikkeelle ja Tom Mahonin maukkaat pianofillit vielä viimeistelevät juhlavireen. Bob Corritoren räjähtävät huuliharppusoolot ovat silkkaa mannaa eikä piiruakaan matalemmalle tasolle jää Pearsonkaan omine kitarasooloineen. Samassa uptempossa pidetään hikeä yllä myös mm. komealla fonivetoisella versiolla Ted Jarrettin Nashville-klassikosta "25 Hours A Day". Soolokitaristina Pearson sen kuin parantaa tahtiaan ja napakka komppikolmikko Tom Grills (kitara)-Jack Tutt (basso)-Alvieto Robinson (rummut) huolehtivat, että loputkin hyvältä äänilevyltä edellytettävät perusasiat ovat kunnossa. Hulppea maanläheinen shufflevaihde on päällä myös Big Peten omalla "Do Me:llä", jolla Corritore laskettelee levyn rupisimmat harppusoolonsa. Dr. Fishin Hammond B3 -urkujen liidaamaa hidastempoista B.B. King –sävytteistä ja voimakkaan tunnepitoista soulbluesosastoa edustavat "Trustworthy Woman" sekä kuninkaan omasta tuotannosta poimittu levyn toinen lainapala "You Know I Love You". Uhmakkaan komeita slovareita ovat myös pianon ja kitaran yhteispelinä rullaava "Like A Rooster On A Hen" sekä aggressiivisena puhallin-kitarasovituksena esitettävä "No Love Lost". Mahonin piano-osuudet täydentävät jälleen kokonaisuutta. Selkeämmin funkypotkulla ryyditetyt torvi-urkunumerot "Muddy Kind Of Love" sekä päätöspari "She's Hot, She's Fine"-"Catfish & Whiskey" eivät nekään jätä epäselväksi, kuka on 2000-luvun vitaalein r'n'b-pappa Arizonassa.

I'M HERE BABY
(Blue Witch BWR 102), '07
(1) Too Many Drivers (2) Tin Pan Alley (3) The Way I See It (4) Worried About My Baby (5) I'm Here Baby (6) Big Leg Woman (7) The Highway Is Like A Woman (8) Pete & W.C.'s Blues Medley (9) Possum Up A Tree (10) Natural Ball (11) My Baby Is A Jockey (12) Texas Blues Memories

Bob Corritore oli perustanut Phoenixiin v. 1991 oman Rhythm Room -nimeä kantaneen musiikkiravintolansa ja koonnut ympärilleen timmin, autenttisella Chicagobluessaundilla soittavan housebändin vakituiseksi yleisönviihdykkeeksi sekä luonnollisesti myös komppaamaan paikkaan esiintymään buukattuja sooloartisteja. Bändin meininkiä voi ihastella vaikkapa Hightone-merkin kuutisen vuotta sitten julkaisemalla kokoelmalla "Rhythm Room Blues" (HCD 8139). Tätä nykyä Corritoren ohella Rhythm Room All-Starsin ydinryhmän muodostavat Sam Layn, Jody Williamsin, Billy Boy Arnoldin ja Dennis Binderin kanssa pitkin poikin maailmaa kierrelleet ja levytelleet kitaristi-laulaja Chris James ja basisti Patrick Rynn, New Yorkista Phoenixiin kotiutunut kitaristi Johnny Rapp sekä William Clarken viimeisen taustabändin ja The Paladinsin entinen rumpali Brian Fahey. Big Pete Pearson lyöttäytyi hänkin eräässä vaiheessa All-Starsin jatkeeksi ja toimii nyt ryhmän vakituisena jäsenenä.

Ensilevynsä jälkeen aikaisemmat eläkelöitymisaatteensa kokonaan haudannut Big Pete jatkoi tiivistä keikkailua sekä oman bändinsä (johon kuuluvat tällä hetkellä mm. 1970-luvulta asti mukana musiikkikuvioissa olleet rumpali Thomas "Freight Train" Walker, kitaristi Mike Howard ja Detroitin funk-ympyröissä edellisillä vuosikymmenillä vaikuttanut basisti Terry "T.D.") että Rhythm Room All-Starsin kanssa. Corritore ja muut rhythmroomilaiset häärivät taustapiruina myös Peten keväällä 2007 ilmestyneellä, Clarke Rigsbyn Tempest Recording -studiossa Arizonan Tempessä äänitetyllä kakkosalbumilla "I'm Here Baby". Pete ja All-Stars tosin saivat sessioihin avukseen vielä edellisiäkin tyjymmän allstars-vierailijaporukan.

Chess-saundisella reippaalla shufflella albumin korkkaava "Too Many Drivers", samankaltaista Chicago-poljentoa edustava "Worried About My Baby", nykivä bluestanssirenkutus "The Way I See It", mudanmakuinen swampblues "I'm Here Baby" sekä jykevästi laulettu harppuboogierunttaus "My Baby Is A Jockey" hoidetaan Rhythm Room All-Stars -peruscombon säestyksellä kera pianisti Matt Bishopin - ja hommahan pelittää kuin vimmattu. Hitaaseen harppuklassikkoon "Tin Pan Alley" pistäytyy vuorostaan viskomassa herkullisia pianoriffejä Clay Swafford. Mississippin rujoa downhome-suobluesia "Possum Up A Tree" ovat puolestaan tehostamassa kitaristi Kid Ramos, pianisti Tom Mahon sekä Howlin' Wolfin' ja monien muiden maineikkaiden bluesmiesten kanssa ennen muinoin rumpuja soitellut Chico Chism. Sama kopla jatkaa äänessä myös vanhalla shufflebluesilla "Natural Ball".

Funkytempossa jyystävällä "Big Leg Woman:lla" alkaa olla muusikkoarsenaalia esillä jo liiaksikin asti. Rytmiryhmän ja Corritoren huuliharpun päälle ilkeitä vibrakampi-sooloja kappaleella viskelee kitarallaan kukapa muukaan kuin Ike Turner. Hammond-taituri "Papa" John DeFrancescon poika Joey DeFrancesco soittelee raidalla niin ikään B3:ia. Pianoaan taas samassa keitossa uittaa Leon Blue, teksasilainen muusikkolegenda, joka on levytellyt uransa varrella mm. B.B. Kingin, Roy Miltonin, Albert Kingin, Ike & Tina Turner Revuen sekä aivan viime aikoina myös The Mannish Boysin kanssa. Rumpalina komppipohjaa on tässä kohdin vahvistamassa mm. Rod Piazzan ja George "Harmonica" Smithin 1960-luvun Bacon Fat –kokoonpanosta tuttu Richard Innes. Turner, DeFrancesco ja Innes tähdittävät myös järeää fiilistelybluesia "The Highway Is Like A Woman". Albumi saattaa myös serkukset yhteen. Lämminhenkisellä kitara-urkushufflella (Hammondeissa nyt J.D. Duncan) "Pete & W.C.'s Blues Medley" Pete ja W.C. Clark löpertelevät keskenään, ja toki viimeksi mainittu pääsee tuikkaamaan väliin omia pikku soolojaankin. Sydämellinen jamitteluswingi saa jatkoa myös levyn päätösnumerolla, jolla sukulaismiehet palauttelevat mieleen muistoja nuoruusvuosiltaan Teksasista. Puheensorinan taustalla kuullaan jälleen J.D. Duncanin jamittelevia B3-fillejä sekä phoenixilaisen jazz-veteraanin Larry Reedin saksofonia.


PIAN EUROOPPAAN!

Tasaisen varmalla 2-3 keikan kuukausitahdilla pääasiassa Rhythm Roomissa esiintyvä Big Pete Pearson uhoaa vuosien odotuksen jälkeen olevansa valmis kohtaamaan myös kansainvälisen bluesyleisön. Marraskuussa 2007 artisti suuntaa esiintymismatkalle Sveitsin Lucernen bluesfestivaaleille, missä hänellä on tiedossa ainakin kaksi konserttia. Epäilemättä mies on mukana myös Bob Corritoren valmistelemalla kesällä 2007 ilmestyväksi ilmoitetulla Blue Witch -julkaisulla "House Rockin' And Blues Shoutin'! Celebrating 15 Years Of The Rhythm Room", joka tulee sisältämään Rhythm Room –livetallenteita mm. Robert Jr. Lockwoodilta, Floyd Dixonilta, Henry Grayltä, Sonny Rhodesilta, Fabulous Thunderbirdsiltä, Chico Chismiltä, Paul Oscherilta ja Kid Ramosilta. Aika näyttää, saammeko vielä jonain päivänä nauttia Ison Peten järkälemäisestä lavakarismasta myös täällä Suomessa.


Big Pete Pearson:
www.bigpetepearson.net
www.myspace.com/bigpetepearson

Rhythm Room All-stars:
www.rhythmroom.com
www.myspace.com/rhythmroomallstars

Blue Witch Records:
www.bluewitchrecords.com